torstai 24. maaliskuuta 2022

Vielä yksi Taidemuseo

 Kävin heti tiistaina Tampereen taidemuseossa katsomassa tämän keväisiä näyttelyitä.

Ensin kävin alakerrassa katsomassa Liisa Hietasen työt.

  Aivan upeita virkattuja tai neulottuja oikeankokoisia, oikeiden ihmisten "kopioita"

oli yksi koirakin
Kuvia oli myös esikuvistakin

Ruokapöydässä oli myös virkattuja oikean näköisiä syömisiä. Varmasti nämä pullat eivät lihota ketään, nam nam
Kuvia on paljon enemmän mitä tässä onkaan
Useiden taiteilijoiden Illuusio näyttely oli keski- ja yläkerrassa
Valtavan taidokkaasti oli tehty tuo Lukija-kuuntelija teos koivuvanerista

Sitten tulikin monessa huoneessa tenkkapoo, pimeitä huoneita, joissa olisi ollut valoteoksia. Mutta en voinut mennä pimeisiin huoneisiin, kun en tiennyt yhtään mitä siellä olisi ollut. Nyt tiedän kun näin ne Tv-uutisissa eilen. Siellä oli valoteoksia, joihin katsoja saattoi osallistua itse. Toisaalta vähän arastelen pimeässä olevia kirkkaita valoja, koska on migreenitaipumusta ollut, etenkin kirkkaista valopiikeistä.

Esitteessä kerrotaan että tämä on ensimmäisiä laajoja vuorovaikutteisen taiteen näyttelyitä Suomessa.
Todellakin pitää käydä uudelleen ja  katsoa ajan kanssa ja tarkkailla mitä siellä on.  Koska nämä ovat sellaista taidetta, että katsojan on itsekin osallistuttava teokseen.


Tässä yksi niistä

sitten vielä yksi uusi alku
 
Eilen, nyt on jo kasvanut tästä lisää. Keltainen kurpitsa, ihan kokeeksi laitoin yhden siemenen, joita löysin viime syksynä kadulta Hahhaa...Joltain oli pudonnut kadulle iso keltainen kurpitsa, upeita siemeniä sain
Muutkin kasvaa, tomaatit ja paprikat, olen koulinutkin niitä.

Eipä tässä muuta tälläkertaa.
Moi, moi!

10 kommenttia:

  1. Onpa taitavaa langankäyttöä.
    Minä laitan kurpitsat ruukkuun vasta toukokuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanpa vaan kokeeksi laitoin yhden siemenen, kun oli tyhjäksi jäänyt turvepallero vapaana. Taimihan voi venyä vielä liikaakin, eikä parvekkeellekaan voi vielä niitä laittaa. Ylipäätää nämä mun kasvatukset on ihan pimeetä, koska ei mulla ole maata mihin laittaa niitä.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen ja hauska museo, täällä on taidetalo,en ole vielä saanut aikaisiksi käydä siellä.Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo museokortti, jota pitää käyttää. Ettei jää ihan turhaksi sen osto. Jos kaikkiin pitäisi pääsymaksu erikseen maksaa, jäisi käymättä.

      Poista
  3. Upeita "ihmisiä" taidenäyttelyssä! Ei voi muuta kuin ihailla niitä, jotka jaksavat tehdä tuollaisia valtavasti aikaa vieviä juttuja.

    VastaaPoista
  4. Mitä ihmettä?! Onko nuo todella virkattuja ihmisiä! Aivan upean näköisiä ja niin ilmeikkäitä! Taide ei todellakaan tunne rajoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aitojen mallien mukaan tehtyjä. En tiedä mitä niiden sisällä on, en ilennyt kokeilla. Eikä niitä tietty saa näpliä :))
      Kannattaa käydä katsomassa jos näyttely on lähellä. Näitä on ostettu moniin kokoelmiin.

      Poista
  5. Ihan mielettömiä nuo virkatut jutut! Tosi upeita! Siinä on saanut virkkuukoukkua heiluttaa. Oli muuten mainio tuo sun syksyinen siemenlöytösi, onneksi noukit talteen🌱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, hienoa kun näki tämänkin näyttelyn.
      Niin ihan pakko oli poimia kadulta särkyneen kurpitsan siemenet, laitan ehkä vasta myöhemmin uuden kasvamaan, jos tuo ehtii venyä liikaa. Se on nyt jo 10 cm korkea.

      Poista