perjantai 11. helmikuuta 2022

Aurinkoa ja muuta

 En tiedä mitä lienen tehnyt tällä viikolla, meinannut olen monesti kirjoitella, mutta sitten iskee joku ..laiskuus tai on olevinaan jotain muuta tekemistä.

Kuvia sitten viikon varrelta, vaikka kuvaaminen on vähentynyt kun ei ole kuin lumikasoja. Mutta nyt loppuviikolla on olleet ihanat auringonpaisteiset päivät. Niinpä kävelykin sujuu paremmin (kai)

Nämä kaksi ekaa kuvaa on luvan kanssa kopsattu muualta :)

Tällä viikolla mulle iski osto huuma, ja tulin ostaneeksi kaikkea sellaista mitä en ole ostanut vuosikausiin HIH
 
Kirja...olen ollut koko ikäni kiinnostunut astrologiasta. en tiedä epäilenkö vai en, mutta tämän halusin ostaa. Olen vasta kirjan lukemisen alussa, jossa kerrotaan tämän aiheen historiasta.

 
Kävin myös Vihkokaupasta leikekuvia, jotenkin sattuikin olemaan lähellä astrologiaa nuo kuvat. Ja muutakin tuli mukaan.

Lidlissä oli tämä vesiväri "setti". Joskus vaikeaan aikaan(kuusi vuotta sitten) tein akryylimaaleilla kuvia, ja olen "aina"halunnut kokeilla vesivärejä. Oikea paperi vaan puuttuu nyt, en ole vielä kokeillut näitä. Hinnasta päätellen en odota liikoja, mutta eiköhän nuo mulle käy hyvin, kun ei ole taitoakaan maalailla hienosti.

Hienosti kimalteli vesi tuossa koskessa, minne lienen ollut menossa. 

Välillä pitää syödäkin, alkoi ite kasvatetut herneenversot olla syötäviä.  Ihan ruisleipää, tuorejuustoa ja kalkkunaleikettä+muutama verso. 

Alkuviikosta oli tämä lumikasa vielä, mutta tänään näin että se olikin jo hävinnyt, kuskattu pois lumenkaatopaikalle.  

Tänään raapi musta mörkö, tiekarhu lähimmän kadun(en osaa sanoa kotikadun). Oli kovat äänet, mutta sileää tuli. 3-4 konetta oli yhtä aikaa mylläämässä. Toivottavasti ei sada enää paljjoa lunta.

Eilen alkoi tehdä mieli Laskiaispullia, ja kävin tallipihalla katsomassa niitä, tai en nähnyt niitä, mutta oli vähän liian kalliit, enkä ostanut. Eikun oli jonoa, niin en viitsinyt jäädä jonottamaan, kieltämättä 5 e kieppeillä kpl vähän kirpaisi. Ehkä joskus toisen kerran löysemmillä kukkaronyöreillä varustettuna ostan. Niinpä sitten tein vaan paahtoleivästä omat "pullat".

On tällä viikolla mennyt kyllä rahaa enemmän mitä ennen, muuhunkin kuin ruokaan...

Tänään kun oli niin aurinkoisen lämmintä, niin parvekkeella koetin neuloa (maskikin oli). Minua vaan jotenkin käy neulominen keuhkoon tai jonnekin, ei pysty. Toisen jämälankasukan sain tehtyä. Toinen jäi vielä kesken, kun aurinko kääntyi pois.

Auringonlasku alkaa näkyä talven jälkeen jo tässä Näsijärven rannalla, jee

Pitäisi ottaa niskasta itseä kiinni ja alkaa vaihtaa multia kukille...joskus
 
 Hienoja aurinkoisia päiviä toivottelen.

11 kommenttia:

  1. Ystäväni ostaa Lidlin tarjouksista taiteilijatarvikkeita (värjeä, taulupohjia yms.) kehuen niiden hinta-laatu -suhdetta erinomaiseksi. Taiteilijatarvikkeet ovat alan liikkeissä kalliita ja ahkeralla maalarilla niitä kuluu.
    Onpa sinunkin kotikaupungissasi melkoisia lumikasoja. Kiva, että päivät ovat selvästi pidentyneet. Tänäänkin vielä viideltä oli valoisaa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Akryylivärejä ostin silloin monta vuotta sitten, oikeita taulupohjia en ole koettanut. Ei riitä taito niihin.
      Kovasti tekevät töitä lumikasojen poistamiseksi, mutta niitä vaan riittää ja uutta tulee.

      Poista
  2. Mukavia kuulumisia! Minä olen ostanut Liivissä aina sen värillisten kartonkien lehtiön, kun se on myynnissä. Ja vau, mikä lumikasa. Tänä talvena on lunta riittänyt lisää on vielä tulossa. Eilen paistoi aurinko ja siitä tuli tosi hyvä mieli. Ihana jämälankasukka <3 Minä olin illalla raskaan työviikon jälkeen niin väsynyt etten jaksanut neuloa kuin 10 cm sukkaa ja muuten perjantai-ilta meni vähän kyllä hohhoillessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työelämä vie kyllä nykyisin mehut useammalta. Toivottavasti kevät ja kesä helpottaa.

      Poista
  3. Ihania kuvia. Kyllähän aurinko piristää. Minunkin pitäisi kasvejani huoltaa. Ainakin leikata nuo kiinanruusut. Ne kasvavat ihan kohtuuttomasti. Joskus olen maalaamistakin ajatellut, mutta päivät vain katoaa johonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pari päivää oli viime viikolla, että tuntui elämä valaistuvan. Vaikka on tätä muuta uhkaa ollut. Nyt taas tulee lunta.
      Niin päivät ja viikot vaan vilisee.

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja mukavat kuulumiset. Upeita ostoksia olet tehnyt. Nuo Lidlin vesivärit pitää minunkin etsiä. Yleensä ovat ihan hyviä nuo Lidlin maalit ja muut. Astrologia kirja on varmasti mielenkiintoisa. Minäkin olen epäuskoinen esimerkiksi horoskooppeihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä joskus lueskelen horoskooppeja, uskomisesta ei voi puhua. Mutta omasta horoskooppimerkistä olen löytänyt joitain yhtäläisyyksiä itseeni.

      Poista
  5. Luovuus lisääntyy kevään kynnyksellä! Maalaamaan vaan, kun kerran taitoa on!
    Noista herneenversoista tulee aina mieleen lapsen eskari-ikäiset synttärit, kun yksi poika söi meidän kaikki herneenversot sillä aikaa, kun toiset söi täytekakkua ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ja hauska muisto! Voi olla herneenversot terveellisempiä kuin täytekakku :)))
      Taitoahan mulla ei ole lainkaan maalamiseen. Mutta silloin kun 6 vuotta sitten maalasin valokuvakansion sivuille joka kuukausi yhden "teoksen", niin vielä nytkin tulee se mielen alla ollut fiilis niistä esille. Silloin maalasin sen pelon, huolen ja pahan olon sinne.

      Poista