Näytetään tekstit, joissa on tunniste keltasirkku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keltasirkku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

La(i)skiaista

Voi miten ihania kommentteja kirjoititte edelliseen postaukseen. ♥ Kiitos niistä! Onneksi meni helmikuun ensimmäinen viikko nopeasti, ensi viikko on sitten jännittävä.
Isännällä on sairaalassa käynti ja ehkä sitten selviää mikä on vialla, onko tieto musertava enemmän vai vähemmän. Aina terveenä olleelle miehelle, tietämättömyyskin on ollut pelottavaa. Mutta sen saa selville muutaman päivän päästä, ainakin jotain saa selville.

Vielä ihailen näitä jo kuihtuneita tulppaaneita kuvissa ja tietokoneen näytön taustakuvassa.

Kuten kuvasta näkyy, helmikuu alkoi aurinkoisena. Viime yönä taas satoi n. 10 cm lunta, joten tämä laskiaissunnuntai on mennyt lumitöiden merkeissä. Lumet ovat laskeneet itsestään katolta alas.

Eräänä aamuna katsahdin ulos, niin näin ensimmäistä kertaa tänä talvena parven keltasirkkuja.
Olivat hyvin liikkuvaisia :)

Perjantaina kokeilin taas kerran tehdä Runebergin torttuja tällä ohjeella.
Oikein hyvän makuisia tuli, vaikka eihän mulla ollut pipareita, kun en muistanut ostaa, mutta ainahan minä vähän "sävellän" näitä ohjeita. Laitoin piparimausteita ja mantelia vähän enemmän ja rommiaromia.

Mutta mutta, eihän nämä lähteneet vuokista irti, joten en sitten ollenkaan koristellut niitä. Pieninä palasina ne saatiin syödä.  Lähti tämäkin vuoka ja joku muukin vuoka tästä suoraan metallien keräyslaatikkoon. Eipä tartu enää :)

Lumitöistä kun sain tarpeekseni olenkin laiskotellut lopun päivän. 
Paitsi tietysti ruokaa pitää alkaa laittaa. Jonain päivänä sitten on laskiaispullien vuoro.
Moi vaan!


perjantai 9. tammikuuta 2015

Kuka kaipaa lunta...

voi tulla tänne Pohjois-Karjalaan, täältä sitä löytyy ja kukaan ei pane pahakseen vaikka vie peräkontissaan tai vaikka junalasteittaan sitä kotiinsa :) Meijänki pihasta vois muutaman autokuorman viedä.

 Terijoensalavat katkeilee jo lumen painosta
 Tällasessa mytyssä on mun pienemmät tuijat
 Isommat tuijat vielä ovat pystyssä
Eipä ole ihme kun sähköt katkeilee

Nämä on otettu jo hämärtyessä kolmen maissa, kun tulin kotiin kaupunkireissulta.
Asiat hoitui ihan nopeasti, enkä löytänyt alennusmyynnistäkään mitään "tarpeetonta". Mitäpäs mie nyt vaatteilla tekisin, kun työtkin alkaa, niin riittää entisetkin, kun en missään käy.
En ostanut kuin alusvaatteita ja OptiMSM:ää, jotta jaksais ja nivelet pysyis vetreenä.

Markkinoilla kävin vaaliteltasta nauttimassa virvokkeita, nyt niitä alkaa olla tarjolla.
Kirjastosta hain vain varaamani kirjan; Jakarandapuun lapset, ei ollut paljon varauksia siitä.
Iltapäivä menikin pimeään asti tuolla lumitöissä.
 
Kotosalla linnut käyvät ahkerasti syömässä

 Tämä tilhi on kyllä aika :) jännän näköinen, keltasirkku katselee vähän ihmeissään


Ois kyllä parempi kamerakin tarpeen, kun näitä kuvia katsoo :)
Alkaa nää mun jutut taas toistaa itseään, kun ei ole muuta kuin lunta ja lintuja. 
Ei voi mittään kun ei kerran aurinkokaan paista.

Hyvää viikonloppua!

torstai 8. tammikuuta 2015

Uusia versoja ja lintuja

Joulua olen raivannut pois, mutta miten tätäkin raaskii viedä ulos?


Ainakin voisi syödä nuo kuusen versot. On ainakin nyt todistettu, että oikeaan aikaan kuusen kaatamalla saa kestävän kuusen. Mies kävi kaatamassa tämän just oikeaan aikaan.
Voit lukea tästäkin asiasta lisää täältä :)
Kyllä minä vähitellen otan koristeita pois, ikkunoista on jo otettu, mutta kuustahan mies ei anna viedä pois. Ei tuo edes karise vielä. Meillä näitä roippeita vielä on pitkään :)

Ilahduttavasti näyttää myös orkideaan tulevan nuppuja. Tämä on uusi vana ja entiseen kukkavanaan näyttää myös tulevan nuppuja. Toivottavasti nämä ovat nuppuja.

En vaihtanut syksyllä kasvualustaa ja olen välillä pitänyt purkkia vedessä, johon olen lirauttanut kahvia, enkä muuta :) Katsotaan nyt, tuleeko minusta orkidea fani :)


Lintuja on riittänyt taas
Mitä ihmettä sinä syöt?

Yritin kuvata mitä sillä on varpaiden välissä. Pitkään nakersi tuossa jotain.

Mitä sinä minua tölläät? Syön mitä syön.

 Keltasirkkuja on ollut aika paljon

Ihania tilhiä on ollut myös maassa syömässä kauroja, useampiakin kerrallaan.
Kuvat vaan eivät mulla onnistu kunnolla. On niin pimeää.

Huomenna taitaa tulla taas lisää lunta ja mun pitäisi lähteä kaupunkiin asioille. Jos katselis myös alennusmyyntejä :)
Hei vaan taas ja vielä kiitokset kommenteista edellisiin kirjoituksiin!


tiistai 14. tammikuuta 2014

Keltasirkkuja ja kirjoja

Hurjasti kiitoksia kaikille kommenteista. Mukava lukea niitä! 
Tervetuloa Maija lukijaksi!
 Yksi päivä tiirailin lintuja, kun pihalla oli lauma keltasirkkuja.
Yllä ja alla olevaa kuvaa on muokkailtu, kirkastettu ja korjailtu väriä. 
Tulihan sininen kuva ;)


 Tuo yks lintu katsoo minuun, että mitä tuo mummo meinaa ;)
Hirmusen herkästi lähtevät karkuun, vähänkin kun ikkunasta kurkistaa, niin huomaavat.

Tänään varsinainen asia on, että laitoin tuohon ylös sivun; Mitä kirjoja luen tänä vuonna.
Otin pois Hurahdukset, kun musta tuntuu etten minä mihinkään enää hurahtele. Olen "tasoittunut" ;))
Se olikin vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettu, mutta kirjoista yritän muistaa kirjoittaa ihan vakavissani ;)

Jos jaksan/viitsin/kerkiän, niin kirjoitan joitain sanoja aina kirjasta minkä olen lukenut. Minähän en yleensä lue mitään uutuuksia, joten kirjoja on mitä milloinkin sattuu tarttumaan kirjastosta.
Laitan ne kirjat siihen ihan vaan alekkain ja ylimpänä viimeksi luettu. En viitsi erikseen aloittaa kirjoille uutta blogia, kun en tiedä tuleeko niistä miten paljon kirjoitettua tai edes luettua. Unohtui katsomatta kirjaston sivuilta viime vuonna, että montakohan tuli lainattua. Toista sataa niitä oli ainakin.
Yritän kirjoittaa tähän etusivulle aina kun lisään sinne jonkun kirjan ja tähän voi komentoida, jos haluaa. Ehkä en huomaa kirjasivulta kommenttia.

Olen aloittanut myös neuloa uutta lapasta ;) Hyvin vähäistä on ollut mun käsityönteko tänä vuonna, mihin lie aika mennyt.
 Jo alkukuusta, (nythän onkin jo kuun keskivaihe) tein kännykälleni  pienen neulepussukan
Entinen kännykän pussi meni rikki ja  otin siitä nauhan, kun en muuta keksinyt. 
Pitää olla nauha, että löydän kännykän laukustani, kun se muuten katoaa kaiken rojun sekaan ;))

Pakkaset näyttää nyt alkavan, tänään on vain  -10, mut huomiseksi jo lupaillaan kovampaa pakkasta. 
Eikä ole edes lunta kasvien suojana tarpeeksi.  Yritin kolailla joidenkin kukkien (kärhöjen, liljojen ja vuokkojen) suojaksi lunta, jotta eivät paleltuisi.

Mukavaa tammikuun jatkoa teille kaikille!





keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tervehdys taas!

Tässä sitä uudella koneella kirjoitellaan. Vaikeuksia tosin on, enää ei ollut tuossa yläreunassa kohtaa, josta saan uuden tekstin lisättyä. Mikä lie senkin vienyt? Sitten on vaikeuksia kirjoittaa blogeihin kommentteja, pitää napsutella tuota noskriptiä pois jatkuvasti. Vaikka olen yleisesti bloggerin "sallinutkin", joten kyllä on vielä säätämistä tässä uudessa koneessa.

Sain PhotoScapen asennettua ja olen harjoitellut kuvien muokkaamista vähän.:)

 Amaryllikseni eilen

Amaryllikseni tänään :)

Taitaa tulla kolme kukkaa tuohon ensimmäiseen varteen.

Harjottelin myös kollaasien tekemistä.

Erittäin huonoja olivat nuo alkuperäiset kuvatkin, kun ovat kaukana ja on niin pimeäkin. 
En ole saanut linnuista kunnollisia kuvia oikein yhtään, vielä :)
Olin jo huolissani, että mihin kaikki muut linnut ovat joutuneet, kun ei näy kuin talitinttejä ja muutama sinitiainen, sekä pikkuvarpusia. Tuli onneksi lauma keltasirkkuja, jotka syödä napertavat innokkaasti kauroja.

Erittäin huono keli on edelleen, piha on kuin luistinrata. Mies jo aamulla kaatui, hyvä kun ei tainnut katketa mitään, vaikka kylki on kipeänä. Nyt on hiekoitettu ja lisää pitää käydä hiekoitus ainetta ostamassa. On ihme kelit kyllä, lunta ei ole paljoakaan, tuo ylin lintukuva taitaa olla muutaman päivän vanha jo.

Siivouksia olen saanut tehtyä, ne tärkeimmät, sauna ja jääkaapit. Muuta sitten tarpeen mukaan,  en stressaa niistä. Kuusen kun tuo sisälle, niin neulasia löytyy, vaikka kuinka siivois ;)

Tänään paistoin piirakoita, huomenna on  piparien vuoro. Sitten laatikot on myös tehtävä, ainakin perunoita pitäisi saada käytettyä, kun ei ole niille säilytystiloja.Porkkanat ovat ostosassa, joten saattaa olla sama jos ostaa porkkanalaatikonkin. Eihän niitä paljoa mene.

"Lapsetkin" kotiutuivat joulun viettoon, että nyt voi joulua alkaa kunnolla odotella.
Toivottelen kaikki uudet lukijatkin tervetulleeksi!