keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulu on jo ovella...

 Hei vaan taas! Alkaa mennä päivät vähiin ennen joulua. Tänään olikin touhupäivä, kun meni karjalanpiirakoita tehdessä melkein koko päivä. Tein gluteenittomia ja tavallisia. Karjalanpaisti on jäähtymässä ja kinkku on vielä uunissa. Meinasin että en jätä huomiseksi kinkun paistoa, jos sais katsottua joskus tvtäkin jouluaattona. eikähän sieltä tule ne perinteiset jouluaaton ohjelmat. Rosollitarpeetkin kiehuvat vielä.  Vaikuttaa aika normaalilta joulun tulo, piti ihan katsoa ulos parvekkeelta, että vieläkö on lunta, ei näkynyt. Aamulla näytti olevan maa valkeana, vähän.


Tämä valkoinen amaryllis oli hintansa väärtti :) 8 kukkaa siihen tuli ja nyt on vielä pari viimeistä auki, muut kukat alkaa olla ohitse.

Jännää millaiset kukat tulee siihen sipulina ostettuun  amaryllikseen, ihan vähän näkyy nupussa väriä.

Muuten ei mitään ihmeellistä, ei lahjatohinaa, vain perinteiset ruuat. Vaan kyllä hermoilin piirakoiden paistamista, kun en ole yhtään "sinut" tään kiertoilmauunin kanssa, siinä ei ole edes tarpeeksi lämpöä (300astetta) mittarissa. Kääk, kuivatettu on piirakat nyt jokatapauksessa kypsäksi.

Eipä tässä nyt muuta, kuin kiitokset kommenteista edelliseen!

HYVÄÄ JOULUA!

11 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua!,Sinulle Emilie!🤗🧡🎄🎅
    ja Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hyvää ja Rauhallista Joulua sinun kotiisi,kauniit on kuvat!

    VastaaPoista
  3. Hyvää ja Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  4. Sinä oot tehny omatekosia juttuja paljon. Ne onkin paljon parempia, kuin kaupan eväät. Karjalanpiirakoita olen joinain vuosian tehnyt, ne on aina hyviä.
    Hyvää ja rauhallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
  5. Joulun paras pakkaus:
    Rauha sekä Rakkaus.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  6. Hyvää joulua ja toiveikasta uutta vuotta. Ihanan ahkera kokkaaja olet. Minä en ole tehnyt mitään, en edes pipareita tai torttuja. Karjalanpiirakoita sain lahjaksi.

    VastaaPoista