tiistai 30. huhtikuuta 2019

Kevättä rinnassa

Sain eilen fillarin huollosta. Jeee
Vähän kokeilin heti ajella, että miten se sujuu pitkästä aikaa. 
Melkein 3 vuotta sitten ajelin sillä pyörällä viimeksi. 

Tänään läksin sitten ajelemaan Hatanpään arboretumin puistoon .
Koska huomisesta ei tiedä, sataako vai ei.

Sitten seuraa paljon kuvia.
Olen vuosikausia ollut ihastunut (rakastunut) vaahteran kukkiin 


myös koivujen keväiseen viherrykseen



 lintuihin vedessä (olisipa ollut parempi kamera)
ja puissa



Näytti että lokilla olisi ollut pesä tuossa puussa, en ole varma.

Vähän viileä ilma oli, tuli vähän vilu, kun istuin penkillä veden äärellä. 
Ei sattunut aurinko paistamaan.

Tuomikin kukkii pian.

Hatanpään arboretum oli vielä aidattuna, ei paljoa kukkia näkynyt 

Käenrieska on ollut lapsuudesta asti yksi kevään tuoja

Joku kiurunkannuslaji tämä varmaan on
Näin tällaisia ihania pieniä vaaleanpunertavia kukkia, aivan ihanat. 

Kyynelkoivu
Tällä puolen Pyhäjärveä oli vielä aika vähän viherrystä. Sillä toisella, kaupungin puolella näyttivät puut jo paljon vihreämmiltä. 

Toivottavasti pyöräretkiä tulee tehtyä eri puolille, ihan uusillekkin paikoille

Frenckellinaukiolla oli näitä ihania puita kukkimassa jo eilen. Aah, ihan pakko oli kuvata

Siinä lähellä puiston reunassa kukkivat nämä tulppaanit.
 Saa nähdä saavatko kukkia rauhassa vapun juhlijoilta.


Hyvää, kaunista ja iloista Vappua teille kaikille!
Ja paljon kiitoksia kommenteistanne edellisiin kirjoituksiin!

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kesäistä lämpöä

Kulunut viikko menikin nopeasti. Maanantaina oli vielä toinen pääsiäispäivä, niin ehkä senkin takia viikko tuntui lyhyemmältä.
Tällä viikolla kesä sai aimo harppauksen eteenpäin.

Tässä näin eka kerran hiirenkorvia koivussa. Ei läheskään jokaisessa koivussa vielä vihertänyt.

Yhtenä päivänä kävin opastetulla kierroksellaTammerkosken luontopolulla. 
Oli kuuma päivä.

Vaikka ollaan kaupungissa, niin monelaiset luonnon kasvupaikat oli kartoitettu. 
Mitä missäkin paikassa oli löytynyt erikoisia kasveja ja hyönteisiä esim

Näissä opastauluissa oli kerrottu mitä siinä paikassa saattoi nähdä.
Tuossa kartassa on merkattuna vihreillä palloilla nämä opastaulut.

 Herrainmäeltä oli huikeat näkymät Näsijärvelle. Tämä oli aivan uusi paikka mulle.

Ranta-Tampellan rakentaminen radan toisella puolella


Oli hieno ilma

Näsinpuistossa ei vielä näkynyt koivuissa vihreää


Näsinpuistio Milavida






Suuret sinililja alueet kukkivat tuon suihkulähteen kummallakin puolella

Vesi ei vielä virrannut tässä suihkukaivossa, ehkä ensi viikolla jo vettäkin on siinä.

Illalla kävin Tampereen teatterissa katsomassa Pakolaiset.

Kuva esitteestä
Näytelmä perustuu Johannes Linnankosken romaaniin vuodelta 1908.
Vanhempi hämäläinen talonpoika haluaa nuoren emännän ja menee naimisiin nuoren Mantan kanssa, vaikka monet varoittelevat häntä ikäerosta. 
Morsiamen perheelle paljastuukin, että Manta onkin raskaana ja he päättävät salata asian sulhaselta. Salatakseen häväistyksen kyläläisiltä he muuttavat Savoon.
Esitys oli vahva, dramaattinen. Voimakasta soittoa ja virsilaulua. Mantan riipaiseva tuska  ilmeni voimakkaana tuskaisena tanssina, suorastaan kieriskelevänä tuskana hiekassa.
Näyttelijät tekivät kyllä hyvää työtä, ei ollut helppo näytelmä.
Lähinnä halusinkin nähdä tämän pääosissa olleiden Heikki Kinnusen ja Esko Roineen takia, mutta kaikki tekivät ihan huikeita suorituksia.
Ehkä ei ollut mitenkään niin "hauska" esitys, vaikka välillä kyllä vähän naurattikin.

Narsisseja on ruukuissa pitkin Tammerkosken sillankaiteita.


Viikonloppuna onkin täällä Kalamarkkinat Laukontorilla. 
Paljon oli porukkaa tänäänkin liikeellä ja oli tuoksua ja tunnelmaa.
Vielä Ratinan kauppakeskuksessa on 1 v synttärit, sielläkin oli paljon väkeä. 

Tänä aamuna tuli suru-uutinen Reijo Taipaleen kuolemasta.
Paljon hienoa musiikkia hänen laulamanaan jäi jäljelle.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Rauhallista pitkäperjantaita

Kävin lenkillä Pyynikillä.

Metsässä kasvaa paljon sinivuokkoja. 
Eilen katselin omasta blogista juttuja hakusanalla pääsiäinen, niin joka vuosi oli lunta maassa siellä entisessä kotipaikassa Pohjois-Karjalassa. Nyt ei ole täällä lunta!

Omassa kukkapenkissäkin siellä kasvoi sinivuokkoja, ja levisihän nekin ihan hienosti viime vuosina.


 Täällä on näitä ihan luonnostaan.
Oli aivan upea ja tyyni ilma.

Oli hieno ilma tänään, vaikka usein pitkäperjantaina on tosi surkea keli.
Vesi on matalalla.

Rannassa jo nämäkin alkavat nousta.
 Varmaankin tässä ranta pusikossa kasvaa kahta eri ruttojuurta, vai olenko väärässä.
Netistä luin että haitallinen etelänruttojuuri olisi punakukkainen, 
sitten japaninruttojuuri olisi tämä vaaleakukkainen. En tiedä olenko oikeassa.
Molemmat haitallisia levitessään liikaa.

Minäkin löysin kaupasta ensimäiset orvokit, ei ollut paljoa valinnanvaraa,  kahta väriä pääasiassa. Mutta kiva oli istuttaa kuitenkin. 

Viimeisiä kukkia pikkunarsisseissa, tuo kukka oli jotenkin erilainen.

Täysikuun aikakin on ollut, joten ei tarvitse ihmetellä mikä valvottaa (jos ei uni tule)

Paripäivää sitten ei ihan täysikuu ollut vielä.
Tuo olikin merkkipäivä, äidin 101 vuosipäivä olisi ollut.

Tänään en tee mitään erikoista, huomenna sitten laittelen ruokaa ja ehkä leivon rahkapiirakkaa. 
(eli kokeilen käyttää uutta uunia).
Hyvää pääsiäisen jatkoa!