perjantai 4. kesäkuuta 2021

Kesän alkupäiviä

 Kesäkuu on alkanut helteisenä ja aurinkoa on ollut.

Olen kuljetellut kukkiani uuteen asuntoon ja muutakin, vaikeaa on kun en oikein tiedä mitä tarvitsen vielä täällä "entisessä",  enkä ole vielä lopullista kaikkien kalusteiden siirtopäivää tilannut. Pakkohan se on, vaan jäi tältäkin päivältä.En tässä kyllä paljon enää jaksa ruokaa laittaa, vaan ostin valmiita ruokia tänäänkin. Syöminen on muutenkin jäänyt vähiin, ei vaan maistu näin kuumalla mikään. Siis ei tee mieli mitään. Pitää pakottaa itsensä juomaan vettä ja jotain, ettei tule päänsärkyä, kuin eilen tuli jo koko päiväinen päänsärky. Eikä sitä paranna herääminen joskus klo 3, joo jotain stressinpoikasta voi olla. Vaikka eihan tässä mitään pitäisi olla. 


Kirjojakaan en ole lukenut, vaan mulla on tällainen "lukija". Hih, eikä kun kirjastosta löysin Laila Hietamiehen kirjan ja mulla on tapana "tuulettaa" kirjaa auringossa, niin laitoin koristelinnun päälle että pysyy kirja auki :)

Heti kun kesäkin alkoi, oli ihmisiä paljon enemmän liikkellä ja autoista on hirmuiset ruuhkat kaduilla. Tietyötkin on sulkeneet katuja, joten eivät pääse kaikkia reittejä kulkemaan.
Ehkä vähän rauhallisempi paikka on se mihin muutan. Tosin mun lempparikaupat ovat kauempana, mutta ei paljoa.
 
Pihlajat tuoksuu huumaavasti
Kuviakaan en ole ottanut kuin tuon koristeomenapuun kuvan, sireenitkin näkyy kukkivan jo.  
Tuoksuja on ilmassa kyllä.
Enpä nyt höpise enempää.
Paljon Onnea ja menestystä kaikille jotka juhlivat valmistujaisia tai muita päättäjäisiä!
Hyvää Kesäkuuta!
 


6 kommenttia:

  1. Sinulla on selvästi stressiä. Toivotaan, että oireet helpottavat, kunhan saat muuttoprojektin loppuun.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Muutto on kovaa hommaa. Niissä puuhissa olen ollut muuta auttamassa pari kertaa korona-aikana ja monta asiaa on hieman vaikea päättää ja saada jouhevasti eteenpäin. Hyviä muuttohetkiä kuitenkin sinulle! Kaikki on selvää aikanaan.

    VastaaPoista
  3. Muista nyt huolehtia itsestäsi, ettet nyykähdä kesken kaiken.
    Olen itse myös huono juomaan helteillä ja pitää melkein pakottaa itsensä juomaan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  4. Kauniit kesäkuvat!
    ja
    Onnea uuteen kotiin..
    Hyvää kesäkuuta,ja kaikkea hyvää Sinun kesään Emilie !

    VastaaPoista
  5. No mihinkäs päin sinä muutit, vai asutko edelleen tampereella,melkein arvaat mihin me muutamme, tampereelle ei ole pitkä matka,sanotaan nyt että kivenheiton päässä sinun kotiasi.
    En tiedä olisiko se haikeutta muuttaa Turusta, kun olen pohjois-karjalainen syntyjään, Joensuuhun olisi ollut kiva muuttaa, kun nuorena asuin siellä,
    mutta lapset on täällä, niin ei niin kauas muutettu, mutta siellä Joensuussa on aina kiva käydä,ja tohmajärvellä myös, Lieksassa täytyy käydä viemässä äidin ja siskon haudalle tulppaanin sipulit, ne kun on joka vuotiset.
    Muuten kävin tänään k-marketissa, piti ostaa jauhelihaa, niin ihmeekseni katsoin, jauheliha oli tohmajärveltä asti tullut, tietysti ostin,
    tohmajärvi on mun sydämessäni, kun 17 ikäisenä muutin kotoa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muutin Tampereella noin kilometrin matkan. Mietin itekki oisko lähtenyt takaisin Joensuuhun, mutta ei mulla siellä ole paljoa tuttuja enää, eikä kannata huonekaluja sinne asti kuljettaa, tulee niin huippukalliiksi. Ja jos vielä jaksaisi matkustella jossain niin täältä on paremmat yhteydet.
      Minunkin on pitänyt lähteä viemään äidin ja isän haudalle kukkia, miehen hauta on niin hankalan matkan päässä, että taksilla pitäisi mennä. Mutta nyt se jäi ennen juhannusta käymättä, jospa sitä kesää olisi vielä käydä.
      Hyvää muuttoa ja tervetuloa Pirkanmaalle, jos on paikkkunta tässä lähellä.
      Pitäisikin katsoa tarkemmin olisiko tohmajärveläistä lihaa täälläkin myynnissä. Kauppahallissa on varmaan Liperin karjalanpiirakoita :)

      Poista