Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvimaan satoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvimaan satoa. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. elokuuta 2018

Elokuun kuulumisia

Kylläpä aika kuluu nopeaan, ihan hämmästyin kun huomasin, että ensi viikolla on jo tämä elokuukin puolessavälissä. Huh, enkä ole saanut mitään oikein aikaan.

Tässä on melkein kasvimaan sato mitä on tullut. Salaattia ja yksi tomaatti on kypsynyt 😄
Salaatit ovat innostuneet kasvamaan ihan kamalasti.
Olen kaivanut myös muutaman perunan ja syönyt niitä. Tulee vaan hurjan rupisia perunoita, varmaan johtuu kuivuudesta.  Mutta minkäs teet.

En tiedä mihin tämä aika menee. Ruohojen leikkaus vie aina pari päivää, kun ei jaksa kerralla leikata. On vielä ollut aika lämmin ilmakin.
Aina vähän olen käynyt metsässä mustikoita etsimässä, mutta tosi vähiin jää tänä vuonna mustikkasaalis ainakin tästä lähimetsästä.  
Se onkin tarjonnut muina vuosina ihan hienot mustikkasaaliit.

Rouge Cardinal kärhö
Taloa on esitelty pari kertaa jo tässäkin kuussa.  Sitä varten on aina siivousta ja järjestelyä tehtävä.  En tiedä miten kaikki tavarat leviää ympäri taloa ihan parissa päivässä, joku levittelee 😉

Jos haluat syyskesällä auttaa mehiläisiä ja perhosia. Istuta nauhuksia. Näissä on pörrännyt paljon hyönteisiä nytkin.


En ole paljoa perhosia nähnyt tai ainakaan kerennyt kuvata niitä.

Voi olla että ei sitten muita perhoskukkia ole, kun punahatut on hävinneet penkistä.
Syysleimut ovat kukkineet jo viime kuun puolella, en vaan muistanut kuvata.

Marjapensaat ovat täällä nyt olleet huonossa kunnossa, niistä ei marjoja paljoa tule. 
Vadelmia olen syötäväksi kerännyt vähän joka päivä. Karviaiset ovat kypsyneet myös.

Syyshortensia on kukkimassa varmaan parhaiten ikinä. Tosin varret ovat hentoja ja vaipuneet maahan.

Nauttinut olen pihasta, on siistiä kun saa nurmikot leikattua ja välillä penkeistä rikkaruohoja kerättyä.  Ei ole mitään uusia suunnitelmia eikä istutuksia, jotenkin ei jaksa enää mitään suunnitella tai laitella uutta.
Jotenkin saamaton olo on, ei huvita oikein mikään. Pysähtynyt vaihe menossa. Ei tiedä mihin ryhtyis. Jotenkin vaan toivoo esittelystä toiseen, että pääsisi talon myynti asioissa eteenpäin.






sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syksyn kuulumisia ja satoa

Lopultakin koitti viime perjantai ja viimeinen työpäivä. Olen jo paljon pätkätöitä tehneenä tottunut että työ alkaa ja se päättyy jonain päivänä. Suuri helpotus kun loma alkoi. Enkä yhtään tiedä joko pääsen ns. eläkeputkeen vai mitä...
Sain kivat läksiäislahjat...ihanan pehmoisen torkkupeiton ja suklaata sekä paljon halauksia. Onhan se kuitenkin aika haikeaa jättää taas heidät kaikki.

Kesäinen pelakuukin avasi kukkaa
Nyt yritän oppia nukkumaan aamulla pidempään kuin puoli viiteen. Eikä illalla ole enää stressiä eväiden tekemisestä, ehkä ei tarvitse mennä nukkumaan vielä ennen iltayhdeksää.
Nyt on muutamia reissuja tehtävä, ne paikat mihin en päässyt kesällä, on nyt käytävä. Voi alkaa miettiä käsitöiden tekemistä, leivontaa yms muutakin mitä ei ole puoleen vuoteen tehnyt. Mitä nyt sitten keksiikään...
Vielä on tähän aikaan syksyn satoakin kypsynyt

Tomaatit kypsyivät hyvin sisälläkin

Tyrnien keräys on hidasta ja nyt alkaa olla viimeiset hetket kerätä nämä loputkin vitamiinipommit talveksi.
Paikkakunnan puutarha on kasvattanut inkivääriäkin. Ostin innoissani sitä kilon 😁
Nyt on talveksi pakastimessa inkivääriä riittämiin.

 Kerran kävin puolukoita poimimassa, jonnekin hävitin kuvan puolukoista.
Keli silloin oli ainakin aurinkoinen.

Vielä tänne muistiin muutamia kukkia tältä syksyltä. Nämäkin ovat jo kuihtuneet.

Tämä on yksivärinen, aurinko paistoi jotenkin että näyttää kirjavalta



Tulipa käytyä myös Joensuussa. 
Tätä patsasryhmää en ollut huomannut aikaisemmin. Piti vähän etsiä tälle nimeä, mutta löytyihän se... Laulupuiston Linnut -kiviveistos sijaitsee Keskuspuistossa eli Laulupuistossa. Teoksen on valmistanut opinnäytetyönään käsityömuotoiluartesaaniksi valmistunut Karoliina Nieminen Joensuun ammattiopiston tekniikan ja kulttuurin yksiköstä.
Näinpä siellä kävellessäni myös tämän ensimmäisen Muraalin
Tori- ja Suvantokadun kulmassa, hieno!
Näihin nallemaisiin tunnelmiin 
Leppoisaa Lokakuuta :)

maanantai 18. syyskuuta 2017

Vähäiset sadot tänä vuonna

Alkaa olla kerätty loputkin vähäiset sadot kasvimaalta.
Toisaalta hyvä kun oli kylmä kesä, ei olisi muutenkaan jaksanut hoitaa kasvimaata kuten ennen.

Muutamia kesäkurpitsoita olen kerännyt ja kasvimökistä tomaatit, jotka eivät punastuneet yhtään, sekä lehtikaalia.

Vadelmaa olisi tullut, jos vaan olisi joku kerännyt, mutta nyt nekin jo pilaantuvat.


Puulilja Pretty Woman kerkisi onneksi kukkia.

Tulppaaneita piilottelin maahan, näiden lisäksi vielä 10 valkeaa ja krookuksia 20 kpl. 
Vielähän näitä ehtii lisääkin istutella.

Meidän vaahterat eivät hyvin runsaasti värity, vain yksi oksa oli kellastunut :)

Alkaa avautua nämä vaalean punertavat krysanteemitkin
Ja työkaverilta sain kauniita ruusuja :)
Hienoa kun aika on kulunut ja kohta koittaa lokakuu ja loma :)

lauantai 3. lokakuuta 2015

Myrskyn jälkeen

Näin myrskyn ja valvotun jälkeen on vähän hutelo olo, vähän väsyttää ja on kuitenkin onnellinen olo kun katto pysyi talossa, eikä muutakaan vahinkoa myrsky tehnyt. En muista näin kovaa myrskyä olleen, ei ainakaan ole näin paljoa pelottanut, kuin joskus lapsena ukkosella.

Tässä on syyskuunkin kuvia, kun en ole laittanut aikaisemmin näitä. Pääsi kuukausi taas vaihtumaan ihan "salaa"

Vähän tätä kasvimaan satoa ensin, eipä voi juurikaan kehua tätä mun satoa :D

On toki pari hieman suurempaa jättikurpitsaa, mutta ei ne ole jalkapallonkaan kokoisia.
Porkkanat ovat tässä melkein kaikki, joten "tyhjän saa pyytämättäkin". Hukkaan heitettyä ajantuhlausta näidenkin kasvatus.  Liekö lajikkeessa vika vai lannoituksessa! On nää hieman paremmin kasvaneet jonakin aikaisempana vuotena.

Lokakuu toi nämä rastaat pihalle ruokaa etsimään. Minusta nämä ovat mustarastaita, naaraita kai.
Käyvät juomassa lammikossa ja mönkivät kukkapenkeissä ja nurmikolla, 
löytyyhän sieltä isoja matojakin.

Värikästä ruskaa ei ole paljoakaan ollut puissa, kuten yleensäkin.
Vain ruusuangervossa on ollut vähän väriä

Sieniä ei olla löydetty yhtään syötäväksi, eikä näitäkään pihasieniä voi syödä :) 
Vaikka aika nättejä ovat

Olen pähkäillyt korttien parissa, eikä oikein luista kortteilu. En ole taiteilija, ja välineetkin ovat aika vähissä. Kirjastosta löysin vähän opaskirjoja, vaan youtubesta kyllä löytyy paljon enemmän opastusta.

Monta kivaa vinkkiä tekemiseen näistäkin kyllä löytyy

Yks päivä katselin kukkapenkkin, kun otin sieltä unikoiden siemenkotia talteen. Huomasin että tämä tupastiarella vieläkin kukkii! Ja tuoksu on vieläkin ihana! Tämä on kyllä ollut tämän viime kesän hankinnoista ihan paras. ½:een hintaan ostin kaksi näitä taimia joskus kesällä. Koko kesän ovat kukkineet.

Myrsky vei suuren osan puiden lehdistä, vaan eivät vielä ihan kaikki ole tippuneet.
Jokunen unikonkukkakin vielä sinnittelee :)
Aurinko kyllä nyt paistaa, vaikka loka-marraskuu onkin minusta kaikkein ikävimmät kuukaudet.
Jotain innostavaa tässä kyllä nyt tarvis keksiä.
Heippa taas!

perjantai 25. syyskuuta 2015

Viikko mennyt taas

Mihinhän lie tämäkin viikko oikein mennyt, jotenkin tuntuu etten mitään ole tehnyt, ei ainakaan mainittavaa. Kait mie siivosin huushollia maanantaina...Tiistaina kävin kaupungilla, kun oli ilmaiset bussimatkat...Sittenpä en muista enää, no ainakin kolmesti kävin kirjastossa ja nostin yhtenä päivänä loput perunat.

Nämä kärhöt kukkii, mutta ei Jackmanii jaksa avata nuppujaan
Sainhan minä torstaina Enkulilta hienon kirjeen....jossa oli monenlaista kaunista. Kiitos!
Käykää katsomassa tarkemmin hänen blogistaan lisätietoja noista atc-korteista. Kunhan niitä alan saada "valmiiksi" laitan Enkulille vaihtarit.

 ATC-kortteja
 palapelin palasta tehty kiva kortti
Todellakin nämä kortit eivät kuvassa näytä ollenkaan niin hienoilta kuin oikeasti ovat. Syksysateiden tullessa varmaan alan "taiteilemaan" tällaisia  pieniä kortteja, mulla on niitä tuossa pino jo suunnitteluasteella.  Mitään en kadu niin nyt kuin sitä, että myin akryylivärilaatikon halvalla kirpparipäivänä...olen törppö, nyt olisin itse tarvinnut niitä värejä.

Perhosia ei ole tämän 20.9. päivän jälkeen näkynyt enää kuvattavaksi asti

Tähän penkkiin istuttelin yhtenä päivänä akileijan taimia ja patjarikon siementaimia. Otin omista kasveista siemenet ja kylvin kesällä. Hienosti itivät. Jos pärjäävät tässä talven yli niin hyvä on, jos eivät niin istutan keväällä uudet.

Mehuja oon lirutellut melkein joka päivä tuolla edellisessä postauksessa näytetyllä juicemasterilla.
Tyrnin marjoista sillä tuli hyvin helposti mehua, siemenet tippuivat kätevästi kompostiastiaan. Oisinpa aikasemmin tilannut tuon koneen, niin ei ois tarvinnu "tapella" tyrnien mehutuksen kanssa. Varmaan säilyy tässä vielä paremmin vitamiinit, kuin mehumaijan mehussa.

Muitakin mehuja oon tiputellut, lantusta, omenasta, lehtikaalista, porkkanasta. Omat porkkanat ei vaan tänäkään vuonna onnistuneet, niistä tuli aivan pikkiriikkisiä ja joku mato kaivautunut melkein joka porkkanaan. Ihan turhaa hommaa koko porkkanan kasvatus :(
Lantun taimethan minä ostin valmiina ja ainakin ne kolme lanttua mitä oon nyhtänyt, ovat olleet oikein hyviä ja makeita (madottomia), vaikka lehdet onkin joku ötökkä nauttinut ihan reikäisiksi.


Vielä kasvimaan sadosta senverran, että perunaa on tullut ihan riittävästi tai liikaakin. Toisaalta onhan hyvä kun on syötävää, jos tulot pienenee näiden herrojen päätöksien mukaan vielä, tai ainakin menot lisääntyy.
Taisinpa alkuviikosta saada nämä tämän syksyn ensimmäiset sukat valmiiksi

Jos raitasukkia alan neuloa, niin pitää olla valmiiksi raidoitettu lanka, tässä on liikaa lankojen päitä pääteltävänä, vaikka neuloessa jo päättelen niitä.
Pitsineuleen ohje on Rakas Villasukka-kirjasta Magdaleenan sukat-ohjeesta. 
Nalle ja Nalle taika-lankaa yhteensä 125 g. 
Pohkeet näyttää vielä paksummilta kun en viitsinyt riisua pitkiä housuja alta pois, vaan ne on tuolla sukan sisässä :D

Keltaiset vadelmat ovat ihan eri tahdissa kuin muut...Nyt vasta alkavat kypsyä
Hyvät ystävät...Tallentakaa useampaan paikkaan kuvat ja muutkin tärkeät jutut tietokoneelta!

En saanut (osannut) palautettua kuvia, jotka vahingossa poistin toheloidessani. Erään ohjelman latasin, jonka avulla olisi voinut palauttaa poistettuja tiedostoja, mut en löytänyt sieltä montakaan kuvaa tai muuta tiedostoa. Lievästi sanottuna ottaa aivoon! En onneksi muista mitä kaikkea siinä poistuneessa kansiossa oli ...

Hienot kelit on vielä ollutkin ja aurinko paistanut. Ulkona olis vielä "pakko" olla, kun kohta kumminkin sataa ja myrskyää.
Yhtään en ole haravoinut lehtiä, vaikka maat ovat ihan keltaisenaan, mutta puissakin on niitä vielä paljon. Annan kastematojen touhuta nurmikossa, kaikessa rauhassa mutustella puunlehtiä.

Hyvää Viikonloppua teille kaikille!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kasvimaan satoa

Niin on taas viikko vierähtänyt ja kohta tää viikonloppukin meni.  Hommia olis vaikka kuinka, nyt oon keskittynyt tuonne kasvimaalle enemmän, vaikka puolukoitakin pitäisi metsästää.

Ihmeesti ovat kukat nyt alkaneet kukkia uudelleen.  Kerkisin jo yhtenä päivänä repiä pari kottikärryllistä kukkineita kehäkukkia kompostiin, mutta jäi näitä vielä kasvimaalle kukkimaankin.
Ovat levinneet ympäri kasvimaata ja nyt tehneet ihan valtavasti siemeniä, joten varmasti myös ensi kesänä riittää niitä ihan kylvämättäkin :)

Vahapapuja keittelin eilen ja taisihan nuo melkein tulla jo syötyäkin. Pinaatit ryöppäsin ja laitoin pakkaseen pieninä annoksina.  Tomaatteja on kypsynyt ihan sopivasti, jotta ollaan keritty niitä syödä. Samoin kuin kurkkuja, ei ole "tarvinnut" vielä säilöä niitä. Purkkiin keittelin pienen erän punajuuria kylläkin. yritän nyt olla säilömättä liikaa mitään, kun perhe on pienentynyt, eikä tule kuitenkaan syötyä kaikkea.

Tänään tosiaan kaivelin perunoita pari penkillistä ylös. Ihan hienosti olivat perunat kasvaneet, saavat nyt hetken kuivahtaa ja on keksittävä niille joku paikka. Meillähän kun ei ole kellaria niiden säilytykseen, isot määrät eivät säily talvella (viime talvena kyllä perunat riitti jouluun asti)
Porkkanoissa on nyt paljon toukkia, osa niistä menee hukkaan.

Mansikatkin alkoivat taas kukkia.

Mies nosti nauriita tänään ja hetihän sen haistoivat nuo perhoset :)


Näitä lemppari kukkia-unikoita on avautunut taas paljon. Ai että tykkään näistä ihanuuksista.

Pitää vielä pikaisesti pyörähtää puolukassakin, kun on tuossa lähellä näitä.  Lihaköntsä ja uunikasvikset (omalta maalta) ovat uunissa muhimassa.
Jotenkin vaan väsyttää edelleenkin. Verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa, Hb;kin oli ihan hyvä, en tiedä mikä lie, kun tympii ja kyllästyttää, mikään ei oikein huvita, en ole yhtään käsityötäkään aloittanut, lukenut olen kuitenkin  kirjoja  (jokohan tämä menee masennuksen puolelle?) Tarpeen olis vaikka yksi lisävapaapäivä viikossa, jotta kerkiäisi tehdä näitä syyshommia edes, kun koko kesä meni etten jaksanut mitään oikein tehdä. Kukkapenkkeihinkään en jaksanut puuttua, edes heinäsilppuja en laittanut niihin, kun en leikannut monesti edes nurmikoita. (Mies leikkasi eikä hän kerää silppuja)

Lukenut olen, että jotkut piristyvät ja ovat hyvin tarmokkaita syksyn tullessa, en minä ainakaan, vaikka en ihan nyt luule että tää olo syksystäkään johtuisi.


Nyt olisi aika ostaa taas kukkasipuleitakin. Eikä vielä ole sattunut vastaan tulemaan sellaisia värejä/lajikkeita mitä haluaisin.  Eli näitä kahta vaikka...huis ten bosch ja exotic emperor


Illan pimetessä olen poltellut terassilla kynttilöitä.


Hei vaan taas ja mukavaa viikkoa teille! Yritän jaksaa päivän kerrallaan.