tiistai 15. joulukuuta 2020

Viikko lähempänä joulua

 Viikko onkin vierähtänyt kuin hujauksessa. Aamulla kävin kaupassa, niin sillä aikaa oli satanut lunta.

eipä sen enempää satanut tällä kertaan, eli ihan vähän vaan on nurmikot valkeana. Tämä kuusi on Pyynikin kirkkopuistossa näin valaistuna.

Tänne on hiipinut vähän tonttuja jo. Sunnuntaina siivosin kirjahyllystä pois kaikkea törkyä ja löytyi nämä vanhat tutut tonttuset tilalle



Ensimmäinen eli tämä valkea amaryllis alkoi avata kukkiaan

Ensimmäinen kukka ja tänään jo avasi toisen kukkansa. Nuppuja on monta vielä tulossa

Sipulista kasvattamani amaryllis, olla jököttää vielä, siis on kaksi vanaa kasvattanut, mutta nuput on nyt vaan.

Parvekkeella olevaan risuun laitoin joulupallot roikkumaan ja ajattelin, että toivottavasti vielä Joskus saisi oikean kuusenkin. Tähän asuntoon sitä ei mahdu mitenkään.

Lopulta sain valmiiksi nämä mustat sukatkin 7veikasta neuloen.

Sitten tuntui että pitäisi olla jotain käsillä tekemistä...ja niinpä aloitin neuloa itselle mustasta Nallelangasta ja turkoosista ohuempia sukkia, jos ne paremmin mahtuisi kenkiin, on mulla kenkäongelma taas talven tullen ja liukkausongelmakin vielä. Liikkeelle olisi pakko päästä kunnolla.


Perinteisen rommisuklaa kakun sain tehtyä, ja laitoin sen pakkaseen. Tähän tulee vielä suklaakuorrutus päälle ennen syöntiä :)

 💖Kiitokset kommenteista! Hyvää joulun odotusta! 🎍🎄🎅


8 kommenttia:

  1. Joulunaluspuhteita sielläkin :)
    Joulukoristeissa on just ihana hetki se, kun ne rakkaat, vanhat ja nostalgiset koristeet kaivaa taas vuoden tauon jälkeen esille. Mukaan mahtuu ehkä jokin uusikin.
    Valtavan iso valaistu joulupuu. Meillä naapuri laittoi ensin omaan, isoon kuuseensa valot jollain pitkällä kepillä. Sitten meilläkin mies innostui laittamaan vuosien tauon jälkeen tuohon meidän pihatuijaan valot. Se onkin kasvanut valtavasti korkeutta ja muhkeutta sinä aikana, kun ollaan tässä asuttu, eli kymmeniä vuosia.
    Sisään tuotavasta kuusesta ei olla päätetty vielä mitään, että tuodaanko vai ei. Aina on ollut, paitsi viime vuonna ei ollut yhtään mitään. Sekin oli toisaalta aika mukavaa, kun ei tarvinnut sitä purkuhommaa tehä loppiaisena :)

    VastaaPoista
  2. Ihania koristeita sinulla on. Harmi kun et saa kuusta mahtumaan kun kuitenkin sellaisen haluaisit. Tuo kakku on ihan täydellinen.
    Ihanaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
  3. Kakusta tulee varmasti namia! Täälläkin laitettu joulua, koristeita ja valoja.

    VastaaPoista
  4. Tuli heti vesi kielelle, kun näin kakkusi, varmasti hyvää. Tontut on vielä kaapissa, mutta muita koristeita on jo siellä sun täällä. Oksasi on niin kaunis, käy hienosti joulupuusta!

    VastaaPoista
  5. Nam tuo kakku, ja niin ihania pikku joulu juttuja kotonasi, kuusi on tosi kaunis myös.Hyvää keskiviikko päivää !

    VastaaPoista
  6. Kauniisti olet kotiasi jouluun valmistanut,ihania tyttöpatsaat 🧡😋
    oi``mustat sukat varmasti vaikiat neulottavat"pimeään aikaan"..Nam.herkkukakku.
    Kiitos "arvonimestä" 🤗🤣ja Kauniista joulukortista.
    Mukavvaa jouluun valmistelua ja siitä nauttimista 🧡🎅💚🎄
    jk.sopisko kuusi parvekkeellesi?

    VastaaPoista