...ihan vahingossa ja "huomaamatta". Vaikka alkoi heti tuntua syksyiseltä ilma, en minä sitä valita, ihan raikkaalta tuntui välillä pilvinen ja viilempi sää.
Tässä tulee kuitenkin heinäkuun lopun kuvia, en tunnista tietenkään tuota pörriäistä tuossa siankärsämön kukalla. Kuvaan kuitenkin mitä vaan huomaan ja kerkiän.
Tänä aamuna läksin aikaseen verikokeeseen. Eilen olevinaan varasin ajan,mutta sössin sen koneella, eikä se tallentunut, enkä ollut varma tallentuiko se, eli ei. Mutta kuitenkin pääsin labraan jonottamalla, eikä ollut jonoa, joten sain sen suoritettua. Kertakaikkiaan joku on muuttunut koneessa, kännykässä tai mun päässä, ettei oikein suju nämä netti hommat, vaan tulee sössittyä, useampia lomakkeita lähettelen tai en yhtään esim.
Viikonloppuna oli järvellä soutukilpailut.
Huomasin parvekkeella uuden kukan
Keväällä kylvin kukkien siemeniä ruukkuihin useanlaisia, niinpä pienenpieni sininen ruiskaunokki pilkisti orvokkien kanssa ruukusta.
Tomaateista olen saanut nauttia nyt, parvekkeella useassa sankossa niitä kasvaa
Paljon parempia kuin ostotomaatit kun malttaa antaa kypsyä ne. TinyTim lajike, eikä ole pieni ollenkaan.
Hatanpään arboretumin kukkapenkkejä
Nyt on ollut taas monenlaista kiirettä ja päänvaivaa, eli käyntejä siellä sun täällä. Mutta eiköhän tää kohta rauhotu vähäksi aikaa. Viikko on mennyt sukkelaan, tai liian nopeastikin torstaihin asti.
Senverran kotona sain aikaiseksi, että lopetin sen kirjekuorista tehdyista vihkoista aikaansaadun "junkkarin", siihen tuli nyt kolme "vihkoa" ja kannen tein paperikassista.
|
Vihkot edestä
|
|
ja takaa
|
Kynä on merkkinä niiden koosta
Siinä ne ovat kansineen, sidoin ne nyt vain ohuella kuminauhoilla, enkä viitsinyt ommella.
Kannesta puuttuu vielä päällyskuva, mutta se voi jäädä tekemättä. Tulisi liikaa kuvia jos kaikki olisin kuvannut, loput jää mielikuvituksen varaan.
Ihan huvikseni etsin kaikki tekemäni junkjournalit tähän kuvaan
Ensimmäinen on vasemmalla ja uusin oikealla.
Vähän vilkaisin ensimmäistä, joskus keväällä v. 2023 olen aloitellut tämän harrastuksen, miten niitä näin monta onkaan tullut tehtyä! Ideoita ja ohjeita olen löytänyt YouTubesta, hyvin hyvin monta tubettajaa olen seurannut varmaan pari vuotta. Pääosin ilmaisista papereista ovat tehtyjä, joitain kuvia tietty olen ostanut, silikonisia leimoja ja värejä ja liimaa. Kismittää kyllä kun ei ole tulostinta eikä leikkureita eikä paljon mitään välineitä, pitää vaan koettaa keksiä ite.
Oikein hyvää elokuun alkua!
Itse kasvatetut tomaatit maistuvat todellakin paljon paremmilta kuin kaupasta ostetut.
VastaaPoistaKivoja askarteluja. Hyvää elokuun alkua sinulle!
Kiitos, samoin! Ihan olen ihmetellyt miten muovisankossakin kasvavat. Vaikka olen joka kesä kasvattanut, ei ole näin hyvää satoa tullut, eli tämä on jo 6. kesä täällä kerrostaloissa asumista.
PoistaMinä lopetin nyt siementen oston Tokmannilta. Kylvin nimittäin kesäkukkaseosta 6 pussillista tuonne varaston aurinkoiselle nurkalle ja tuloksena on YKSI ruiskaunokki. En osta noita siemeniä ikinä enää.
VastaaPoistaUpeiuta junkkiksia olet tehnyt. Kauniita kansia ja oletpa tehnyt jo monen nonta.
Ohhoh, onpa ollut vähän itäneitä siemeniä. Ainahan niissä on riskinsä. Mitään lienen joskus kylvänytkään, mutta tuloksena oli yksi tomaatin taimi.
PoistaToisaalta siemenistä voi tulla seuraavanakin vuonna joitakin taimia. Monena keväänä olen kylvänyt myös ostotomaateista ottamiani simeniä, nytkin on yhdessä sankossa niitä kasveja, mutta tuskin ehtii kypsymään ne tomaatit, isoja näyttäs tulevan niistä.
Sinullahan on parvekesatoa oikein kivasti! Pääset nauttimaan omista kasvatuksista, jotka on varmasti parempia, kuin kaupan.
VastaaPoistaNuo sinun kirjat/ vihkot on niin kivoja! Tykkään. Tuo kekseliäisyyden käyttö on antoisaa, kun voi käyttää just jotain yllättäviä materiaaleja.
Joku vimma aina tulee keväällä ettei malta olla kylvämättä jotain. Viime keväänä kylvin taas tomaattia liian aikaisin, joten ensimmäiset taimikasvatukset meni kompostiin liian honteloina.
PoistaEn ole ihan edistyksen aallon huipulla. Piti kuuklettaa junkkari. Sain vastauksen roskapäiväkirja. Kivoja olet tehnyt. Ihailen viitseliäisyyttäsi.
VastaaPoistaItsekasvatetut tomaatit maistuu ihan erilaiselle. Minun parvekkeella ei voi kasvattaa mitään. Ei ole laseja, joten tuuli ja sade riepottelee.
Tuo kuvaamasi öttiäinen voisi olla kukkakärpänen.
Niinpä, kaikenlaisesta roskapaperista olen niitä kasannut. Tietysti voi ostaa tai tulostaa vaikka mitä ihania kuvia ym, mutta ei ole tulostinta,tai viitsi kuluttaa paljoa rahaakaan näihin. Enkä tiedä mitä niillä teen lopulta, vienkö kirpputorille tms. En ole vielä niin taitava että vois myydä etsyssä tai muualla.
PoistaLasitettu parvekekin voi olla aivan liian kuuma paikka, joten kyllä vaatii ikkunoiden availua ja tosi paljon kastelua, että saa mitään satoa.
Joo, voi olla kukkakrpasen näköinen tuo mun yläkuvan hyönteinen, kiitos.
Wautsi mitä Junkkiksia - sinusta on moneen!!
VastaaPoistaSoutukisat näyttää ihan samalta kuin Tampereella muutama viikko sitten - mutta ei taida olla siltä?
Ai Kiitos! Siellähän ne oli nuo soutukisat :)
PoistaKaivoin kommenttisi taas Roskakorista.