tiistai 17. maaliskuuta 2020

Äkkiä tuli muutoksia

Eipä mennyt kauaa kun hallitus sai muutoksia aikaan, kun tosi tilanne tuli. 
Viikossa koulut ja rajatkin kiinni!

Eilenpä ilahdutti pieni orkidea avaamalla toisen kukkansa.

Oli myös hieno auringonpaiste, kuten tänä aamunakin. 
Niin kauan kuin pystyy liikkumaan ulkona, niin pitää liikkua.





Eilenkin kävelin Pyynikillä, jotenkin on kuin olisi helpompi hengittää tuolla mäntymetsässä.
Enemmän happea.
Poluilla ei ollut tungosta, mutta aina sillointällöin joku siellä käveli tai juoksi.


Pyynikin näkötornin pihalla oli kyllä autoja. Jäi katsomatta oliko tuo auki, 
ei ole vieläkään tullut käytyä tuolla munkkikahvilla.


 Tänä aamunakin kävelin siellä. Vaikka yritän vaihtaa kävelyä eri paikkoihin joka päivä. Rantamaisema vetää kyllä puoleensa.

Kuka lie majaa rakentanut.

Kyllä sitä on ihmeissään tämän ajan tapahtumista. 
Mitään ei voi yleisille tapahtumille. 
Eilen viimeksi kävin pikaisesti kaupassa, silloin ei siellä ollut tungosta. Ja kaikkea oli tarjolla.
Tämän päivän rajoitukset voivat taas tehdä lisää ostoshysteriaa ja tungosta.
 En mieluummin lähde sinne ruuhkaan, vaikka eihän siellä nyt kukaan uskalla enää yskiä.

Kaupungilla näyttää kyllä tavallista hiljaisemmalta, joten ne ruuhkat voivat olla kyllä isommissa kaupoissa.
 Olen varannut jo pari viikkoa enemmän ruokaa kotiin, kun oli sellainen aavistus, että jos vaikka tulee karanteeni, niin ei pääse mihinkään. Vessapaperia olen ostanut omiksi tarpeiksi.

Vaikka olo olo on kutakuinkin normaali, niin mistäs tietää onko joku tartunta tullut tai tulossa
Varsinaista flunssaa ei ole, eikä kuumetta, mutta joskus aivastuttaa kyllä.

Eilen kerkisin uusia kaikki lainakirjani ja vein yhden luetun kirjan sinne. Kirjastossa kyllä oli eilen tavalista enemmän väkeä.
Varauduin jo viime viikolla lainaamalla useita kirjoja.
Kirjastotkin menee kiinni.

Mikäs tässä on ollessa, jos lämpöä ja vettä riittää, on sähköä  ja lukemista. 
Särkylääkkeitä on omiksi tarpeiksi.
Villalankoja on vielä neuloa monet sukat. 
Pakkasessa on mistä laittaa ruokaa ja joitain säilykkeitä ja kuivaelintarvikkeita.

Parvekkeelta innostuin poistamaan kuivuneet callunat tänään, vielä pitää ne viedä kompostiin.
Kukkien laittoa parvekkeelle ei nyt vielä voi miettiä.

Sanotaan, että kyllä me tästä selvitään. 
Selvitään!
Pysytään terveenä!

Oikein paljon kiitoksia kommenteista, on tullut uusiakin lukijoita. Tervetuloa!

13 kommenttia:

  1. Tuolla Pyynikillä olen minäkin pari kertaa käynyt silloin kun mieheni oli vielä töissä Tampareella. Ja ne munkit! Ei niitä turhaan kehuta.
    Kävelylenkin teimme mekin tänään.

    VastaaPoista
  2. Meillä on "suojelukaranteeni" päällä. Nyt kannattaa ulkoilla, ilma on vielä raikas, etenkin siellä Pyynikin harjuilla.

    VastaaPoista
  3. Kaunis lenkki- maasto,totta puut antavat "happea",meille.ja ..iloa..,luonto on tärkeä,erittäin tärkeä.
    Selvitään!!
    Pysytään terveinä!
    Lämpöiset halaukset.Sinulle Emile!!

    VastaaPoista
  4. Upeat maisemat Pyynikillä. Meillä satoi eilen lunta. Paljon, niin paljon, että lumityöt tehtiin kaksi kertaa. Nyt pitää kävellä tosi varovasti, kun jäisen tien päällä on lunta. Tänään olen ensimmäistä päivää etätöissä, kun koulut suljettiin eilen. Illalla tein suunnitelmat eri oppiaineisiin liittyen tälle loppu viikolle. Tästä se sitten lähtee - historiallinen kevätlukukausi.

    VastaaPoista
  5. Onpas Pyynikillä kaunista. En ole koskaan käynyt.
    Täällä Nurmeksessakin oli eilen suorastaan aavekaupunki ja vessapaperi oli loppunut kaikkialta. Hyvä, että ihmiset tottelevat sääntöjä ja pitävät näin huolta toisistaan.

    VastaaPoista
  6. Päivä kerrallaan mennään ja kevääseen kuitenkin. Terveyttä sinnekin <3

    VastaaPoista
  7. Jos jotain hyvää, niin ainakin saa rauhassa kulkea ja parkkipaikkoja tuntuu löytyvän ;)
    Ei vaan. Ny tuntuu enemmän tulevan karanteeneja matkustajien palaamisista ja heihin lähikontaksissa mahdollisesti olleista.
    Sinulla on reipas ajatus, kun jaksat ulkoilla.

    VastaaPoista
  8. Onneksi nyt koronan jyllätessä voi sentään ulkoilla ja tehdä käsitöitä ajan kuluksi. Nyt kysytään kärsivällisyyttä ihan kaikilta ja toivotaan että asiantuntijoiden ohjeita noudattamalla taudin kulkua voidaan hidastaa mahdollisimman paljon.

    VastaaPoista
  9. Pyynikin näkötornilla on tullut kahvilla käytyä...munkki kahvilla..:)

    Toivottavasti ihmiset ottavat nyt tosissaan tämän korona tilanteen ja noudattavat ohjeita...ei niitä turhaan ole annettu.

    VastaaPoista
  10. Mekin ollaan käyty usein tuolla Pyynikin kahvilassa. Harmillista se petos mikä siellä on tapahtunut. Onneksi voit vielä liikkua ja lenkkeillä luonnossa. Sitä mekin tehdään täällä omalla pihalla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Elämme nyt erikoisia aikoja. Selviämme kyllä, kunhan itse kukin noudatamme ohjeita ja pidämme itsestämme huolta. Sinulla on mukavat ulkoilumaastot, joista saa virkistystä niin sielulle kuin kropallekin.

    VastaaPoista
  12. Tampereella tukee aina joskus käytyä. Ihanat on Pyynikin maisemat. Ulkoilla tässä itsekin pitäisi. Kävin tänään kaupassa ja vein loton ja ostin samalla jotain, kaikkea ei ollut kuitenkaan esimerkiksi kanaa oli todella vähän ja vähän lajikkeita samoin lihaa. Vessapaperia oli reilusti mutta sitä minä en tarvinnut. Hyvää loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  13. Hienot maisemat tuolla Pyynikillä. Ulukoiltu on ihan omalla kylällä, järvellä on liukasta, vaan potkurilla piäsöö rannansuuntasesti. Kauniita ilimoja on etteenkinpäin luvassa!

    VastaaPoista