perjantai 26. toukokuuta 2023

Kukkia ja kuohuja

 Tänään satoi vettä pariinkin kertaan, on vähän raikkampi ilma ja viileämpikin. Kuitenkin aika vähän täällä satoi, joten aurinko kuivattaa nopeasti kosteudet.

Kävin viikolla keskustassa kun oli yksi käynti ja samalla tietysti kuljeskelin Hatanpään Arboretumin kautta.  Seuraavat kuvat sieltä.


Aivan ihanat kerrotut tulppaanit kukkivat kuin ruusut
 
Ja kirsikat oikein hehkeästi

Magnoliat juuri ja juuri ehdin nähdä, paljon oli jo kukkien lehtiä putoillut, on ne vaan niin ihania. Valkoisissa oli vähemmän kukkia,  enkä niitä saanut kuviin onnistumaan.

Sitten kävin "nostalgiapyöräilyllä" entisiä kotinurkkia myös katsomassa...

Oikeastaan melkein kaikki oli paikoillaan, taloja oli rakenteilla vielä monessa paikassa ja katutöitä myös.

Pohjoiselle Näsinsillalle oli saatu valmiiksi maisemasilta, istuskelupaikkoja ja kasveja istutettu sinne ja tänne. Näytti ensikäynnillä, että oli outoja paikkoja joista voi lentää vahingossa jos pyörällä ajaa eikä huomaa noita eritasoisia reunuksia.
Muuten oli entiset paikat ihan entisellään. Joku vetää takaisin tuonne keskustaan asumaan.

Tammerkoski kuohui vuolaasti kovalla pauhulla, ohijuoksutusta koska sähkö halpaa ettei sitä kannata valmistaa :D

Hyvää Helluntain viikonloppua!





14 kommenttia:

  1. Tampere, ihana syntymäkaupunkini 🩷 Jää niin vähälle kiertely, pitää ottaa ohjelmaan käydä hoodeilla🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on se aina joku side sinne paikkaan jossa on syntynyt, tai ainakin itsellä on. Ihan niin paljon en ole vielä Tampereella viihtynyt :D, vaikka oli tämä pitkään se unelmien asuinpaikka. Sitten sain toteuttaa sen unelman :)
      Paikat muuttuu kyllä, jotta kannattaa käydä katselemassa miten paljon on muuttunut.

      Poista
  2. Ompa upeita nuo kerrotut tulppaanit, aivan kuin ruusuja, kuten sanoit. Niin kauniin värisiäkin.
    Samoista paikoista otetut kuvat kertovat, miten upeaa on, kun luonto on herännyt, verrattuna syksyyn tai talveen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nuo tulppaanit olivat silloin juuri parhaimmillaan.

      Poista
  3. Voi että on kaunista. Ihanat kuvat olet ottanut. Kyllä tuollaisessa kukkaloistossa sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sielu lepää aina (melkein aina) kun tuolla Hatanpään arboretumin kautta kulkee. Siellä on jotenkin niin levollista vaikka olisi vaan puita, varjoa ja nurmikoita, tietysti järvi siinä vieressä. Kesäkuumalla on kuin viileä tuulahdus.
      Ruusujen versotkin alkaa sieltä penkeistä nousta.

      Poista
  4. Tuo Hatanpään arboretum on paikka, jossa ehdottomasti haluaisin käydä. Sinulla on aina niin hienoja kuvia sieltä.
    Hyvää helluntaita sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli sellainen viileä helluntai, sateli vettä useita kertoja.
      Kyllä, minusta ainakin on kovan ja kuuman kaupungin vieressä sellainen kaunis keidas. Vanhoja puita, upea kartano, järvi ja kukkia koko ajan jotain kukkimassa. Lintuja ja oravia myös siellä aina näkee.

      Poista
  5. Upeita kuvia ja kauniita kukkia <3 Auringon paiste ilahduttaa!

    VastaaPoista
  6. Minulta jäi mngoliat tältä vuodelta. Kun en viitsi Koirapoikaa rasittaa, ei tule yksinkään lähdettyä kauemmas. Sen takia tuo kasvimaa edistyy tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan se koirapojan hyvinvointi tärkeää. Myös kasvimaalla möyriminen on hienoa ja tuotavaakin.

      Poista
  7. kesä on kauneimmillaan, voi kun olisi pidempi kesä, hyvää kesää! t.kastepilvi

    VastaaPoista

  8. googlettamalla ei löydy blogiani, mutta klikkaamalla tuohon kastepilvi.blogspot.com, joka näkyy ylempänä tuossa, niin sitä kautta pääsee.

    VastaaPoista