Näytetään tekstit, joissa on tunniste pioni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pioni. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Tänä aamuna...

Tänä aamuna kun menin ulos juomaan aamukahvia, oli jotenkin aivan ihana tuoksu ja sellainen ihana sateen jälkeen tuntuma  pihalla. Aurinkokin paistoi.

Mun lempikukka


Oli ihan pakko koettaa kuvata pisaroita, vaikka eihän se mun kamera ihan siinä onnistu :)

 Harjaneilikat aloittelevat kukintaa. Huonosti ovat säilyneet ja kaatuilevat nurmikolle päin. 
Pitää varoa ruohoja leikatessa.
 Jopas atlasunikkokin avasi kukkiaan heti kun vähänkin aurinko paistaa.  Pörriäiset tykkää.
Sinikuunliljat ovat kasvaneet hurjan reheviksi ja kohta kukkii...

Hosta Multasormi

Läksin sitten Joensuuhun, koska kirjastoon oli tullut varaamani kirjat...
Ja piti käydä katsomassa Suomalaisessa kirjakaupassa muistikirjavalikoimaa. Mukaan läksi nyt tämä pistesivuinen Viktorias Journals muistikirja, kooltaan 145 mmx200 mm. Minusta koko tuntuu kivalta, ei ole liian iso eikä pieni. Eikä ollut hinnaltaan kalleimmasta päästä.
Ihana samettinen pinta siinä, ja iloinen väri. Vähän kellertävät sivut siinä on.
Pinnan värejä oli useita valittavana, keltainen miellytti eniten.


Kultainen reunakin viehätti minua.
Piirsin siihen nyt heti heinäkuun kuukausiaukeaman, saa nähdä kuinka sen käyttö sujuu. vai kirjoittelenko vaan päiväkirjaa siihen sitten. Edellinen päiväkirja alkaa olla "loppumetreillä".

Bujon pitoa en ole ennen kokeillut, enkä todellakaan osaa piirrellä mitään, mutta sitähän voi tehdä ihan niinkuin haluaa. 

Kirjastosta hain pari kirjaa. Tämän ihanan Tsemppikirjan (Sanna Wikström&Jutta Gustafsberg) sain luettavaksi.
Juuri tätä vailla olen ollut taas monennäköisissä ahdistuksissa pyöriessäni. 
Lueskelen tätä nyt rauhassa niin kauan kuin laina-aikaa riittää. On aivan ihana, kaunis, värikäs kirja. "Kuin Ystävä, joka muistuttaa elämän valoisamasta puolesta. Se kannustaa, antaa voimaa ja kannattelee niinä hetkinä, kun oma usko meinaa loppua". Ai että, juuri nuo 52 tsemppaavaa sivua haluaisin laittaa vaikka seinälle, jotta niitä näkisi aina ohikulkiessa. Varmasti päiväkirja täyttyy näistäkin tsemppilauseista.

Kotiin tultua aloin taas kitkemään marjapensaan alustoja ja leikkelin ruohoja. Marjapensaat kun ovat olleet kaksi vuotta melkein omissa oloissaan, niin kyllä on aika hoidella niitäkin. Paljon kuivia oksia ja muutenkin menneet huonoiksi. Pitäisi uusia nekin.

Sitten huomasin tuon toisen pionin joka nyt kukkii ensimmäistä kertaa. Mulla oli muistikuva että sen piti olla valkoinen, ei ollut nimetty mitenkään tuota. Oli sitten vaaleanpunainen, mutta aivan ihana kuitenkin.
Kuin mansikkajäätelöä!
Mukavaa kesää!



perjantai 29. kesäkuuta 2018

Lepopäivänä

Tuli tänä perjantaina lepopäivä. Ei meinaan tuolla ulkona saa nyt mitään tehdyksi, kun sataa ja tuulee taas vaihteeksi. Kyllä se sade sinänsä on tarpeenkin, kun maa on niin kuiva.
Onneksi kuvasin tämän atlasunikon jo toissapäivänä, eilen kaikki terälehdet oli pudonneet. Kukka kestää vain päivän. 

Muut kuvasin eilen, ihan sen takia kun oli tämä sade ja myrsky tulossa täksi päiväksi.

"pitsimyssy"
Ihanat akileijat olisivat niin söpöja, mutta onnettomat kaatuivat jo aikaisemmin. Kukat roikkuvat maassa, kuvatessa pitää mennä mahalleen maahan  melkein :)
Sain siemeniä jostain vuosia sitten ja ovat oikeastaan vasta nyt kukintakunnossa.

Valamonruusu kärsi talvesta, on vain muutama kukka. Se entinen kuivui ja uudet versot ovat levinneet ympäriinsä.

Jalopähkämöt alkavat kukki, kuivuudesta kärsineet nämäkin

Lännenheisiangervo
Yhteenkasvaneet 
Varjolilja

Lopuksi tämä pioni vielä. 
On vain tämä yksi pioni kukassa. Toiseen vaaleanpunaiseen ei näytä tulevan yhtään kukkaa. Kolmannessa on vain yksi nuppu. 
Sen ostin valkeana, eikä se ole yhtään kertaa vielä kukkinut. Toivottavasti aukaiseen kukkansa sekin.

Huomenna on taas kuukauden viimeinen päivä. Tämä kuukausi meni tosi nopeaan.
Nyt myrskyää niin kovasti, että löpinät sikseen ja 
Hyvää viikonloppua ja heinäkuun alkua.


tiistai 15. elokuuta 2017

Kuukausi kohta mennyt edellisestä käynnistä

Tervehdys vaan teille kaikille pitkästä aikaa. Niin se on tämäkin kesä mennyt jo näin pitkälle.

Kesä on mennyt pitkälle töissä käydessä ja kotoa tavaroita myydessä ja siivotessa. Ihan kamala kesä on ollut, raskas ja raskas. Heinäkuu meni yskiessä ja taudin kourissa. Onneksi on yskä helpottanut, vaikka vielä yskittää toisinaan. Pölyiset paikat niin kotona kuin töissäkin mutta onhan ne muutkin köhineet, etten ole yksin.

Heinäkuussa kukkineita kukkia, joita en ole kerennyt laittaa tänne.


Näin sateisena kesänä on ruohonleikkuukin ollut tosi haasteellista.
Kukat ovat kaatuilleet, mutta ei voi mitään.
Muutamia kukkia tuli tähän vaaleanpunaiseen pioniinkin.


Harjaneilikat kukkivat vieläkin

Nämä ja tummanpunaiset liljat kukkii, voi olla että valkea Pretty Womankin vielä saattaa kukkia jos pakkasia ei tule. Aamuisin tuntuu jo aika viileälta kun lähden 6:n jälkeen töihin.
Viikot vähenee, tään viikon jälkeen noin 6 viikkoa vielä töitä. 
On aika kaksisuuntainen mieliala, kun toisaalta toivoo että kesää jatkuisi, mutta toisaalta hyvä kun aika on kulunut ja syksy tulee. Ja se näyttää tuleeko tästä muutosta vieläkään mitään.
Moi moi vaan ja kiitokset kommenteistanne, luen ne ainakin, vaikka muuten on blogien lukemisessa ollut taukoa.


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kukkijoita


Näistä heti vei sade kaikki terälehdet
Tuhannet kiitokset teille kaikille viesteistänne edelliseen kirjoitukseen, siitä on nyt 2 viikkoa kohta mennyt. Joku pöpö varmaan iskenyt minuun jostain varastojen tyhjennyshommista, tai muualta ja iski viime viikoksi kamalan yskän. Yöllä sitten yskin ja yskin ja päivällä myös. Tyhjää kuivaa yskää vaan. 
Maanantaina sitten en lähtenyt töihin ja hakeuduin vastaanotolle. Sinuiittiin sain antibioottia ja muutaman sairaslomapäivän. Toivottavasti tämäkin menee ohi :) ja olo normaalistuisi. Vielähän se välillä yskittää, mutta jos ei ihan tikehtyisi.  Outoa minusta on kun ei ole kuumetta ollut. Huomenna pitäis mennä taas töihin, mutta jospa se tästä. Olen nyt 5 päivää saanut enemmän lepoa, syönyt paremmin ja nauttinut litroittain päivässä vihreää teetä ja hunajaa.

 Pionin kukkimista olen seuraillut ja katsellut miten sade rankka pionit vie maahan.

Tuet ovat kadonneet, joten saavat laota ihan itekseen. Aika paljon tänä vuonna on ollut kukkia. Toissavuonna istutettu ei vielä kuki yhtään, sen piti olla valkoinen.

Eilen ja tänään, kuten maanantainakin on satanut, välillä rankastikin. Eilen illalla oli ensimmäiset ukkoset, mitä kuulin tänä kesänä.

Tässä muutamia kuvia nyt kukkivista kukista.
Jalopähkämö

En muista tämän valkean nimeä, joku vuokko??? Ainakin leviää ihan hurjasti
Kasvien kukinta alkaa hiipua. Pitäisi jo jakaa monia, niinkuin nuo pähkämöt, mutta se jää nyt muiden kiireiden takia tekemättä.

Tämä atlasunikko on jo kukkinut, mutta sen pikkuiset kukat ilahduttivat taas. Sain sen siemeniä jokunen vuosi sitten avoimien puutarhojen vierailusta.

Nämä oxalis, onnenkäenkaali, on kyllä kukkinut vähän. En kylläkään ollut tätä koskaan kasvattanut, enkä nähnytkään, mutta tuli ostettua eurolla Tokmannilta. Voihan se olla ettei kukat pidä sateesta, mutta aika pieniä ovat kukat. Lehdet sitten ovat sen isommat, ja nyt on ainakin nelilehtisiä apiloita 😊  Tökkäsin samaan astiaan pikkusamettikukan taimiakin, ja taitaa siinä olla joku zinniakin.

Harjaneilikat aloittaa kukinnan
Punapäivänkakkaroita on hyvin vähän kukassa

 Sormustinkukat sävy sävyyn
Valkea lehtosinilatva leviää varmaan tosi paljon, jos kaikki siemenet kypsyvät
Yöt jo pimenevät, kesä menee niin kuin menee. Eipä ole ihmeemmin kerennyt nauttimaan kesästä.
Pitää vaan koettaa keskittyä kuluvaan päivään ja nauttia vähän edes jostain hetkestä.
Niinkuin näistä esimerkiksi :)




torstai 23. heinäkuuta 2015

Palsternakkaa ja metsän elämää

Kiitoksia kaikille kommenteista! Sama se on jatkaa höpinää, kun vähän satoi äsken, niin kuivukoot paikat.

Palsternakat kukkivat niin hienosti kasvimaan laidoilla. Niitä on jäänyt joskus maahan, kun en ole kaivanut tarpeeksi pontevasti syksyllä ja sitten seuraavana kesänä kukkivat. Siemenet pääsivät yhtenä vuonna leviämään ja olen antanut joidenkin kasvaa, saanpahan uusia siemeniä. Paljon olen niitä poiskin nyhtänyt. Mulla on sellanen kokemus, etteivät ne juuret ole enää syötäviä keväällä, vaan kivikovia. Tietysti voihan niistä jotain makua lähteä vaikka liemeen.

Mulla ei nyt ollut palsternakan ostosiemeniä, niinpä kylvin useamman vuoden säilössä olleet siemenet ja hienostihan nuo itivät. Eilen vasta harvensin ne ja laitoin heinäsilppua. Maa oli hurjan kuiva tässä. Palsternakkahan kasvaa syksyllä pitkään. Tuli mitä tuli näistä, sen näkee sitten syksyllä


Kasvimaa rehottaa kaikenlaista.



Eilen kävin metsässäkin (syöttämässä itikoita) katsomassa mustikoita.

Tämmösen entisen puupölkyn, nykyisen hyönteishotellin löysin :D
Olihan siellä jo mustikoitakin, vaikka osa on vielä raakoja. Löysin muutakin, esim tyhjiä tölkkejä, muovisia makkarankuoria yms.

Oikeesti läksin näitä katsomaan, kun luonto-illassa puhuttiin maariankämmeköistä.
Löytyihän näitä. Huono kuva kun alkoi ollla pimeetä.


Tänä aamuna löytyi tällainen kerrottu unikko kukkapenkistä, nämä taitaa risteytyä keskenään, joten monenlaista unikkoa tulee kun itse siementävät.

 Pioni tietäjät hei!
Voisko tämä pioni olla Sarah Bernhardt?
Ostin sen vaaleanpunaisena pionina, täällä ei nimet  näytä olevan niin tärkeita puutarhalla  :)
Tämä näkyy vaalenevan päivä päivältä.
Tävä vuonna tuli vain 8 nuppua ja kukkii myöhemmin kuin Edulis Superba.

Heippa taas! 
Ei tuo näytä satavan, joten kai pitää käydä taas metsässä luovuttamassa verta :D
Ps: Uutisissa oli juttu, kun Joensuussa varastetaan kasvimaapalstoilta unikoita.
Siis minullahan Ei ole unikoita, pitää olla hiljaa jo kukistakin.