maanantai 7. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivän kuulumiset

 Olipa hyvä Itsenäisyyspäivä, vaikka yksin sen vietinkin. Johan siitä on kokemusta tullut kun olen yksin ollut jo viitenä Itsenäisyyspäivänä. Huh, ensin ajattelin että neljänä. Ennen on yleensä "lapset" käyneet ainakin, mutta nyt ei ole voinut tavata pitempään.

Täytyy sanoa että Tvssä oli nyt minun mielestäni paljon paremmat Itsenäisyysjuhlat kuin ennen. Ei nähnyt sitä pönöttävien (varakkaiden)  kättelyä ja juhlintaa. Jokunen tappelu ja skandaalikin saattoi jäädä pois nyt.

Tällaiset juhlat voisi järjestää useamminkin ja jos säästyy rahaa niin antaisi ne hyväntekeväisyyteen joskus. Joillekin tietysti tällaisena juhlat tietää tulojen menetystä.

Itse söin vaan edelliseltä päivältä jäänyttä ruokaa ja leivoin kyllä tutulla reseptillä kaurakakkaroita, hyvin terveellisessä muodossa, koska pitää vähentää kovan rasvan käyttöä. Välillä kävin kävelyllä, siitä kuvia kohta, ja illalla nautin vaniljajäätelöä itse kerättyjen mustikoiden kanssa. Ja katselin tv;tä.

Tässä on Tampereen lahja Itsenäisyyspäivän juhlintaan


Kosken rantaa


Ihan häikäistynyt olin, Että Tämänkin sain vielä kokea.

Palanderin talon seinä on peitetty metsään


Tuolta heijastettiin eripuolille toria nuo liikkuvat valonsäteet Keskustorin ympärillä olevien talojen seiniin

Eipä ole tällaista nähnyt koskaan, yhden talon valaisu jäi kokonaan näkemättä vielä.
Paljon hienompi tällainen näytös kuin vaikka 10 minuuttia kestävä ilotulitus, suurine käryineen ja savuineen (kuten viime vuonna). Tätä näytetään joka ilta koko loppuvuoden iltaisin.

5.12. kuvasin tämän graffititaiteilijan(?) kunnianosoituksen vasta edesmenneelle Tuomas Gerdtille

Tänä aamuna näkyi aivan ihmeellinen toisenlainen valoilmiö, nimittäin aurinko.

Aamurusko

aamurusko vähän myöhemmin

Pitihän tätä ihmettä lähteä katsomaan lähemminkin

Ratinan silta

Pyhäjärven rannalla

Vastaanottokomitea, valitin heille ettei mulla ollut heille mitään annettavaa :(

Tässäpä oli tämänkertaiset kuulumiset. 
Kiitoksia kaikille kommenteista edelliseen Ja 💗💖😍oikein hyvää joulukuun jatkoa!
Terveyttä teille ja Moi Moi!

10 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut hienoja valoja ja muuta :)

    VastaaPoista
  2. Onpa postauksesi täynnä piristäviä värejä.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kuvat Tampereen valoista ja auringonnoususta! Tänä aamuna itsekin ihailin koko työmatkan nousevan auringon leikkiä. Ja mitä itsenäisyyspäiväjuhliin tv:ssä tulee, olen samaa mieltä, että pidin tämänvuotisesta enemmän kuin normaalista pukuhulinasta.

    VastaaPoista
  4. No siellähän on ollu kaunista ja sorsa poikineen. Hauska kuva!

    VastaaPoista
  5. Onpa itsenäisyyspäivänä panostettu värivalaistukseen. Hienolta näyttää. Ja luontokin on niin kaunis. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Onpa upeat kuvat, tampere on kaunis kaupunki myös jouluna, kyllä tuo valoisuus saa ihmiset hymyilemään maskien takaa.
    Hyvää joulun odotusta !

    VastaaPoista
  7. Olen nähnyt paljon upeita kuvia Tampereen valoteoksista. Varmasti huikeita livenä!

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia . Hyvää joulun odotusta.💗

    VastaaPoista
  9. Upeat valaistukset teillä siellä on! Telkusta jo aiemmin näitä ihailin.

    VastaaPoista
  10. Oi, miten hienosti siellä on valaistu kaupunkia! Ja miten upeat taivaskuvat! Niin kaunista!

    VastaaPoista