lauantai 5. joulukuuta 2020

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tervehdys taas näin itsenäisyyspäivää odotellessa.
 
 Katselin tässä edellisten vuosien itsenäisyyspäivä -postauksia, viime vuonna kävin vielä töissä itsenäisyyspäivänä ja oli täällä valtakunnallinen paraati ja katselmus.
Nyt näyttää olevan vähän lunta maassa ja +2 astetta lämmintä.
Tänään en ole vielä ehtinyt ulos ollenkaan. Jotenkin olen jumiutunut sisälle, on valoisampaa sisällä :D

Etsin vähän rekvisiittaa, jo huomiseksi, että löytyy helpommin ikkunalle kynttilät. Mulla on vain paristokäyttöisiä kynttilöitä käytössä, jotenkin nyt ei ole turvallista paikkaa missä polttaa oikeita kynttilöitä.

Ei ole vielä huomiseksi mitään herkkujakaan hankittu. Kaupassa ei oikein tullut mitään mieleen mitä ostaisi. Eilen kyllä kävin monessa kaupassa, ja tietysti aina on alttiimpana ihmisten joukossa tälle viheliäiselle pallopäälle, ei enää tänään jaksa lähteä kauppaan. 

Kävin terveyskeskuksessa torstaina ja lääkäkin katsoi mun vaivaani ja määräsi labroja, niin sielläkin sitten kävin eilen.  Eipä paljon nopeammin ois voinu selvitä labrasta pois, kyllä on nopeaa toimintaa vielä tällaisena aikana. Ja pääsin terveuskeskukseenkin vajaassa viikossa. Ei voi kun olla kiitollinen! Maanantaina sitten tulee ne tukkapöllyt kohonneesta kolesterolista, onneksi muut kokeet taisi olla ite katottuna aika hyviä. Olipa helpotus!

Muuten on kyllä niin pysähtynyt olo, ei ole lukeminenkaan suuremmin kiinnostanut, sukkaa olen sentään  saanut neulottua vähän. 

Jotain joulukoristeitakin laittelin

Liisalta sain kirjeen jossa oli noita ikkunakoristeita :) Kiitos! Mietin vielä mihin loput laittaisin.

Näkyy muutoksia olevan bloggerissa, kuvien lisäyskohta on tullut englannin kieliseksi!

Oli kuin joululahja, joulukalenteri

Tässä on mulla jo yli kuukauden ollut amarylliksen sipuli, hyvin hidasta on sen kukkien tuleminen. Eilen ostin uuden valkean amarylliksen, jossa on jo isommat kukkavarret, saa nähä kukkiiko se ennen joulua. Toivoa on aina! 

Eipä tässä sen kummempia tälläkertaa, paljon kiitoksia kommenteista ja toivottavasti pysytään terveinä!

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

11 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle! Kauniita, valon täyttämiä kuvia.
    Huomasin saman bloggerissa ja sen, että jos vastaat sinulle jätettyyn kommenttiin, se menee nyt paljon nopeammin läpi. Ennen sai odottaa tovin sivun päivittymistä.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin!
    Totuin käyttämään paristokäyttöisiä kynttilöitä Juuson eläessä. Sen verran jäi selkäpiihin, että harvoin muistan sytyttää oikeita kynttilöitä. Nyt sentään laitoin takan reunan tuikkuihin oikean tulen tuikkimaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvää itsenääsyyspäivää!
    Sullon jo kivasti koristeeta esillä. Jospa ittekki ryhyristäytyys.

    VastaaPoista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. 😊
    Hyvää itsenäsyspäivää! 💙🤍 ,Sinulle Emilie !
    "turvallisia kynttilöitä"

    VastaaPoista
  7. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin.

    VastaaPoista
  8. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  9. Hyvää itsenäisyyspäivää <3 minun kahdessa amarylliksessä ei ole kuin lehtiä. Toisessa hädin tuskin niitäkään..

    VastaaPoista
  10. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!
    Miä en oo polttanu oikeita kynttilöitä enää moneen vuoteen...

    VastaaPoista