tiistai 30. huhtikuuta 2019

Kevättä rinnassa

Sain eilen fillarin huollosta. Jeee
Vähän kokeilin heti ajella, että miten se sujuu pitkästä aikaa. 
Melkein 3 vuotta sitten ajelin sillä pyörällä viimeksi. 

Tänään läksin sitten ajelemaan Hatanpään arboretumin puistoon .
Koska huomisesta ei tiedä, sataako vai ei.

Sitten seuraa paljon kuvia.
Olen vuosikausia ollut ihastunut (rakastunut) vaahteran kukkiin 


myös koivujen keväiseen viherrykseen



 lintuihin vedessä (olisipa ollut parempi kamera)
ja puissa



Näytti että lokilla olisi ollut pesä tuossa puussa, en ole varma.

Vähän viileä ilma oli, tuli vähän vilu, kun istuin penkillä veden äärellä. 
Ei sattunut aurinko paistamaan.

Tuomikin kukkii pian.

Hatanpään arboretum oli vielä aidattuna, ei paljoa kukkia näkynyt 

Käenrieska on ollut lapsuudesta asti yksi kevään tuoja

Joku kiurunkannuslaji tämä varmaan on
Näin tällaisia ihania pieniä vaaleanpunertavia kukkia, aivan ihanat. 

Kyynelkoivu
Tällä puolen Pyhäjärveä oli vielä aika vähän viherrystä. Sillä toisella, kaupungin puolella näyttivät puut jo paljon vihreämmiltä. 

Toivottavasti pyöräretkiä tulee tehtyä eri puolille, ihan uusillekkin paikoille

Frenckellinaukiolla oli näitä ihania puita kukkimassa jo eilen. Aah, ihan pakko oli kuvata

Siinä lähellä puiston reunassa kukkivat nämä tulppaanit.
 Saa nähdä saavatko kukkia rauhassa vapun juhlijoilta.


Hyvää, kaunista ja iloista Vappua teille kaikille!
Ja paljon kiitoksia kommenteistanne edellisiin kirjoituksiin!

12 kommenttia:

  1. ihania kuvia ,voi meidän kevät-luontoa ,se on ihana!
    Ja kirsikkapuut? uskomattoman kaunis:)
    ja mikä oli myös ihana asia,olet saanut fillarisi kuntoon:),meillä se on cykkeli:))
    Oikein mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Olipa kukkaisa pyöräilyretki. Paljon kaunista katseltavaa.
    Tuo vaaleanpunainen kukka näyttää samalta, joka parhaillaan kukkii pihassani eli pystykiurunkannus Beth Evans.
    Hauskaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oi, onpas teillä jo koivuissa isot lehdet. Ja kirsikkapuu, vai mikä lie, upeat kukat! Milloinkahan pääsen kiertelemään Hatanpäälle, edellisestä kerrasta on jo aikaa. Hyvää vappua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiurunkannus "jokin lajike" on kyselemäsi kevätkukkija. Minäkin ehdin aloittaa pyörälykauden yhden kesän tauon jälkeen. Viime kesän kuumuudessa ei tullut lähdettyä enää pyöräilemään. Eka reissun (10 km) jälkeen oli ahteri hellänä :D. Teilläpäin on jo vehmasta - toivottavasti takatalvi menee ohi säikäyksellä.

    VastaaPoista
  5. Tiesitkö että Aili-mummo kuoli tässä keväällä, huomasin että on ollut sinunkin lukijana,niinkuin minunkin, hän asui Tohmajärvellä. jossa minäkin asuin 17 ikävuoteen asti,sieltä sitten muutin joensuuhun muutamaksi vuodeksi, ja sitten turkuun, 45v. olen asunut turussa, nyt olen jo eläkkeellä työstäni,huomasin että itsekkin olet asunut p-karjalassa, mutta et ehkä tohmajärvellä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä huomasin Aili-mummon lähteneen. Mun esi isät olivat Tohmajärveltä joskus muuttaneet lähemmäs Joensuuta ja heitä etsiessäni luin myös hänen kirjoittamia kirjojaan Tohmajärven historiasta.
      Nykyisen Joensuun alueella ja Liperissä asuin ennen ja viime vuonna muutin Tampereelle. Ei se pohjois-karjalaisuus minusta häviä, vaikka muutin sieltä. Sielussa se on aina.

      Poista
  6. Pyärä onki kätevä ja monesti palio nopiempiki kulukupeli ku auto. Ja kuntoki nousoo iha pualivahingos. Siälä näyttää jo ihan kesältä. Iloosta vappua!

    VastaaPoista
  7. Kevät on vaan niin ihanaa aikaa! Hyvää Vapun päivää ja toukokuuta..:)

    VastaaPoista
  8. Hyvää vappupäivää ja alkanutta toukokuuta:)

    VastaaPoista
  9. Polokupyörä on hyvä kulukupeli. Miulla tuota kiurunkangasta on tummana violettinä. Ei vielä kuki. Kauniisti kirsikatkin kukassa!

    VastaaPoista
  10. En ole tainnut koskaan nähdä vaahteroita kukkavaiheessa, mutta nyt kun sun kuvissa näin, niin aivan ihanilta näyttää.
    Lapsena tuli vaan liimattua niitä vaahteran "neniä" omaansa :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia.
    Mukavaa alkanutta toukokuuta.

    VastaaPoista