perjantai 18. helmikuuta 2022

Aina vaan lisää ja lisää

 Aamulla piti lähteä kauppaan, kun oli hyvä tarjous ja ajattelin että voivat loppua ne tuotteet päivemmällä. Olipa ihan kivasti satanut vain vähän maan ja kaiken peitoksi uutta lunta. 

 

 

ei ole juuri mitään muuta kuvattavaa niin kuvataanpa sitten näitä lumia. 

Lumityöntekijät oli jo auranneet kävelyteitä, ja uusia isoja kasoja oli kerätty. Autotiet ja kadut näkyy jo hajoavan kaupungeissakin, oli kuin kynnöspelto sekin katu jota reunaa kuljin kauppaan. Siihen ei varmaan pääse edes tiekarhulla, oli 15-20 cm syviä kuoppia. Tämä lähin tie mikä näkyy ikkunasta höylättiin moneen kertaan, ihan paljaaksi, jos ei vaan satais enää.

Olen muistellut ja kirjoittanut läppärille lapsuuden ajoista, mutta pitää miettiä miten niitä lyhentää, kun ei voi sivukaupalla tännekään laittaa. Kyllä se elämä ja ruuantuotanto oli todella erilaista silloin melkein 6o vuotta sitten, kun olin lapsi. Kaupasta ei haettu äkkiä kaikkea. Eikähän niitä aikoja alle 5 vuotisena muista paljoakaan.

Olen myös "kiusannut" itseäni katsomalla paljon niin kotimaisia kuin ulkolaisia puutarhaohjelmia ja Youtube videoita.  Ihan hirvittävä ikävä on päästä kasvattamaan kasveja ja kukkia. 

Pitäähän tästä lähteä ulos taas toiselle lenkille, ettei vähenisi liikkuminen ihan vähiin. Tällä viikolla vasta 22 km, ja on jo perjantai. Eipä taida päästä enää edellisen viikon tasollekaan kävelyssä.

Hei vaan taas!


7 kommenttia:

  1. Lunta riittää ja lisää on luvassa. Nyt kävelykilometrejä on hankala saada kokoon, kun kelit ovat joko äärimmäisen liukkaat, todella loskaiset tai sitten kahlataan hangessa. Olehan varovainen, ettet kaadu ja riko luitasi.
    Puutarhaohjelmia katsellessa tulee väkisinkin ikävä kasvien pariin ja kesään. Eilen tuli taas femmalta Puutarhakausi, joka on minusta oikea hyvän mielen ohjelma.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. 22 km on ihan kelpo suoritus näillä keleillä - itse en yllä läheskään samaan. Ja samoin ikävöin myös jo kesää ja puutarhassa touhuilua. Toivottavasti tulee lämmin kesä.
    Leppoisaa ja ei-niin-liukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Eilen kaupungilla käydessä päivittelimme sitä, kun risteyksissä on niin korkeat lumikasat. On vaikea nähdä tuleeko kasojen takaa auto vai ei. Sai olla tosi tarkkana ja tosi varovasti hivuttautua vähän edemmäs että näkisi.

    VastaaPoista
  4. Nyt on tosi liukasta joka paikassa,ei paljoa pysty liikkumaan missään, kun oli vesikeli muutaman päivän, ja sitten jäätä joka paikassa.Lumet on puolet jo sulaneet täällä loimaalla, mutta pian alkaa kevät tuulet puhaltaa ja aurinko lämmittää, odotan niin kevättä, ja lähtöä Joensuuhun ja Lieksaan ja myös Tohmajärvelle tapaamaan entisiä koulukavereita.

    VastaaPoista
  5. Minä en edes yritä mitään kilometrejä näillä poluilla. Ihan vain pikaiset koiralenkit ja muuten odotetaan päivää parempaa.

    VastaaPoista
  6. Meillä Nurmeksessa on 86 cm umpihanki ja auratut lumet eivät mahdu minnekään. Ukko on jo aivan väsynyt lumitöihin.

    VastaaPoista
  7. Lunta on nyt satanu ihan runsaasti. Toivottavasti ei ennee satas. Metri ainakin on pellolla lunta, mihin ei traktori auratessa oo työntäny.
    Mukava kun näin talavella puutarhaohjelmia on!

    VastaaPoista