Tämä viikko alkaa olla lopussa taas, enkä ole oikein mitään saanut aikaiseksi. Paitsi koettanut kävellä ja kävin kaksi kertaa kuntosalilla, jotain olen syönytkin, vaikka kyllä se on vaikeaa, ei huvita ruuanlaitto. Mutta jouluisista suklaaövereistä pitäisi päästä eroon taas ja syödä oikeaa ruokaa.
Toisesta nilkasta jotenkin niksahti joku nivel, vaikka en liukastunut tai muuta sellaista, se vaan naksahti. Jonkinverran vieläkin kävellessä se tuntuu, joku tuki vaikuttaisi olevan tarpeen siihen.
Kuviakin on kännykkään kertynyt varmaan alle 10 kpl.
Pakkasella oli jotain näkymää, mutta oli vaan liian kylmä oleskella ulkona.
Kuulun tässä joululomien aikana jälkikasvulta monesti, että on täällä pakkasessa kyllä kurjaa olla, joten mitä ihmettä tänne vielä jostain lämpimistä maista ihmisiä tulee ilman lupaa.
Tietysti olen siivoillut ja vähän vaihdellut kukkahyllyn paikkaa, kun huomasin että johonkin kohtaan aurinkoisena päivänä alkaa aurinko paistaa. Siihen laitoin hyllyn ja viherkasveja. Niitä pitää alkaa katsella kriittisellä silmällä, kun ei vaan aina menesty, vaikka kuinka kerrotaan jonkun kasvin olevan helppo menestymään, mulla ei ole.
Mulla ei loista esimerkiksi nämä rönsyliljat.
Pitäisi olla helpoista helpoin, ei ole. Tämä on niistä kahdesta parempi, sen toisen laitoin jo kompostiin, paitsi sitten huomasin sen juurimukulat ja lopulta annan sille mahdollisuuden kasvaa uudessa mullassa. Ja vihreät osat laitoin veteen jos juurtuisi. Ehkä ensi kuussa jos vaihtaisi kaikille kasveilla uudet kasvualustat taas, kun valoa alkaisi lisääntyä.
Tammikuu on hidas kuukausi. Hyvä kun kovat pakkaset hellitti, eilen meilää +2 ja vesi lorkottelloo räystäskouruista. Peltikatot on lumensa puottanu, tiilikatolla vielä osin on lunta. Miulla saumuri surisoo, lasten vaatteita ompelen.
VastaaPoistaSiinä onkin mukavaa puuhaa sinulla! Itekki ompelin omille lapsille vaatteita, kun vielä olivat lapsia.
PoistaLiukkaita kelejä on ollut,tänään hieman aurinko jo piristi.
Tammikuu on hidas mutta satumaisen kaunis. Ihania kuvia olet ottanut ja alin kuva on kuin kaunis maalaus. Ukomattoman nopeasti aika kuluu. Ihanasti päivä jo pitenee ja valo lisääntyy. Kohta on kevät.
VastaaPoista