lauantai 10. heinäkuuta 2021

Heinäkuun ensimmäinen viikko

 ...on ollut helteinen, kuuma ja hikinen. Teen nyt kuitenkin tämän postauksen, vaikka ei oikein mitään olekaan, kuin vaan väsymystä ja uupumusta ollut.

Kuun alkupäivinä vielä pystyi liikkumaan ulkona päivällä, nyt myöhemmin vain aamulla ja myöhään illalla. En ole ollut näin väsynyt kuumuuteen ennen koskaan. Joskus ennen ok-talossa asuessa oli kyllä kuumia kesiä jolloin mies oli tuskastunut, mutta kun oli ilmastoitu auto, niin siihen pääsi viilentymään välillä, ja varjoa talon toisella puolella. Nyt ei ole mitään viileää paikkaa. Nyt on vain kaupat, mutta siellä ei viitsi hyvin pitkään viettää aikaa, jos sitten jaksaisi sinne mennäkään pitkin polttavia katuja. Ei voi muuta kuin itkeä kuumissaan, valvoessa öitä.

1.7. Tallipihalla

Kun tuossa kävelin silloin, niin tuli mieleen, että joskus tein tuollaisia ovikranssissa näkyviä  kangas-sydämiä aika paljonkin. Vieläköhän huvittaisi kokeilla tehdä noita. Viirejä en ole koskaan tehnytkään. Kunhan tämä helle joskus menisi ohi (ja selviäisi hengissä), niin jotainhan tässä pitäisi alkaa tekemäänkin.

Kuun alkupäivinä kävin Laukontorilla ja ostin mansikoita muutaman kilon...Tein myös jonkinlaisen mansikka-raparperi tortun. Mansikat on pakkasessa nyt.

Sitten tuli hautajaisreissu, joka oli kyllä aika karmea koettelemus. Matkat meni hyvin onnibussilla, oli viilennykset bussissa, eikä ollut paljon ruuhkaa. Hotelli jossa yövyin oli aika karmea, valvoin senkin yön siellä, ei mitään palveluita, eikä aamupalaa. Mutta ostin kaupasta sämpylää ja pidin kahvijuomaa kylmässä vedessä yön.
Aika pienet hautajaiset oli, kahvilla oltiin tyttären ok-talossa, ja oli siellä riittävästi varjopaikkoja, jossa olla. Oikein kaunis hautausmaa oli, jonne jäi minun ystävä. 
Jotenkin tuntuu että hän on edelleen touhuamassa omassa kodissaan ruokia miehelleen ja pörräyttää välillä autoreissuja. Ei ole vielä konkretisoitunut hänen poismenonsa. Ei varmaan tule enää käytyä siellä heidän kotona katsomassa tilannetta. 
Bussia odotellessa poislähtiessä tuntui että kengät sulaa kuumalla asfaltilla, oli todella kuumaa.
Helsingissä piti vähänaikaa odotella vaihtoa, ja istuin tullessa puistossa varjossa ja syötin banaania varpusille.
 
Täällä aloitin sitten museokortin käytön ja kävin katsomassa Ritarit näyttelyn Vapriikissa. Hienoja haarniskoita oli ja mahtavat hevoset, joilla ritarit on voineet ratsastaa. Patsaita tietysti :) Varmaan pieniä poikia kiinnostaa sellaiset. Pitää sitten käydä uudelleen kunhan tulee joku muukin uusi näyttely. 

Iltaisin on hyvä kävellä ja katsella auringonlaskuja, ihmisiä on paljon puljaamssa vedessä rannoilla ja veneilemässä

sain ostettua viilennyslaitteen, mutta taitaa olla aika vähän hyötyä, kun sille ei oikein ole paikkaa. Kuumaa ilmaa työntävä putki pitää asentaa puhaltamaan ulos, eikä mahdu muusta ikkunasta kuin makkarista, ja siitä ei kylmän puhallus yllä olohuoneeseen. Parvekkeen ovesta ei voi kun parveke on polttava, ja samasta tulee kuumaa ilmaa sitten takaisin. Ja on myös kova ääninen jos yöllä tarvitsisi. Mutta pitää vaan koettaa käyttää, kyllä siitä ilmaa tulee ja saa säätää kuinka kylmää puhaltaa.

Tänä aamuna oli valvotun yön jälkeen ihana kuulla veden ropisevan ja aurinko oli pilvessä. Kohtapa se sitten taas alkoi paistaa.
Ei voi mitää kun vaan koettaa kestää ja käydä usein suihkussa, koettaa juoda vähän kerrassaan ja syödäkin välillä jotain.


7 kommenttia:

  1. Ai kun on ihanat kesäiset kuvat, ja mansikkaraparperi torttu on hyvää.
    Jaksamista ja voimia sinulle,
    kyllähän tämä käy voimille minunkin ikäiselle,
    saati iäkkäille ihmisille, kun viilenisi vaikka muutamaksi päiväksi, niin olisi helpompi hengittää, aamuisin ja iltamyöhällä helpottaa jonkin verran, kun käy ulkona, ilmeisesti ei ole näköpiirissä yhtään viileämpää päivää, kun noita säitä monta kertaa näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on vaikeaa, en pidä minäkään itseäni vielä vanhuksena, mutta niin paljon rajoittaa tämä helle kaikkea. Ainakin keskellä päivää.
      Jo kaipaa pilvistä välillä, eilen olikin oikein nautittava päivä :)

      Poista
  2. Hautajaiset on varmaan koettelemus näillä keleillä. Meillä kokeillaan sitä ens perjantaina.
    Sinun pitää nyt keskittää kaikki elämä sinne makuuhuoneeseen; ruokailu ja oleminen. Viilennin päälle.
    Näyttely kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  3. On nyt tosi kuumaa. Toivotaan, että tämä olisi pian ohi!

    VastaaPoista
  4. Toivotaan että edes yöt viilenevät. Aika tuskaista on ollut.
    Kauniita kuvia.
    Voimia sinne♥️

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia. Minä taas nautin lämmöstä ja auringosta. Työpaikkani, jossa istuin 14-vuotta oli kylmäksi ilmastoitu kahden neliön koppi, ja istuin kesälläkin kynsikkäät kädessä. Tämä antoi nyt kimmokkeen vain istua aurinkotuolissa pää lahona ja kuunnella puutarhanurmikon kasvua. Aivan huippua tämä eläkkeelle jäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Onneksi olkoon! Ennen minäkin pidin lämmöstä enemmän. Silloin Ok-talossa oli viileitä paikkoja myös. Nyt kerrostalo lämpiää n.30 asteeseen yötä myöten, joten on liikaa. Eikä heti viilene millään.
      Todella pelastus jaksamiseen on se, ettei tarvitse lähteä aamu 7;ksi töihin:))

      Poista