perjantai 30. syyskuuta 2022

Syyskuun viimeinen

 Kiitokset kommenteista kaikille!

Syyskuun loppu meni ihan matkan ja senjälkeen flunssan kanssa pyöriessä. Kaupungilla ei ole päässyt käymään senjälkeen kun tulin junalta pois, eikä silloinkaan kuin kuljin vaan bussille. Nyt taas olisi paljon tapahtumia siellä kun on Tamperepäivät ja kalamarkkinat ja vaikka mitä, mutta ei vielä uskalla lähteä sinne, kun on  vielä yskää.
 

Tämä viimeinen viikko olikin hankala, kun alkoi vähän kuume laskea, huomasin että enhän minä haista enkä maista mitään.
Ihan sama mitä söi, ei mitään makua. Kylläpä vähän säikäytti, ajattelin jo että näinkö meni aisteista osa, mutta korvatkin paukkuu ja rutisee, meneekö kuulokin. Kummasti piti koventaa youtubenkin ääntä.  
Ei mennyt heinäkuussa koronankaan takia maku- eikä hajuaisti. Eihän sille mitään mahda jos menee, eikä tule takaisin, ei voi kai paljoa tehdä. 
Tässä flunssassa ei tullut tehtyä koronatestiä, sitäkin epäilin vähän, että olisiko ollut joku eri variantti koronasta nyt, eipä sitä enää tiedä. Tauti oli erilainen kuin heinäkuun korona. Ei niin paljon kuumetta, eikä niin kovaa päänsärkyä, eikä heinäkuussa ollut nuhaa.
 
Tänään kävin kaupassa ja ostin muutaman testin, niin voi tehdä jos tulee taas kuume tms.

Uskalsin käydä kaupassa tänä aamuna, oli niin vähän asiakkaita, ettei tarvinnut olla kenenkään lähellä. Muutenkin meni hyvin, eikä yskittänyt tms.
Kun tulin kotiin, JEE, haistoin taas käsienpesuaineen hajua, testailin sitten muutakin, ruokaa ja valkosipulia, niin kyllä alkaa palautua aistit. Piti ihan kokeilla tuoksuuko kahvi, no kyllä jotenkin.
Eilen illalla se ei tuoksunut.

No niin, koetan parantua lisää....

Syyskuun kuvia...huomaa hyvin, että on vähentyneet kuvattavat, enkä ole edes ruskaa oikein löytänyt. Vaikka on kauniita ja keltaisia puita, eivät kännykässä näytä miltään. alkukuusta kävin monesti Hatanpäällä ruusuja katsomassa, olisi nyt siellä ruskaa varmaankin. Joensuussa kävin ja tapasin ystäviä. Toivon 💖 että terveyttä olisi sielläkin. Hurahdin askartelemaan papereista ja kuvista. Kohta täytyy kaivella joulupapereita ja tehdä niitä myös joulukortteja varten. 

Toivottavasti maailmantilanne rauhoittuu ja saataisiin elää rauhassa edelleen. 
Joka päivä saa olla kiitollinen tähänastisesta ja toivoa että jatkuu rauhallinen aika. 
Vaikka on tullut kaikenlaista ikävää uutista.

Hyvää Lokakuun alkua!

PS. En pysty vastaamaan kommentteihin, kun se ei aina onnistu, en tiedä miksi. Ei voi mitään.
Usein ei onnistu teidän blogeihinkaan kommentointi, välillä onnistuu usein ei.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet jo paranemaan päin. Monella tutulla on koronan myötä mennyt maku- ja hajuaisti hetkellisesti, mutta palautunut sitten myöhemmin.
    Rauhaa toivon ja rukoilen minäkin kaiken hurjuuden ja kurjuuden keskelle. Hyvää lokakuuta - nautitaan ruskan rippeistä ja kuulaista päivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, hyvää lokakuuta. Paljon enemmän on nyt värikkyyttä ulkona ja jos tästä flunssasta selviää vielä vähän lisää, niin pääsisi pyöräilemään ja liikkuman enemmän. Sekin helpottaa

      Poista
  2. Onpa komea villiviini tuossa yläbannerissa.

    Täällä on suositeltu, että vähän myöhemmin syksyllä on tässä iässä syytä ottaa sekä influenssarokote että yksi koronarokote niihin variantteihin. Nyt seuraan netistä, koska voisi varata aikaa.

    Kyllä se korona voi tulla useankin kerran, tuo maku- ja hajuaistin menetys kyllä viittaa siihen.

    Parempaa oloa ja edelleen suositan rokotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taas onnistuu kommentointi. Minä en ole ottanut koskaan influenssarokotuksia, enkä ole sairastanutkaan ennen. Kun ensimmäisen koronapiikin otin, siitä tuli minulle outoja oireita, niin en uskaltanut enää ottaa. Ja nyt en ota enää, koska sairastin sen kerran jo. Silloin ei ollut nuhaa, eikä mennyt aistit. Voihan se olla muukin tulehdus, pitänee käydä labrassa. Olisi pitänyt tehdä koronatesti heti kun tuli tää nykyinen tauti.

      Poista
  3. Hyvä kun on olotila nyt parempaan päin menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nytpä voi taas vastata kommenttiinkin. Eilen tuntui että pitää kohta soitella terkkariin, mutta tänään onjo parempi olo.

      Poista