tiistai 15. helmikuuta 2022

Heliseekö helmikuussa

 Ajattelinpa nyt aktivoitua tekemään postauksia useammin, vaikka ei olekaan mitään senkummempaa asiaa.  Pitää keksiä vaikka tikusta asiaa. 


Toinen kimppu tulppaaneita jo kuihtui ja päätyi kompostipussiin. Ehkäpä pitäisi kokeilla jotain muita kukkia, vaikka tulppaaniaika nyt on parhaimmillaan.

Kelit muuttui täysin nyt parin päivän aikana. Silmiin sattui kännykästä vuosi sitten otetut kuvat tältä samalta päivältä.  Näyttää olleen hyvät kelit. Kumpa vaan saisi kuviin vielä pakkaslukematkin, olisiko ollut silloin kovat pakkaset.  

Tallipihalle oli silloin tehty värikkäitä jäärakennelmia lasten iloksi, tai lapset taisivat olla niitä tekemässäkin.

Nyt ainakaan ei helmikuu helise, lotisee pääasiassa. Vaikka olihan tässä hyvin heleitäkin pakkaspäiviä tänäkin vuonna. Mutta ei niin ihanaa loistavaa keliä ole ollut kuin viime vuonna helmikuun alussa.


Aamupäivällä kävin nopeasti kaupassa

Kävelytiet olikin aikamoisessa kunnossa.  On tuolla hankala kulkea pyörällä, rollaatorin tai pyörätuolin kanssa, ja lastenvaunujen tai -rattaiden kanssa saa olla voimaa enemmänkin. Onhan ne autotietkin huonossa kunnossa. Ei ehditä jokapaikkaa lanaamaan. Pääliikenneväylät ensiksi.

Kävellen vielä pääsee, mutta polvivaivaisena pitää vähän katsoa missä kävelee. Mulla on kuitenkin vettä pitävät nastakengät, jotka ostin ennen talven tuloa. Mutta eipä nyt huvita lenkkeillä paljoa tällä kelillä.

Mulla oli tänä päivänä sellainen kiinteistöön kuuluva huolto-homma. Pitää olla todella iloinen kun vaan soittaa niin huoltomies tulee tutkimaan ja hoitaa asian kuntoon, ihanaa. Kiittelin kyllä paljon. Eipä sitä sitten omakotitaloon jos muuttaa, ole huoltomiestä joka tulee tekemään hommia.

Näihin harmaisiin päiviin voi sopia seuraava tsemppiviesti, jonka leikkasin Super-liiton lehdestä.

 

Hyvää viikon jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Eipä ole tosiaan huoltomiestä, jolle voisi soitta. Kaikki omalla vastuulla ja jokainen työntekijä, joka käy, on maksettava itse.
    Joten kannattaa pysyä kerrostalossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, mutta minähän maksan sitä hintaa joka kuukausi vuokrassa ja osakkeenomistajat yhtiövastikkeessa. En edes uskalla laskea kuinka paljon olen maksanut vuokraa näinä vuosina. Mutta ehkä se on sen arvoista.
      Etenkin se ärsyttää kun vuokranantajat sitten kehua kellistelee jossain aurinkorannoilla, mutta ovathan osanneet sijoittaa alkupääomansa ja rikastua.
      Tosin nyt jossain paikkakunnalla ei enää tule vuokralaisia ovista ja ikkunoista.

      Poista
  2. Kaunis kuva kuihtuneista kukista.
    Sitten, kun ne lanaa kävelytiet tuloksena on entistä liukkaampi jäämatto. Vesisade kyllä pehmentää niitäkin ajan kanssa. Ja ajan kanssa lumi ja liukkaus on mennyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännästi veti lilahtavaan tuon taustan.
      Kyllä, tänään kävellessä oli tasainen jääpinta, tosin oli vähän soraakin, mutta kyllä alkoi viiltää nilkkoihin vaihteeksi se jäisellä kävely.

      Poista
  3. Tiet on tosiaan ihan kamalat. Äsken kauppaan lähtiessä ja palatessa oli kotitie ihan kamalia uria täynnä ja meinasin jäädä jumiin jo portin eteen.
    Eilen katselin illalla, kun iäkäs nainen työnsi rollaattoria sohjoisella pyörätiellä, kyydissä isot lastit jotain tavaroita. Pyöräilijöiden selviytymistäkin olen ihmetellyt. Eihän nämä hankalat kelit yleensä ylettömiä aikoja kestä, mutta harmittavat aina silloin, kun niitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyi olevan autotiet kuopilla, asfaltitkin oli kuopilla.
      onneksi ei ole enää kiire, mutta on tosiaan kerrottu uutisissakin tästä Tampereen loskakelistä. Muualla on samanlaista ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
  4. Nyt onkin ollut aika kelit..oli sitten liikkeellä kävellen tai autolla. Meidän tiellekin on tullut virta melkein, auton kanssa saa ajaa pellolta tulevien vesien läpi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäiset ojat ei vedä tai on muuten tukossa. On tätä lunta tullut, ja vielä kai tulee lisääkin. Tuo sohjo kun jäätyy niin Sitten onkin kiva.

      Poista
  5. Tämä talvi,taitaa olla erityisen luminen koko pitkässä -Suomessa,Pyörätiet näyttävät tosi sohjoisilta,ja vaikea kulkuisilta,Meillä vielä ei sohjoa,kun pakkas-asteita joka päivä,Oulussa nämä pyörä-baanat ...niitä höylätään ,mennen tullen ja palatessa,hah``èi meiän asutuskeskus oo lähelläkään pyöräbaana,mutta "joku" joutilas-muori ...pitää auramiehet kiireisenä,etteivät meitä syrjäkyläläisiä unoheta,...niin kerta 🤣.
    voi Emilie 🤗🧡ISO KIITOS,kaikesta kauniista,📩kirje ,onneksi tuli tänään,sen tuoma ilo on moninkertainen,(kun hetkellinen alavire yritti viedä minut mennessään)🧡🤗😊❣🌷🍩☕
    Paljon kauniita valoisia ja iloisia hetkiä Sinulle -ystäväin! 🤗🧡
    Kiittäen Liisa 🙃👵

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Viikko sitten 9.2. keskiviikkona vein kortit postiin. En edes laatikkoon vaan oikeeseen postin toimipaikkaan.Kyllä taas oli postilla kiireitä näköjään. Jossain oli että 10.2 kerkiää paketit vielä ystäväpäiväksi, lieneeköhän oikeasti kerinneet. Ei siihen voi luottaa, täytyy kuukautta ennen älytä postittaa...ÄRGH
      Kyllä se alavire uhkaa vähän täälläkin välillä.

      Poista
  6. ..unohtui..tai hoksasin "erittäin hyvä -runo "😊🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pisti silmään tuo sumu, sitä on ilmassa

      Poista