Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiikerinlilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiikerinlilja. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. syyskuuta 2017

Tänä päivänä kaksi vuotta sitten

Järjestelin tätä läppärin työpöytää niin tuli vastaan kaksi vuotta sitten otettu kuva
Sittenpä piti käydä katsomassa miten tänään...

vain muutama punahattu, eikä syyshortensia vielä kuki. Nuppuja on.
 Juu, on vielä ukonkellon varret siellä katkomatta. Ei vaan ole jaksanut tehdä pihalla mitään.

Vadelmia kyllä aion lähteä vielä poimimaan iltapalaksi. Niitä olisi tullut hyvin, mutta  sade on pilannut suurimman osan.
Maksaruohot sentään kukkivat...
Jo aikaisemmin otettu kuva näistä uljaista tiikerinliljoista.

Nyt juuri ei sada, niinpä käväsen vattupuskassa :)

lauantai 22. elokuuta 2015

Vihdoinkin liljoja

Nyt on olleet ilmat hienoja, ihan helteisiä välillä, kun auringossa marjoja keräilee. Vaan harvoin on näin saanut nauttia tänä kesänä tällaisesta lämmöstä.

Nyt ovat sitten liljat lopultakin alkaneet kukkimaan.
 Näitä on ripoteltu vähän joka penkkiin.

 Pretty Woman (alla)näyttää jotenkin kärsineeltä, vaan tuoksua on nyt siellä ja täällä.
Myös entiset tiikerinliljat kukkivat.


Muutamia perhosia olen myös bongannut.

 Kehäkukat ovatkin kukkineet hienosti

Muutamia harjaneilikoita on enää kukassa.

Pelargoneihin en ole ollut ollenkaan vielä tyytyväinen.
laitoin nuo ite kasvattamat uusiin ruukkuihin, kun olivat liian pienissä ruukuissa kuivumassa
Nämä vaaleat ostin Tampereen Puutarhamessuilta, tää alempi vaaleanpunainen on aina nupussa.
Sieltä sain myös nämä miekkaliljat eli gladiolukset ihmekukkien kylkiäisenä. 
Näiden piti olla vähän kellertäviä, hyvä sentään kun kukkivat.
Ihmekukat ovat myös laiskasti kukkineet. Ei ole sellaista kukkaloistoa kuin kuvittelin
Useampaa väriä on näissä.
Eivät kuki kirkkaimman auringon aikaan, vaan aamulla ja sitten illemmalla. Keskipäivän ovat supussa. Kasvaneet ovat lähemmäs metrin korkuiseksi.

Nauhukset kukkivat, toinen nauhuslaji jo kuihtui
 Tuoksuherne kiipeilee ruusupavun kaverina

Vadelmia on kerätty omasta pensaata ja mustaherukoita mehutin yhden kattilallisen, enempää ei taida tullakaan. Kato oli mustaherukoilla. Yksi pensas on punaisia ja karviaisia tulee myös. Hyvä kun ei tule paljoa mehutettavaa, kun ei erityisemmin huvita säilöntäkään. Pakkaset ovat täynnä, eikä mehujakaan tule juotua paljoa.
Mustikoita on vielä metsässä vaikka kuinka paljon, niitä ja vadelmia saa syödä niin paljon kuin maistuu :)
Nyt vaihteeksi leipomaan sämpylöitä, kun ei ole tullut leivottua näiden helteiden aikana mitään.

Kiitokset kommenteista ja 
Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

torstai 14. elokuuta 2014

Kuvia laitan, kun en pääse marjoja keräämään...

koska sataa vettä. Just meinasin lähteä keräilemään vähän mustaherukoita. Eikä ole yhtään niitä kerätty vielä.
Maisemakuvia vaikka ensin
 


Menneestä Superkuusta en saanut kunnolla kuvia, puita on joka puolella, eikä yhtään aukeata paikkaa. Vielä oli pilviäkin siitä edessä...



Iltaisin on ollut tosi punertavia pilviä näkyvillä


Nyt nää asettelut meni taas näin :)






                       
 Jo mennyttä ihanuutta Kärhö Rouge Cardinal

 Ruiskaunokki ja helminukkajäkkärä
 Tiikerinliljat
 Zinnia (en vieläkään ole näihin oikein tykästynyt)
 Tässä näitä tummanpunaisia krasseja

Viime vuoden keväänä istutetut liljat kukkivat, mutta kukat ovat paljon pienemmät kuin viime kesänä. Mutta tuoksu on niissä yhtä huumaava.


Ylläoleva lilja on vähän vaaleampaa sorttia

Sitten hyönteisiin....
Minkähän perhosen toukka tämä vois olla?

Mikäs se tässä luuraa?
 Taitaa olla neitoperhonen
 Tämä taitaa olla sitten enemmänkin tuholainen
Keväällä pienenä taimena ostamani pelargoni on kukkinut ihmeen hyvin, siis molemmat taimet ovat kukkineet, ostin kaksi erilaista.
Vadelmia ollaan kerätty miehen kanssa joka ilta ja päivälläkin hän kerää. Tänään taitavat jäädä keräämättä, kun sataa. Osan olen keittänyt hilloksi ja paremman näköiset marjat ollaan pakastettu.
Jos eivät olis niin matoisia, niin olis paljon tullut vadelmaa, nyt sade sitten hapattaa niitä paljon.



Huomisen jälkeen on sitten ihana viikonloppu taas tulossa :) 
Olis nyt poutaa, jotta saisi tehtyä näitä kotihommiakin
Hienoa viikonloppua!

lauantai 3. elokuuta 2013

Aurinkoista lauantaita!

Tässä tulee tällainen pikapostaus mustikkapiirakan paistumista odotellessa :) Pitihän sitä taas käydä mustaamassa sormensa tuossa metsässä, kun tuli mieleen että pitää tehdä yllätysvieraita varten mustikkapiiras :)
Eilen huomasin, että kärhö Jackmanii on alkanut kukkia, vihdoinkin!

Aika vähän siinä oli vielä kukkia, mutta pääasia että kukkii. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

 Tämä kärhö on kukkinut koko kesän. Tämä taitaa olla se aivan viimeinen kukka tässä Hagley hybridissä.

Keräsin toissapäivänä näitä helminukkajäkkäröitä kuivumaan. Jos onnistuu kuivatus, voisin värkätä näistä vaikka kranssia sitten syksymmällä. Laitoin ne roikkumaan autokatokseen varjoisaan paikkaan.

Samalla keräsin nokkosia kuivumaan. Nokkosetolivat aika täynnä kirvoja, muuten aika kauniita olivat, eikä reikiä ollut. Piti karistella kirvat pois. Olen kuivannut niitä (ryöpännyt ensin kiehuvalla vedellä) ja syön niitä joka paivä vähän aamupalalla jogurtin kanssa.
Vahapavutkin kasvaa ihan hirveän nopeasti, monta kertaa olen saanut niitäkin kerätä ja ryöpättynä pakastaa.

Kultapallokin availee kukkiansa. Tänä kesänä unohtui noiden leikkaaminen ihan kokonaan ja ne ovat kasvaneet korkeiksi ja kaatuilevat joka suuntaan.

Eilen huomasin myös tämän tiikerinliljan kukkivan. Tätä ei ole nähty mun pihassa kukkivan moneen vuoteen. Joten olen ihastuksesta mykkyränä. Varmaan tämän alun olen saanut kolmisenkymmentä vuotta sitten pihaani, täällä se ei kukkinut kuin ihan alkuvuosina.

Jos joku haluaa käydä katselemassa söpöjä kissakuvia ja tutustumassa maalaiselämään, saan kai mainostaa tätä blogia :Maatiaismuori . Tämän päivän sanomalehdessä oli juttu tämän blogin pitäjästä.

Mukavaa lauantain jatkoa. Huomenna sitten toivottavasti päästään tutustumaan Avoimiin puutarhoihin. Suunnitelmissani on käydä tutustumassa Joensuun puutarhoihin, niihin jotka ovat avoinna ;)