Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampereen Taidemuseo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampereen Taidemuseo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Taidetta ja vanhoja kuvia

 Olen tällä viikolla palannut matkan jälkeen taas vähän paremmin "ruotuun", nukkunut muutaman yön paremmin ja jotenkin selvinnyt raskaasta viime viikosta. 

Tämä viikko on ollut viimeinen viikko jollon on museokorttini ollut voimassa, niinpä olen sitten käynyt kolmessa museossa ja siinä sivussa neljästi vieraillut kirjastossakin(palauttanut ja tuonut kirjoja), kolmas kirja on nyt luettavana (ohuita ovat olleet).

Tänään on sellainen lepopäivä, piti sataa vettä, mutta ei ole juurikaan satanut, mutta ei se mitään olen kaikki näyttelyt nyt nähnyt näistä tämänhetkisistäTampereen museoista.

 

Tiny Tim tomaatit virkistyivät myös nyt kun viileni ilma vähäsen. 
Parvekkeeni on myös erittäin trendikkäästi sisustettu, kuten näkyy :D (tai rajasin pois)
 

 Tampereen Taidemuseossa kävin katsomassa tiistaina Helene Schjerfbeckin näytteillä olevia tauluja.

Näitä oli vain muutama tälläkertaa Nordean taidesäätiöstä. Tämä Tampereen taidemuseo menee sitten kiinni moneksi vuodeksi

 Maaliskuussa kävin muut siellä olevat näyttelyt jo katsomassa.



Nämä ovat minun aina ihailemiani taiteilijoiden tauluja muiden muassa.

siellä oli myös näitä Liisa Hietasen virkattuja  taideteoksia näytteillä. 14.6.26 asti voi nähdä.

 

Keskiviikkona kävin sitten Tampereen Vapriikissa katsomassa uuden Mennyt maailma Tampere 1900-luvun alussa- näyttelyä 💖💖💖

Tämäkin oli sellainen valtava Historiallinen näyttely, jota pitäisi käydä monesti katsomassa ja tutkimassa. Onneksi tämä on nähtävissä vielä 31.tammikuuta 2027 asti. 

Valokuvanäyttelyssä on kuvia jokaisesta Tampereen eri alueesta erikseen, joista näkyy miten on kaupunki muuttunut.

Tampereen nyk. Hämeenpuisto on näyttänyt tältä vuonna 1898, kun lehmukset olivat vasta istutettuja
 


 eihän näistä kännykkäkuvista saa mitään selvää

Hämeenkadullakin on ollut 1910-luvulla on lehmuksia. taustalla oleva kirkko on Aleksanterin kirkko. Nämähän kaikki kaadettiin ratikkatietöiden aikana, eikä ne nytkään ole paljon isompia. kaipaan entistä aikaa jolloin tuuli heilutti suurempien puiden oksia.


Näinä päivinä on Tampereella kaadettu puita ihan roppakaupalla, tuntuu että täällä ollaan puiden vihaajia. Kai ne josain vaiheessa istuttavat tilalle uusia, mutta menee aikaa kun varjostavat yhtään paahteiselta auringolta.

Eilen kävin Sara Hildenin taidemuseossa ja Amurin Museokorttelissa ja siinä vaiheessa mulla ryöstäytyi kokonaan kuvien ottaminen käsistä ja tuli yli 130 kuvaa, oioioi. Toivottavasti jotain saan niistä lajiteltua blogiin.

Hyvää viikonloppua teille! 

maanantai 24. marraskuuta 2025

Taidemuseokäynti

 Kävin launtaina pitkästä aikaan kuluttamassa museokorttia Taidemuseossa täällä. Siellä oli vuoden nuoren taiteilijan  Man Yau;n näyttely ja esittelyvideo.

Laitan tähän muutamia hänen töistään ottamiani kuvia


Teoksia vuosilta 2011-205
 

Tässä on muutamia yksityiskohtia yllä olevasta hyllystä

Tuli mieleen kun hänellä oli siinä videoesittelyssä työhuoneessaan kaktuksia, niin ne varmaan oli esikuvana olleet
 


 
Faux Bone China 2024

Peep show

2021

Alakerrassa oli toinen näyttely Hanna Haaslahti; Kaltaiset, jonne en mennytkään jostainsyystä :D

Jotenkin jäi kyllä vajaaksi tämä käynti, mutta ainahan sitä voi käydä vielä uudelleen 11.01.2026 asti.

perjantai 28. helmikuuta 2025

Helmikuu heilahti loppuun

 Käyn tään postauksen "kimppuun" ensin ja alan sitten katsoa teidän postauksia.
Helmikuu on mennyt, kuten yleensäkin jnkv nopeammin kuin muut kuukaudet, onhan se lyhyempikin. 
 
Tämänpäivän sää on taas yhtä harmaa kuin suurimpana osana päivistä, vaikka on ollut myös aivan ihania aurinkoisia päiviä jokunen. Aika petollisen näköinen jää nyt Pyhäjärvessä, eikä puistossa ole enää lunta.
Katselin myös viime vuotisesta päiväkirjasta/kalenterista vähän viime vuodesta. Varmaan yhtä tylsää oli silloinkin, ehkä väsynyttäkin, kun olin aloittanut vuosi sitten KSM66 -kuurin ja nyt se purkki alkaa olla loppu.
 

Taas alkaa olla häiriöitä tässä kirjoittelussa, saa nähä tuleeko tästä mitään...

On hienoa kuitenkin, kun kävelytiet ovat pääasiassa sulat, että laitoin jo nastakengät kaappiin, ihanaa. Kävelyllä olen käynyt, vaikka on paljon vähemmän nyt tässä kuussa tullut askelia, vain 160 000 tällä hetkellä, vielä vois kävellä vähän lisää.

 

Vaihdoin muutamalle viherkasville mullat, tässä olikin juuret jo kasvaneet liikaa, piti rikkoa ruukku.

Ei se mitään, mulla ei ole nyt paljon ruukkuja tallessa, ehkä laitoin niitä roskiin kun muutin viime vuonna.

Rönsylilja pääsi vähän isompaan ruukkuun
Neuloin yhdet sukat helmikuussa

Nämäkin oli niskakivun aikaan poissa silmistä, ei uskaltanut neuloakaan.

 

Tällä viikolla aloitin taas Museokortin käytön ja kävin täälläTaidemuseossa katsomassa Surrealismi/Jaettu uni- näyttelyn. Tässä kansainvälisessä näyttelyssä on yli 100 teosta esittelemässä tämän taidesuuntauksen monimuotoisuutta, maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, valokuvia, elokuvia. alakerrassa Marco Brambillan videoinstallaatio; Heaven´s Gate (2022) Täytyy käydä katsomassa uudelleen.

"Surrealismi (ransk. surréalisme, 'ylitodellisuus') on taiteen ja kirjallisuuden suuntaus, jossa pyritään tuomaan esiin ihmisen tiedostamaton ja alitajuinen. Surrealismi syntyi 1920-luvun taitteessa, ja liikkeen perusteksti on runoilija André Bretonin Surrealismin manifesti vuodelta 1924."Wikipedia"

Muutama työ sieltä tähän

André Masson Extace etualalla

Tämä oli kyllä aika hauska, vanhassa silitysraudassa varmaan spu vaahtoa.
 

Nämä kaksi taulua oli kyllä ihan lempparit, yllä ja alla


Oli monenlaista, ehkä jonkun kirjahyllyn muistoesineet oli siellä lattialla :))
 

Piti kirjoittaa muistakin asioista tänne, mutta taas tämä jumitti. Onneksi sain kopioitua jo kirjoittamani talteen, ettei hävinneet kaikki. edellinenkin postauksen teko oli samanlaista, en tiedä onko vika mun koneessa, vai Firefoxissa, vai tässä bloggerissa. Konekin pitäisi uusia kyllä... 

Moi, moi!

lauantai 9. marraskuuta 2024

Kipua ja taidetta

 Tervehdys taas!

Aamulla kun heräsin oli niskaan tai olkapäähän iskenyt kai "noidannuoli", oli niin kipeä ettei pää oikein kääntynyt. Huh, eipä ole ollut ennen tällaista. Nyt kun olen lääkinnyt sekä paikallisesti että suun kautta, niin alkaa tuntua paremmalta. Vaikutti siltä aluksi, ettei uskalla lähteä kävelyllekään. Sitten iltapäivällä kävin sauvojen ja pojan kanssa pienellä lenkillä. Kai lähden vielä käymään ulkona koska näyttää niin aurinkoiselta, ennen kuin pimenee ilta.

Tänä vuonna ei tullut niin paljon kukkkia tähän marraskuun kaktukseen

Kuvaaminen on nyt vähentynyt, koska ei oikein ole mitä kuvata. Ulkonakin vain ruskeaa ja synkkää suuriman osan päivää. 

Yläbanneriin laitoin kuvaksi ruusut lumihangessa, silloin kun satoi sen lumen alkukuulla, satuin sen huomaamaan. Saa olla tuo kuva nyt ehkä loppuvuoden.

Hatanpään Arboretumissa ei juurikaan ole väriläiskiä enää. Vain nämä Arnoldinpihlajan marjat ovat jääneet puuhun.

Eilen tuli mieleen että pitää nyt aloittaa käymään vaihteeksi Museoissa, kun on museokortti voimassa vielä ja helpommin pääsee ajelemaan vielä pyörälläkin jossain. Eilen kävin Tampereen Taidemuseossa katsomassa Vuoden nuoren taiteilijan Suvi Sysin näyttelyä.




Taidetta oli esillä niin seinille ripustettuna kuin lattioillakin 
Ja kannattaa katsella video vaikka aluksi, jossa taiteilija itse kertoo itsestään ja taiteensa tekemisestä. 

Taidemuseon alakerrassa on näyttely aikaisempien vuosien Vuoden nuorten taiteesta, joita on tähän taidemuseoon hankittu monien vuosien varrella. Tämä näyttely on nimeltä Silmänruokaa

Jotenkin kyllä hätkähdytti tämä Kim Simonssonin teos Nimetön vuodelta 2003. Hänen teoksiansa oli kesällä esillä Helsingissä.
Taustalla vasemmalla näkyy Samuli Heimosen Rauta-aika v.lta 2001 

Tämä suuri teos on Kaisu Koiviston Corona v.lta 1998, jossa oli käytetty kierrätettyä turkista. Valitettevasti taustalla oleva upea ja erikoinen kolmiosainen teos unohtui tarkastella tarkemmin.

Ehdottomasti kannattaa käydä tuolla Taidemuseon näyttelyissä, jos vaan käy täällä Tampereella päin.
Oli eilenkin perjantaina paljon kävijöitä siellä. Tänään mun oli mielessä lähteä Vapriikkiin käymään, mutta tämä niskakipu lopetti ne ajatukset. Toivottavasti ei sada vielä ensi viikolla lunta, jotta pääsisi vielä pyöräilemään. 

Tässä kaikki tällä kertaa, toivottavasti tämä niskakipu menee ohi.

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Maaliskuu lopussa

 Lopultakin sain avattua läppärin ja senverran kuvia muokattua, että nyt on tehtävä maaliskuun lopun postaus. Vaikka onhan näitä vielä kolme päivää edessä tätäkin kuuta. Olen suunnitellut tänään leipovani rahkapiirakkaa ja teen myös juustokakun, koska ne ovat perinteisiä pääsiäisleivonnaisia olleet. Muuten ei ole mitään erikoisia ruokia tms nyt enää tulossa pääsiäiseksi, vaan syön itekseni mitä eteen sattuu. Mämmiä ostin ja suklaata, kas siinäpä tärkeimmät 😁

Saa nähdä taas miten tuokin tuleva kellonajan siirto vaikuttaa  esim nukkumiseen. Ainakin edellisenä keväänä vaikutti. Nyt olen kyllä tään maaliskuun öinä saanut nukkua suhteellisen hyvin, vaikka oli tuo täysikuukin vasta, mutta kun sitä ei juurikaan edes näkynyt, koska oli pilvistä.

Nyt on onneksi ollut aurinkoisia päiviä muutama, heti alkaa tuntua virkeämältä olo. Toissapäivänä jo kaivelin polkupyörän varaston uumenista ja kävin pyöräilemässä vähän matkaa, missäs muualla kuin Hatanpään Arboretumissa.  Mutta se oli vielä lumen ja jään peitossa aidattuna pääosin. 

Ensimmäiset lumikellot sentään oli seinän vieressä jo nousseet. 
Polkupyörä pitäisi huollattaa kyllä jo ja keksiä sille paikka, koska pyöräkatos on niin täynnä ja mun pyörä laitettu niin taakse, ettei sitä meinaa saada sieltä pois, eikä takaisin. Eikä ole muuta paikkaa, kuin tuoda se parvekkeelle, huokaus.

Näitä vanhoja pääsiäis koristeita etsin taas "kissojen ja koirien"avulla joka paikasta, kaikki 5 kaappia ja joka paikan...ja ihan viimeisestä laatikosta ne sitten löytyivät. Ei vaan ole mihin niitä ripustaa, ei voi mennä mistään oksia katkomaan.

23.3.2024 sorsia on ollut tässä koko talven

Maaliskuu meni, mutta nuutunut olo oli kyllä, väsynyttä ja aikaansaamatonta. Vaikka kävelin joka päivä, mutta kuntosalille en saanut raahauduttua kuin 5 kertaa. Passin hankinta ehkä oli "suurin"saavutus :)) ja käynti K50-messuilla. Kaikista eniten rupsottavia viherkasveja vaihdoin uusiin multiin ja sain ihmetellä miten muutamakin yleensä on pysynyt hengissä, senverran kova paakku oli vain ruukussa.
Sentään sain luettua kuusi kpl aika paksujakin romaaneita. 

Heti kun kävelyteiden liukkaus helpotti ja pääsi normaalisti kävelemään, ettei tarvinnut koko ajan varoa liukastumista, alkoi liikuntakin helpottua. Nyt juuri alkoivat poistaa soria tältä piha-alueelta, toivottavasti lätäköt lähtee myös. 

Vihdoin viime viikolla sain käytyä myös Tampeen Taidemuseossa katsomassa uudet näyttelyt.
 

Tuula Lehtisen näyttely oli kyllä ihan huippua katsottavaa, oli monenlaista, kollaaseja, mosaiikkia, maalauksia, todella inspiroivia töitä. Mosaikkipalojen asetelua sai itsekin kokeilla työpajassa. Oli video hänen itsensä kertomana töiden synnystä ja tekemisestä.

Monet töistä sai aikaan ihastuksen huudahtelua :))  Joskus (kun oli enemmän tilaa) olin itekki ihastunut mosaikkitöitä harrastamaan. Tuo sinisävyinen sohvatyynyasetelma oli kuin posliinia.

Alakerrassa oli sitten aivan erilainen näyttely, valoja ja sanoja joita kiersi koko alakerran tilassa

Hyvin vähän aikaa uskalsin tässä olla, koska on migreenitaipumusta...mutta jos kävisin toisen kerran ja olisi aurinkolasit mukana, jos pystyisi katsomaan tarkemmin.

Kannattaa käydä, vielä on toukokuun alkupuolelle asti nähtävillä nämä näyttelyt.

Pääsiäisen pyhät tulee, enkä ole edes ostanut narsisseja
enkä yhtään suklaamunaa tällä kertaa.
 
Hyvää Pääsiäistä kuitenkin!


torstai 24. maaliskuuta 2022

Vielä yksi Taidemuseo

 Kävin heti tiistaina Tampereen taidemuseossa katsomassa tämän keväisiä näyttelyitä.

Ensin kävin alakerrassa katsomassa Liisa Hietasen työt.

  Aivan upeita virkattuja tai neulottuja oikeankokoisia, oikeiden ihmisten "kopioita"

oli yksi koirakin
Kuvia oli myös esikuvistakin

Ruokapöydässä oli myös virkattuja oikean näköisiä syömisiä. Varmasti nämä pullat eivät lihota ketään, nam nam
Kuvia on paljon enemmän mitä tässä onkaan
Useiden taiteilijoiden Illuusio näyttely oli keski- ja yläkerrassa
Valtavan taidokkaasti oli tehty tuo Lukija-kuuntelija teos koivuvanerista

Sitten tulikin monessa huoneessa tenkkapoo, pimeitä huoneita, joissa olisi ollut valoteoksia. Mutta en voinut mennä pimeisiin huoneisiin, kun en tiennyt yhtään mitä siellä olisi ollut. Nyt tiedän kun näin ne Tv-uutisissa eilen. Siellä oli valoteoksia, joihin katsoja saattoi osallistua itse. Toisaalta vähän arastelen pimeässä olevia kirkkaita valoja, koska on migreenitaipumusta ollut, etenkin kirkkaista valopiikeistä.

Esitteessä kerrotaan että tämä on ensimmäisiä laajoja vuorovaikutteisen taiteen näyttelyitä Suomessa.
Todellakin pitää käydä uudelleen ja  katsoa ajan kanssa ja tarkkailla mitä siellä on.  Koska nämä ovat sellaista taidetta, että katsojan on itsekin osallistuttava teokseen.


Tässä yksi niistä

sitten vielä yksi uusi alku
 
Eilen, nyt on jo kasvanut tästä lisää. Keltainen kurpitsa, ihan kokeeksi laitoin yhden siemenen, joita löysin viime syksynä kadulta Hahhaa...Joltain oli pudonnut kadulle iso keltainen kurpitsa, upeita siemeniä sain
Muutkin kasvaa, tomaatit ja paprikat, olen koulinutkin niitä.

Eipä tässä muuta tälläkertaa.
Moi, moi!