maanantai 14. elokuuta 2023

Puuhakas viikko on tulossa

 Vähän päivitän väliaikatietoja.

Pääsin lopultakin fiilistelemään tulevaan asuntoon, vähän jotain tavaroita olen mennessäni vienyt. Painavia ja sellaisia laseja joiden en halua särkyvän. Mutta ihan epätoivo iskee kun kaikenlaista tarpeetonta löytyy nykyisestä asunnosta, kunhan muutto on suoritettu, niin pitää edes koettaa varata kirpputoripöytä. 
Ihan kiva rauhassa istua asunnossa ja katsella mihin aikaan aurinko paistaa siihen, vaikeeta vaan istua lattialla. Mutta senverran pitäisi vielä taipua. 
Kävin tänään lisää laatikoita ostamassa.  Huomasin että pyörän kumi olikin tyhjentynyt parin tunnin aikana, kääk. Tuntuu ihan orvolta kun ei pääse ajelemaan. Multa kun puuttuu se pyöränpumppu, koska pumppu hajosi kun edellisen kerran koetin pumputa, eikä ole tullut ostettua uutta. Eipä se sitten tule mieleen kun on pumputtu täyteen.
Jonkun naapuritalon aidalla kasvaa kärhö

Tällä viikolla sitten on se muuttorytinä. Huh. En tiedä toimiiko nämä nykyiset nettilaitteet, koska talossa on eri firman nettiliittymä. Saa nähä, minähän en niitä osaa asennella. Tässä on kaikenlaista puuhaa nyt ollut ja on vielä lisää. Pitkät muistilistat on olleet.
Monena yönä on unet jääneet vähiin taas, kun herään joskun klo 3-4 eikä mitenkään saa enää unta. Aivan ihanaa jos sais nukkua vaikka klo 6:een. Mutta toivottavasti tämä menee ohi, kunhan elämä rauhoittuu.
Hyvää elokuun jatkoa teille sinne, käyn välillä lukemassa kommentteja kännykällä, vaikka en osaa sillä kirjoittakaan mitään.

6 kommenttia:

  1. Muutaman vuoden välein pitäisi kai muuttaa että pääsisi eroon turhasta tavarasta. Ihmeesti sitä vain kertyy kaappeihin tilaa viemään.

    VastaaPoista
  2. Reipasta muuttofilistä. Uteliaana odotan, kunhan kerrot ja kuvaat uudessa.

    VastaaPoista
  3. Eiköhän unirytmi palaudu, kun olet kotiutunut uuteen paikkaan. Olisi kiva nähdä kuvia, millaisen kodin olet tällä kertaa löytänyt. Tsemppiä muuttoruljanssiin!

    VastaaPoista
  4. Kyllä muuttaminen on rankkaa. Onko sinulla apulaisia yhtään?
    Voimia pakkaamiseen ja purkamiseen!
    Saatan syksyllä kutsua itseni katsomaan uutta kotiasi?!?!

    VastaaPoista
  5. Voimahaleja muuttoon. Kannattaa pyytää mahdollisimman monta ystävää muuttoavuksi.

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti muuttosi alkaa olla jo voiton puolella ja vähitellen pääset normaaliin unirytmiinkin kiinni! Kiva nähdä sitten joskus, millaista uudessa kodissasi on, ja kuulla, miten kaikki on sujunut. Hyvää elokuun loppua!

    VastaaPoista