sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

La(i)skiaista :)

Laiskottaa tänään taas vaihteeksi. Eilen oli paljon parempi päivä, aurinkokin paistoi ja sain paaljon enemmän aikaiseksi. Leivoin perunakukkosia ja -kakkaroita ja pullaa.


Virkkasin ekat sydämet illalla Putousta katsoessa. :)  
(Ohjeen sain Virkaten-blogista.)
Hyvä kun Antsku voitti :) 
Vaikka kyllä minustakin ne nyt meni joissain sketseissä vähän liian pitkälle.


Eilen paistoi niin ihanasti aurinko, että oli pakko lähteä rannalle katsomaan näkyykö mitään. 
Ei ainakaan kevään merkkejä ollut paljoa, hiekkakasa oli sulanut ja aurinko paistoi vähän ylempänä ja lännempänä.

Näkyvyyttä ei ollut kauas


Moottorikelkalla joku pöristeli edestakasin

Pieni koira yritti vimmatusti saada moottorikelkkaa kiinni, mutta joutui luopumaan ajatuksesta ja tulemaan takisin perheensä luo :)))

Laitanpas tähän nyt kuvia vielä mun tekeleistä.

Tiskikukat olen tässä neuloskellut valmiiksi.Ohjeen löysin täältä.
Lanka on Novitan miami-lankaa, en ole kokeillut onko näistä mihinkään pyyhkimiseen, mutta pidänpähän liinana vaikka :)


Pannunalusia virkkasin, matonkuteen ja narun ympärille. Nämä ovat aivan harjoittelua :)
Idean  löysin täältä.
Täytyy harjoitella tätä useammalla värillä.


10 kuvaa kesään-haastekuvakin unohtui ottamatta ja julkaisematta. Eipähän tähän muutosta ole tullut, kuin nuo verkot virittelin ettei mahdollinen kevätaurinko polttas näitä tuijia.

Voishan sitä nyt alkaa kylvämään siemeniäkin, mutta kun ei nyt yhtään huvita!
On niin pimeä päiväkin. Pitänee katsella siemenvarastoa, jos se alkais huvittamaan :)

Nyt lähen syömään tätä laiskiaispullaa :)



Hauskaa Laskiaista!

20 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi putouksesta, mutta Antskun takia sitä katselin, kiva kun A voitti :) Ihania sydämiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Viime kesänä nähtiin edellinen hahmo, Karim Y torilla esiintymässä :) Niinpä live-esiintymisen jälkeen tykkää enemmän näistä esiintyjistä.

      Poista
  2. Kaikkea sinä osaat käsilläsi tehdä!
    Täälläkin on ollut jotenkin harmaa päivä eileisen auringon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää sitä joutavalla olla jotain tekemistä :)
      Eipä aurinko paista vielä tänäänkään.

      Poista
  3. Ihania sydämmiä olet tehnyt ja muutakin kauniita virkkauksia:)

    VastaaPoista
  4. Olen tehnyt kans noita tiskirättejä, bambulangasta. Ja käytössä ovat koko ajan.
    Teilläpä on siellä ihan erinäköistä kuin täällä lounaisrannikolla. Just eilen päivitin blogiani luontopolku -kuvilla joissa näkyy ihan sula meri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mullakin virkattuja bambulanka-tiskirättejä. Tein viime talvena ja vähän liian pieniksi ovat kutistuneet. Käytän niitä jatkuvasti.
      En ole noita vielä kastellutkaan, en tiedä onko niitä tiskirätti-käyttöön. Sitä lankaa nyt vain tuli halvalla ostettua, ja pitäähän sitä johonkin käyttää. Ihan hyvä oli neuloa tuosta Miami-langasta. Myivät viime syksynä sitä alennuksella 1 €/kerä.

      Poista
  5. Kivoja kuvia olet ottanut luonnosta.Täällä tänään on meilläkin niin hämärää pimeää. .Hienoja virkkauksia olet virkannut ja ihanaa laskiaspullaa olet paistanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Pitää sitä leipoa, vaikka ei "pitäskään". Taisin syödä ihan kaksikin pullaa.
      Eipä näy tänäänkään aurinkoa:

      Poista
  6. Hauskaa laskiaista :)
    Vieläkö sitä jäitä riitti kelkkailuun? Hui, rohkeita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti sielläkin saitte laskea laskiaista ja vielähän se jatkuu tiistaina ;)
      Ei ole täällä vielä jäät sulaneet, ihan hyvin vielä kantaa. Joensuun keskustan joessa ei voi sanoa samaa, siellä on ollut sulaa koko talven ;)

      Poista
  7. Ihania nuo tiskikukat :) Mistä niiden ohje on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisäsin tuohon vielä linkin Tintin luomukset blogiin, noiden tiskikukkien ohjeeseen :)

      Poista
  8. Ihania käsitöitä kerrassaan :)
    Kauniita kuvia.
    Iloista kevättä ja kiitos sinulle ♥

    VastaaPoista
  9. Mukavan näkösiä käsitöitä, pannunaluset varmasti kestäviät ja tiskukuat hyvin pestävät.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, sen näkee sitten kunhan pääsevät käyttöön :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos vaan, eivät vedä vertaa sinun töillesi :)

      Poista