perjantai 17. marraskuuta 2023

Harmaa viikko

 Viikko on taas mennä hurahtanut, enkä ole juurikaan läppäriä avannut. En tiedä mihin tämä aika menee, vaikka onkin niin harmaata säätä ollut joka päivä. Eipä ole näkynyt aurinkoa, päivänvalokin on vähissä ollut.

Sunnuntaina koetin ihan uhallakin löytää sellaset kävelylenkit, joita olisin yhteensä saanut 10 000 askelta täyteen. Alussa ei ollut lunta ja kävelin yhden kierroksen josta tuli 3337 askelta. Mietin että jos sen kävelisin 3 kertaa tulisi tuo 10 tuhatta askelta. Sitten kokeilin niitä normaaleita kierroksia, joita olen kävellyt, niin eihän siitä tule kuin pari tuhatta askelta. Sitten illalla alkoi sataa lumiräntää, josta tuo kuva kertoo, eikä yhtään huvittanut kävellä, taisi olla vielä lenkkarit jalassa. En saanut tarpeeksi askelia. Olkoon, ei jaksa rämpiä. Sittenpä satoikin lumikerros ja tuli liukkaus. 
Nastakengillä on hankalampi kävellä, kun pelkään niin liukkautta ei voi silloin talvikenkiä pitää. Viikon kuluessa on kyllä hiekoitettu niin että lumet hävinneet, että voi jättää nastakengät kotiin taas. Pitää tyytyä vähempään askelmäärään, kunhan kävelee minkä kävelee. Pitää se pari kertaa ainakin koettaa käydä ulkona päivittäin.
Maanantaina

Tiistaina rapisteli ikkunan takana vaihteeksi harakka, yleensä vain talitintit siellä rapistelee.
Niillä ei ole ruokaa niin enää saatavilla, täällähän ei saa niitä ruokkia, vaikka joskus on nähnyt leipää levitettävän linnuille maahan.


Keskiviikkona sain nämä ruskea/keltaiset vähän isommat sukat valmiiksi, seuraavat aloitin eilen

Eilen vähän katselin viherkasvejani, jotka kärsivät myös valon puutteesta ja kellastuttavat lehtiään. Pyyhin hyllyjä pölystä ja vähän koetin vaihdella niiden paikkoja lähemmälksi ikkunaa. Nyt on keinovaloa vähän ollut käytössä, kun sähkökin maksaa enemmän. 
 
Viikko on mennyt taas vaikka onkin harmaata, olen koettanut aloittaa joulukorttien tekoa, joka vaan jumittaa. Käynyt kaupoissa joitain tarvikkeita ostamassa ruuan lisäksi, eiköhän se kohta suju paremmin.
 
Taas on alkanut koronapelottelukin ja muut uhkat lisääntyneet myös joka puolella, niinpä tvtäkään ei oikein tarvitse avata.
Alunperin ajattelin lähteä Käsityömessuille tänä viikonloppuna, mutta en tiedä tuleeko lähettyä. Viime vuonna kävin koska asuin siinä lähellä, niin oli helppoa mennä. Nyt pitäisi mennä bussilla. Piristäisihän siellä käynti varmaan, vaikka eipä juurikaan paljoa ole ostettavaa kuitenkaan. Saa ny nähä!

7 kommenttia:

  1. Minun kukkani ovat käytännössä kuolleet - tai teoriassa. Aina ne punkevat esiin, kun saavat hoitoa. Nyt olen ajatellut antaa niiden olla ja vasta ensi vuoden puolella aloittaa hoitokuurin, uutta multaa, vettä ja ravinteita. Jos eivät jaksa sinne asti, olkoot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne kukatkin tarvitsee talvilevon, valoa kyllä saisi olla niillekin enemmän. Vähän harvemmin vettä ja merileväuutetta. Tosin näkyvät kuivuvan helposti kun on kuiva huoneilma.
      Kun jaksaisivat vaikka helmikuuhun asti, niin sitten minäkin toivottavasti vaihdan uusia multia näille.

      Poista
  2. Tämä on pimeintä aikaa vuodesta! Me olemme olleet kovassa flunssassa, kaksi viikkoa jo olen kippuroinut, mutta eiköhän tämä tästä. Lykkäsi viimeiseksi vaivaksi silmätulehdukset molemmille. Sukkia on valmistunut mitä olen jaksanut kutoa. Eiköhän se tästä taas valaistu elämä ja tienoo, kun aletaan viritellä valoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa keljua kun on tauti tullut, tuntuuhan noita olevan liikkeellä.
      Toivotaan parasta, että menevät ohitse nopeasti.

      Poista
  3. Ihana tuo maanantain rantakuva! Toivottavasti joulun lähestyminen ja valojen lisääntyminen (kynttilöiden ym. ) saa mielesi vähän piristymään. Lenkkeily ainakin piristää, vaikka ei tuo liukkaus mukavalta tunnukaan.
    Aurinkoista loppukuuta ja pysyhän terveenä!

    VastaaPoista
  4. Pimeätä on. Ukko asensi kukilleni kukkavalon viikolla, kun näyttää, että kaikki kuolee valonpuutteeseen. Kivat sukat olet neulonut.

    VastaaPoista