Näitä harmaita, pitkiä, jäisiä "härkäviikkoja" tuli koetettua katkaista piipahtamalla Helsingissä. Yhdenkin yön reissu tuntui kuin olisi ollut pitempääkin poissa kotoa. Ainakin uni maistui taas kotona paremmalta (pitkästä aikaa). Ihan tarkoituksella oltiin meille uudessa hotellissa, en viiti mainita missä, kun ei ollut Hirveän kiva kokemus tähän aikaan. Oli upea aamupala ja se ettei ollut tungosta, yleensä kun keskustan hotelleissa ei meinaa päästä hisseihin millään.
Junat kulkivat ihan hyvin keskiviikkona jo, ei sattunut juuri pakkasia silloin. Mutta Helsingin kadut olivat tosi liukkaita. Olin ihan kauhuissani, kun ei voinut pitää nastakenkiä.
Aina niin upea portaikko on Ateneumissa |
Ensin käytiin Ateneumissa. Jossa koetin enemmän tutustua erilaisiin kohteisiin, siis tauluhin, mitä ennen, melkein muistan mitä kuvasin viimeksi.
Olen monesti miettinyt olisinko erilainen tyyppi jos olisin kasvanut kaupungissa, ehkä olisi ollut enemmän kavereita ja vähemmän yksinoloa...
Ehkä tuon oikean alareunan tytössä on jotain samaa mitä omassakin lapsuudessa oli (Kirsin satunurkka, Väinö Kunnas 1928)
Ismo Kajander Auringonkukkia |
Claude Monet; Talvimaisema Sandvikenin kylä 1895 |
Alfred William Finch; Sadesää Hampton Courtissa 1907 |
Pekka Halonen; Syysmaisema |
A W Finch; Elokuun yö, 1898 |
Kolmessa eri taidemuseossa käytiin, joten seuraavalle kerralle jää Kiasma ja Amos Rex-kertomukset
Ahaa, sinä kiersit myös muut näyttelytilat Impressionistien lisäksi. Ateneumissa on nähtävää useammallekin kierrokselle. Perusnäyttelyn taulut on tullut nähtyä moneen kertaa, mutta sinä löysitkin monia muita hienoja teoksia.
VastaaPoistaHelsingin kadut on kauheassa kunnossa. Lunta ei ole ilmeisesti aurattu jalankulkuväyliltä, vaan päälle on nakattu suolaa. Pakkasella liukkaita paakkuja väistellen käveleminen on tarkkaa touhua. Plussakelillä taasen kahlataan kummallisessa möhnässä. Ja pelätään, ettei katolta tule jäätä ja lunta niskaan. Lukuisat rakennus- ja tietyömaat merkitsevät myös loikkimista kaduilla puolelta toiselle.
Niinpä, oli lehtien uutisissa että oli ollut juuri silloin paljon liukastumisia. On täälläkin liukasta jos ilma lämpiää, mutta kotoa voi lähteä nastakegillä.
PoistaTaiteellisesti olet vuotta aloittanut, museo jos toinenkin. Sinä näköjään perehdyt huolellisesti. Varmaan antoisampaa kuin minun tapani vain vaeltaa läpi kaiken. Kunhan kevät edistyy, tullaan Fizbanin kanssa käymään Tampereella. Museoihin ei kyllä taida koiran kanssa päästä.
VastaaPoistaKyllä, harmittaa jos jää museokortti liian vähälle käytölle. Nyt olen tainnut vasta 14 kertaa käyttää. Onneksi on vielä monta kuukautta voimassa. Viime kesänä kierrettiin Ateneum toiseen suuntaan ja nyt aloitettiin sieltä mitä ei jaksanut viime kesänä katsella. Oli Edelfeltissä niin paljon katselemista että tuli taideähky ihan.
PoistaTampereen museoihin tulee kohta taas uusia näyttelyitä.
Olisipa kiva tavata jos milloin tulet Tampereelle!
Sielun ravintoa parhaasta päästä, taidenäyttelyt. Ihan pienenä tyttönä pääsin käymään Ateneumissa ja se muisto sälyy kauniina vielä nytkin vuosikymmenien kuluttua.
VastaaPoistaKyllä, ensimmäiset kerrat jää mieleen.. ja sitten ne kun ei pääse.
PoistaImpressionisminäyttely on ihana, mutta tykkään kyllä paljon myös noista perusnäyttelyiden teoksista. Kyllä Suomessa ja muuallakin on eteviä taiteilijoita, joiden teoksia kelpaa esitellä ja katsoa.
VastaaPoistaNiinpä on, vaikka samojakin näkee, niin yleensä kiinnittää huomioita eri asioihin.
Poista