Näytetään tekstit, joissa on tunniste maraskuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maraskuu. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. marraskuuta 2025

Valoinen päivä ja pimeä ilta

 Tänään näkyi pitkästä aikaa tällainen valoilmiö...


 Kummallisesti tämäkin viikko on jo päässyt kulumaan torstai-iltaan.
 
Maanantaina olin iloinen kun pääsin menemään tapahtumaan jota olin pitkään ajatellut, ei mitään ihmeellistä vaan lyhyt vierailu Juicen Kirjastossa. Sinne oli hankittu koko hänen koti-kirjastonsa ja se säilyy kokonaisena. 
Senkummemmin ei ollut mahdollista katsella mitä kaikkea kirjoja siellä oli mutta oli niitä. 
Esittelyssä kerrottiin Juicen lempikirjailijoista, esim lapsena hän oli lukenut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ja muita sellaisia olivat MikaWaltarin ja Kalle Päätalon kaikki kirjat hänellä oli ollut.
 
Juicen lempituoli, en tiedä noista kitaroista oliko ne hänen. Monia hänen tavaroitaan on Vapriikin  Manserock-näyttelyssä.
 
Sitten sain nähdä pitkästä aikaa joitakin Tampereen keskustan valoja pimeänä iltana. Eipä sinne tule mentyä iltaisin hyvin usein.
 


Keskustassakin on vielä paljon katutöitä kesken.
 
Villasukat sain neulottua tällä viikolla, monta pientä lankanyssykkää sain näihin laitettua.
Sokoksella oli kuplavolkkari täytetty jo paketeilla.
 
Heippa taas ja hyvää viikonloppua! 

 

torstai 14. marraskuuta 2024

Marraskuista hiljaiseloa

 Tervehdys taas!
Pieni päivitys taas tässä vaiheessa. 
 

 Nämä näihin kuusiin kiinni jääneet koivunlehdet näyttävät tässä harmaassa säässä kuin pieniltä kynttilöiltä. Kuva arboretumin kivikkopenkistä.

Niskakipu on kyllä hellittänyt, mutta lauantaina sain kyllä hautoa sitä lämminvesipullolla ja senjälkeen olen pitänyt neuleita niskassa ja melkeinpä olisi parempi talvitakki päällä istua sisälläkin. On niin kylmän kalseaa ja vetoista tässä asunnossa. 
Vaikka kyllä se ulkoilu helpottaa vähän sisällekin tultua, kaippa verenkierto vilkastuu kävellessä. Nyt on ollut hyvä vielä ajella pyörälläkin, olen käynyt joka päivä ajelemassa. 

Yksi asia jonka luulen aiheuttaneen niskakipua oli kun innostuin kokoamaan itsellä ollutta palapeliä, jossa on vain 500 palaa ja se on sopivan kokoinen kasata tässä laatikon kannessa. Mullahan ei ole vieläkään pöytää jossa voisi palapeli olla levällään.

Kyllä vähän huvitti kun luin netistä jutun palapeliharrastajasta joka ammattilaisena kokoaa tällaisen puolessa tunnissa :))) Mulla siihen meni reilusti yli viikko. Ihan vaikea oli ja monestikohan meinasin laittaa tään roskikseen. Joskus vuosia sitten ostin näitä kolme erilaista ja tämä jäi silloin kokoamatta odottamaan tätä aikaa.

Katsoin kyllä niitä toisiakin, jospa joskus innostuisi kokeilemaan kasata niitäkin. Eilen kävin Tokmannilla, mutta en muistanut katsoa olisiko siellä vielä näitä pieniä palapeleja, isompia siellä kyllä on ollut ainakin mainoksissa. Mutta en haaveile niistä.

Ostin vain tämän pienen kalenterin ensivuodelle. Mietin ja mietin ostanko ollenkaan, koska hurja määrä on menneiden vuosien kalentereita ja päiväkirjoja ja on vaikea säilyttää kaikkea, mutta toisaalta ei raaski heittää poiskaan. Mutta joku on hyvä olla johon voi merkitä tulevia menoja, vaikka niitä onkin vähän ollut. Aina voi niistä katsoa miten on aika kulunut ennen, kun nyt on ollut hyvin vaikea ajanjakso taas nämä kuukaudet.

Tällä viikolla kävin katsomassa Vapriikissa Songlines Australian seitsemän sisarta-näyttelyn. Se oli niin erikoinen, huikea ja värikäs, että pitää sitä miettiä ja teen eri postauksen. 

Hyvää marraskuun jatkoa!

lauantai 12. marraskuuta 2022

Ruusuja ja pipareita

 Pitkästä aikaa läksin pyörällä keskustaan, kun oli niin kaunis ilma, aurinko paistoi ja mennessä oli vielä myötätuuli. Melkeinpä kuukausi on edellisestä käynnistä, siellä katselin vaan ja patsastelin kaupungin menoa vähän aikaa. Oli mukava ajella polkupyörällä.

Ihan varmasti tämän vuoden viimeiset ruusut Hatanpään arboretumista. Kohta rakentavat aidat ruusutarhan ympärille. Ei tullut muuta siellä katseltua, kun tuuli niin kovaa, ettei ollut päästä eteenpäin pyörällä. Otin kyllä tyrskyistä kuvia, mutta ne jäi seuraavaan kertaan. 

Vielä näyttää kännykkä +11 astetta, mutta huomenna viilenee varmaankin. 

Tullessa kuljin metsän poikki, vaikka arvelin vähän miten se tuuli kaatelee puita, mutta yllättäen metsässä ei tuullutkaan niin paljoa. Muuten oli aika rapainen ja märkä tie siinä. Onneksi ei tarvinnut kävellä rapakoissa.

Tämän kuusen juuret ovat niin kiinni kivien koloissa, ettei tuuli paljon uhkaa. 

Sitten muutaman päivän takaiset kuvat

8. marraskuuta nämä kuvat otettuja
Sitten 9. marraskuuta tuli käveltyä vähän pimeämmällä, illalla
Kaupungin valot loistaa, ihanan tyyni järvi

Eilen ostin ekaa kertaa (muistaakseni) piparitaikinaa, teen aina sen itse ja ehkäpä seuraavallakin kerralla teen itse.
Yllättävän helppoa oli tehdä tästä valmiista taikinasta piparit, ei tarvinnut jauhoja ollenkaan leipoessa. Oli Lidlin voi-piparitaikinaa
Kaksi pellillistä tuli pipareita, enkä polttanut kumpaakaan.
En ole vielä niitä paljon syönyt ja laitoin ylähyllylle purkkiin, niin ei tule napsittua niitä liikaa.

Mukavaa marraskuun jatkoa ja isänpäivää!