perjantai 11. joulukuuta 2015

Tervehdys taas!

Niinpä se tämäkin viikko on taas mennyt. En yhtään tiedä mihin. En oikeastaan ole mitään tehnyt. Tai yhden sukan olen neulonut ja toinen on alussa, no jotain muutakin on varmaan tullut puuhailtua.

Eräänä päivän paistoi aurinko, silloin kävin rannassa katsomassa millanen on joulukuinen järvi.
Tässä kuvia.


Kuka lie pitkäkoipinen tässä :D

 Vesi oli alhaalla, sai kävellä pitkän matkaa hiekalla.
Eipä paljoa huomaa, että on joulukuu. Ihan vähän oli jäätä jossain hiekan mutkassa.

Torstaina kävin kaupungilla. Eipä ollut paljoa jouluostoksilla olevia ihmisiä aamupäivällä. Rauhassa sai kävellä ja katsella. Ostoksia ei tullut paljoa tehtyä, vain ne mitkä oli listassa :)
Kävin kahvilla, kerkisin vähän hämmennellä kupissa ennenkuin muistin ottaa kuvan, luin sanomalehden siinä kahvin lomassa. Kauppaneuvoksen kahvilassa oli kyllä paljon porukkaa.

Taitokorttelissa oli myös himmelinäyttely. Kännykkäkuvia...

Kauniita olivat. Oli tehty eripaksuisista "putkista" himmeleitä. Ei mulla vaan olisi taitoa eikä kärsivällisyyttä noiden tekemiseen :)
Ainakin yks oli tehty 3D- tulostamalla. Taisi olla kaikista pienin vielä:)



Carelicumissa kävin ostamassa bussilipun, jos joskus kuitenkin tulee talvi, 
eikä pääse pyörällä kauppaan. Voin ajella sitten bussilla vähän edullisemmin.
Siellä oli joulupukki

ja jouluseimi

Tässä vielä jo edellisellä viikolla valmistuneet perussukat.
Tarjoan niitä joululahjaksi jos kelpaavat tai saaja tarvitsee, en muuten.





Tänään aloin siivota yhtä kammaria, kannoin petivaatteet ulos ja patjan. Näytti siltä ettei sada tänään.
Sitten tuli vieras, sain siivouksen keskeytettyä. Oikein mukava vieras, toi linnuille siemeniä. 
 Kävin sen jälkeen pyöräilemässä kaupassa ja kirjastossa. Oli hieno ilma aurinko paistoi melkein klo kolmeen asti. Monena päivänä pimenee jo klo 13 aikaan.
Kerkisin vielä siivoamaankin :)

Huomenna jatkan sitäkin..

Touhukasta viikonloppua kaikille tonttu tomerille :D

9 kommenttia:

  1. Ei oikein näytä joulukuiselta, tähän kait pitää tottua...
    Kiva tuo varjokuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä näytä joulukuulta tää keli yhtään. eipä tälle voi mitään, jos ei lähe Lappiin, siellä on lunta :)
      Kerranki minä näytän pitkäkoipiselta...

      Poista
  2. Sinun elämääsi kuuluu mielenkiintoista rauhaa. Poissa kaikki hössötys. Tuntui mukavalta.
    Voisihan sitä vähän talvisempaa näin joulukuussa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäpä tässä hössöttämään. Lahjoja erityisemmin ei ostella, kinkku on hankittu, laatikoita teen ehkä jonkinverran, kun on lanttuja itellä ja leivon jotain. "Lapset" tulee jouluksi kotiin ja sitten on enemmän ruuanlaittoa ja ostamista. Siivoamisen vuoksi en hössötä. Paitsi sauna ei peseydy itekseen, siihen pitää varata ½ päivää :)

      Poista
  3. Mä oikke ahmin tollasii maisema otoksii..ihan ku keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei paljon poikkea jäiden lähtöajoista. Kun vaan paistais aurinko joka päivä :)

      Poista
  4. Vai on siälä vähä vettä. Täälä on teiränki erestä. Jokapaikka on täynnä ja johonaki on käväässy jo tuluvakki pellolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satanut on, mutta järven vesi on alhalla. En tiedä juoksuttaako ne enemmän Laatokkaan tuota vettä.

      Poista
  5. Eipä sitä aina tarvitse mitään tehdä, eikä siitä tarvitse tuntea edes huonoa omaatuntoa. Hienoja himmeleitä oli näyttelykuvissa...

    VastaaPoista