torstai 12. maaliskuuta 2020

Tuuletusta


Hieno ilma oli tänään iltapäivällä, joten läksin sitten näiden pelottavien uutisten jälkeen vähän tuulettumaan ulos kävelylle.


Alkaa jo ulkoa oppia nämä nykyiset tv:n uutiset.  Vaikka tieto on tarpeen, se lisää tuskaa.
Aikaisemmissa tautiepidemioissa, vai mitä ne lienee olleetkaan, en jotenkin ollut niistä niin huolissaan, jostain syystä.  Oli sellainen tunne että on vastustuskykyä niitä vastaan.

Liekö ollut sitten muuta tekemista, ettei ehtinyt kuunnella niin paljon uutisia, tai ei silloin ollut niin paljon tätä mediahypetystä. Tai eikä olleet niin vakavia tauteja. Olen unohtanut.



 Onhan sitä sairastettu lapsena kaikki silloiset lastentaudit, kaikki sairasti, tuhkarokon, sikotaudin, vihuri -ja vesirokot. Jokunen influenssakin tuli kai sairastettua. Honkongilainen ehkä.
Viimeistä  lintuinfluenssa ei tullut panikoitua, jotenkin silloin maalla asuessa ei ollut niin tartuntapelkoinen. Eikä ollut ihmisiä niin paljon, tungokseksi asti siinä lähistöllä.

Näsinpuistoa, Milavida pilkottaa tuolla mäellä

Nyt täällä kun on vain tämä pieni asunto, ei ole pihaa minne mennä multaa kaivelemaan ja rentoutumaan.  Kummasti on alkanut vaivata ja varoa tarttumista. Yskäisiä kulkee tuolla ihmisten keskuudessa, ainakin äänestä sen kuulee. Apteekissa kävin ostamassa pullon käsidesiä, niin siellä sitä onkin paljon yskäisiä ja nuhaisia ihmisiä.

Kotkankallion muistomerkki

Jotenkin on nyt ollut kyllä vähemmän ihmisiä liikkeellä. Ainakin monet pitää toisiinsa välimatkaa ja ihmiset läheltä häviää jos vaan yskähtää.  Kyllä koetankin liikkua silloin kun ei ole niin tungosta tuolla kaduilla. Eikä varsinkaan sisätiloissa. Täällähän on jo satoja ihmisiä altistunut viruksen tartunnalle. Yhtään ei tiedä missä liikkuu tartuttajia tietämättään.
Sillan alla
Jo pitkään olen ollut menemättä elokuviin tai museoihin, niissä kun on paljon ihmisiä samoissa tiloissa. Tapahtumia perutaan, kouluja on kiinni. Jopa mietin viime viikkoina olleita tapahtumiakin, että kuinka niihin voi enää kukaan mennä.   Vierailut lopetettiin vanhusten luonakin.


Uskon kuitenkin, että voi tuolla metsissä ja rannoilla liikkua vielä, kuka sinne nyt lähtisi sairaana lenkille. Eikä siellä ole tungosta ollut. Linnut visertää ja oli tänäänkin jo niin keväisen tuntuinen ilma.

 Tammerkoski pauhaa, vettä on järvissä yllinkyllin tai liikaakin.


Vähän kukista vielä. Olisi kysymystä.
Olen yrittänyt joitakin mehikasveja kasvattaa. 
Tämä nyt on pysynyt edeltäjistään poikkeavasti vielä elossa, mutta on tämän näköinen.
Mitä tälle voisi tehdä? 
Mitä olen tehnyt väärin kun tämä on tään näköinen?

En ole sinut näiden mehikasvien kanssa ollenkaan. Oli tämäkin söpö pienenä, en ole liikaa kastellutkaan.

On tässä kuitenkin pientä kasvua!

Kaikki kukat kuvasin, ja laitan ne kuvat tänne kunhan kerkiin. Vaikka eivät ole kummosia mut kukat.

Tulppaanit alkaa olla finaalissa.
Heipparallaa vaan! Koetetaan pysyä terveenä, ainakin pitää korona loitolla!


19 kommenttia:

  1. Sairastin itsekkin lapsena nuo kaikki mainitsemasi sairaudet, ihmiset on alkaneet hamstraamaan ruokaa pitkiksi ajoiksi, no se on ihan hyvä ajatus, jos on pakastin, ja ostaa purkkiruokia, ehkä sitä itsekkin joutuu hamstraamaan, en halua tuota virusta, jos se leviää, olen kerran sairastanut A viruksen, se oli kamala tauti.Kyllä se aiheuttaa huolta ja stressiä ja pelkoa ihmisissä, siksi siitä viruksesta puhutaan, uskovana meidän ei tarvitse pelätä mitään, sen lupaa Raamattu, mutta äitinä olen huolissaan lapsista ja lasten lapsista, mutta se etu oikeus meillä on että me saamme kantaa heitä rukouksin.

    VastaaPoista
  2. Tääläkipäi o ensimmääset koronat torettu. Kävin illalla kaupas ja pikkuusen normaalia nemmän ostin, että menis eres viikko seuraavahan kertahan. Muutenkaa palio kulije, mutta ny tais loppua seki vähä. Täälähän o tilaa kulukia vaikka kuinka, ei tartte ihmisten ilimoolle lähtiä, ku tyäkki o pihan toisella pualella. Mehikasvi, olisko saanu kylymää/vetua. Toivottavasti toipuu. Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
  3. Taasen kauniita kuvia. Varmasti kova tauti nyt riehuu,ainakin riskiryhmiin kuuluville. Mutta onhan media siitä ottanut kauken irti. Tieto lisää tuskaa 😬😬

    VastaaPoista
  4. Hyvä on kaupinkiloissa liikkuu yleisötungoksissa mahollisemman vähä. Kotona myökin kestetään ja kuunnellaan miten ohjeistaat isän luona käyntii hoitokodissa! Tammerkoskessa on veit villimmoillaan!

    VastaaPoista
  5. Vähän vakavaksi alkaa nuo uutiset vetää😕 Muistan taas ajan,kun Kosovon sota oli hirveimmillään ja poikani oli siellä rauhan turvajoukoissa.Jossain vaiheessa lopetin katsomasta uutisia,alkoi ahdistaa liikaa.. että totta :tieto lisää tuskaa.


    VastaaPoista
  6. Sinulla on hienot kävelymaastot, kun vettä on ympärillä niin monessa muodossa. Kiva, että jaat Tampere-kuvia meille.
    Me ostamme normaalistikin ruokaa viikoksi eteenpäin ja välissä haetaan vain jotain ylimääräistä tai unohtunutta. En ole nytkään alkanut hamstraamaan, vaan katson, miten tilanne etenee. Lähipiirissä on huonokuntoisia vanhuksia, joten täytyy miettiä tarkemmin myös omaa toimintaa. Koronaan on syytä suhtautua vakavasti, mutta silti aion nauttia keväästä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Meillä on auto edelleen korjaamolla, niin ei sen kummemmin ole ruokaa hamstrattu, pikemminkin päin vastoin,kun joutuu ne kantamaan...Pakastinkin on jo puolessa välissä tyhjennystä, että tulisi sieltä pohjaltakin syötyä vanhempia pakasteita. Kaupungissa on kuitenkin jonkun verran tullut liikuttua tuttvien kyydissä tai bussilla. Eilen oli kuntouttava työpäiväkin. Hyvää alkavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  8. Onhan tämä aika epätietoista ja pelottavaa. Jopa työpaikan asioita tulee pohdittua. Meillä pitäisi 2-3 viikon kuluttua alkaa kausityöt, siivoustahan riittää mutta onko tekijöitä? Ja koko kevät huolettaa, meillähän ei keväisin käy viittäsataa henkeä päivässä, mutta kesällä kylläkin. Ja voi olla hiljainen kevät, kun ihmiset varoo liikkumasta.
    Anoppia ollaan kielletty lähtemästä kaupungille, viedään hänelle ruuat. Nyt onkin hyvää aikaa tyhjennellä pakasteita!

    VastaaPoista
  9. Niin on sairastettu kaikki maholliset, mitä penskana oli liikkeellä. Kyllä panee miettimään tämä korona. Täällä maaseudun rauhassa kuvittelee olevansa turvassa, mutta saattaa olla harhaluuloa. Pitää kuitenkin, toistaiseksi, käydä töissä ja kaupassa ja apteekissa ym.
    Hieno kuva, en aluksi edes tunnistanu tulppaaneiksi :)

    VastaaPoista
  10. Jotenkin kyllä tuntuu, että tähän reakoidaan nyt rajummin, kuin muihin pandemioihin. Vaikka ehkä aikaisemmissa löytyy tappavampiakin. Vaikka vähätellähän ei sovi ja toisaalta on hyvä, että virus saataisiin pysäytettyä mahdollisimman nopeasti.
    Kangasalla kun asutaan ja liikutaan, on korona liipannut aikas läheltäkin. Mutta onneksi oli väärä hälytys!

    VastaaPoista
  11. Niin, täälläkin on koronapaniikki, kaupoista hamstrataan, siis normielämää. Hiukan hämmentävää. Tuo sinun mehikasvisi saattaa olla Nukkaitulehti, Kalanchoe tomentosa. Onko sen lehdet hiukan pehmeän nukkaisia? Anna sille rauhaa olla omissa oloissaan, se virkistyy kun se näkee Suomen ihanan kevätauringon lämmttävän ja kun se päättää virkistyä.

    VastaaPoista
  12. Ihanat ulkoilureitit!..niin tuskin siellä koronaan törmää....
    Tieto lisää tuskaa.
    minä kaupungissa käydessä ,suojauduin kertakäyttöhanskat ja paperin maski/suusuoja edessä.Kun ei noita keuhkoja oo luotu terveeksi..itsesuojelu vaisto on pelattava,,,vaan ei paniikki:))
    Kyllä kaupasa joku aivan jähmettyi kun näki suusuojan,paljon paljon oli ihmisillä suusuojia(venäläisiä turisteja)-tai hengitys-suojia mitä ne nyt on.korvan taakse kumiritsalla:))
    Kukasta en osaa sanua yhtikäs mittää:)9
    Minulla ei ikinä tulppanit kerkiä aueta..mitähän minä sählään kun puottavat nuppuset ,viikon sisällä...
    :)Suomalainen Kyprokselta sanoo viisaasti:anna sille rauhaa olla omissa oloissaan:))Näin minullekkin kerran yksi puutarhuri sanoi :))kiitos hauskoista ja tärkeistä sanoista hänelle:)

    Mukavaa viikonloppua,Sinulle Emilie!:))
    ..vene pitää kohta valjastaa soutukuntoon ,kun lumi alkaa sulaa....:))soutaen kauppaan:))

    VastaaPoista
  13. Aivan kuin kulkisi matkassasi! Törmäsin blogiisi etsiessäni vanhaa koulukuvaa. Ja kappas, sinun postauksesi 17. huhtikuuta 2018 tuotti osuman. On kyse 1920 -luvun lopun koulukuvasta, Huhtilampi. Onko sinulla mahdollisesti tiedossa tai jossain tallessa koulun oppilasnimiluetteloa? Etsin edesmennettyä anoppiani oppilaiden joukosta. Kiitos tiedosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa mielenkiintoista! Olet varmaan arkistot kolunnut, Kiihtelysvaaran kirkonkirjat tms. En minäkään noista kuvista tunnista äitini lisäksi kuin rippikuvasta muutaman.
      Muutama vuosi sitten tutkin oman isäni sukua vähän vanhoista kirkonkirjoista. Nyt on unohtuneet nekin tutkimukset.
      Kotikuntanihan oli ennen samaa Kiihtelysvaaraa, mutta ei silloin vielä ollut 1900-luvun tietoja niissä.
      Riippuu missä päin olet, voisi löytyä Joensuun kirjastostakin jotain. Mutta nythän nekin on kiinni taas.
      Tietäisikö joku Kiihtelysvaara-seurasta mistä voisi etsiä?

      Poista
  14. Upea postaus ja upeita kuvia olet ottanut. Keväiseltä näyttää siellä.
    Minä en ole hamstrausta vielä aloittanut. Tiedotus lisää kaikille paniikkia. Luotan, että enkeliporukkani pitää minusta ja perheestäni ja kaikista huolta

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia.
    Minua ei korona sen kummemmin huolestuta, mutta tietenkin pidän turvaväliä, pesen käsiä, vältän kansanjoukkoja eli teen oman osuuteni. Uskon, ettei korona mene metsään, joten minä menen. Minulla on metsiä lähellä ja rantaakin. Hamstraamaan en ruvennut, kun ei ole tarvista. On ruokaa ja vessapaperia. Nauti kauniista maisemista ja valokuvauksesta.

    VastaaPoista
  16. Joensuulainen olen. Arkistoissa aikoinaan paljonkin vietin aikaani, kirkoinkirjoihin tutustunut olen. Olen selvittänyt sekä omaa että mieheni sukua. Vaikeus on nimenomaan löytää kasvoille nimi. Mulla on aavistus, että yksi tyttö keskirivissä vois olla Helmi, mutta tiijäpä häntä. Harmi kun anoppi ei itse enää ole asiaa todentamassa. Tuo Kiihtelysvaara -seura on hyvä vinkki. Kiitos siulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko Helmistä nuoruudenkuvaa, jota voisi verrata koulukuvaan? Minun äitini on toiseksi ylemmässä rivissä, eli voi olla jo ylemmällä luokalla.
      Mielestäni rippikuvassa on eräs tuttu Helmi :), jonka tunsimme myös lapsuudessani, mutta en tietysti voi olla ihan varma :)
      Jos olisi joku Facebook tms niin sinnehän voisi lähettää jonkun kyselyn. Ei ole itselläni, eikä ole enää Kiihtelysvaarassakaan ketään sellaisia tuttuja keltä voisi kysellä.

      Poista
    2. Nuoruudenkuvia ei ole löytynyt. Muistatko kenties mainitsemasi Helmin sukunimeä? Oletan, että vanhempasi olivat myös Kiihtelysvaarasta, Huhtilammelta kotoisin. Haluatko paljastaa heidän sukunimeään? Anoppini oli omaa sukuaan Kekäle.

      Poista