tiistai 30. maaliskuuta 2021

Hyvää pääsiäisviikkoa!

 Huomasin tässä että mun edellisissä otsikoissa on samankaltaisuutta, ei meinaa millään keksiä otsikkoa, kun on jotain vaan saanut kirjoitettua. :D

Pääsiäisviikkoahan nyt elellään. Aurinko paistaa tänäänkin ja lumet sulaa silmissä ihan. 
Viikonloppuna sain polkupyöräni irti jäästä, ja toistaiseksi näyttää, että se on ajelukunnossakin. Vähän öljytty ja ilmaa pumputtu renkaisiin. Koeajolla kävin palmusunnuntaina.
Lenkkareillakin pääsee jo kävelylle. 
Viime viikolla vaan polvi alkoi kipuilla ja vähän toinenkin. En tiedä mikä niihin nyt iski. On turvotusta ja kipua. Eilen ajattelin että tänään hakeudun lääkäriin, mutta nyt kärsikin kävellä taas kivuttomasti. Saa nähä siitäkö  se paranisi. On ollut joskus ennenkin polvessa kipua, en muista kummassa, mutta se helpottui silloin kun laihdutin. Nytkin pitäisi laihduttaa, vaikka ei niin paljon ole tullut painoa lisää.
Maaliskuussa on ollut liukkautta ja kenkäongelmaa, jos ne lie sitten tehneet polviinkin jotain. 

Tänään on taas viherkasvit kasteltu ja tutkisteltu, aika hyvin voivat. Ei ole varmaan viikkoakaan kun laitoin multaan löytämäni tuoksuhernepussin jämän siemenet, ihan vaan aattelin kokeilla, ei mitään odotuksia itämisestä. Tänään onneksi vilkaisin niitä muovipussista ja kas, olikin jo 5 tainta. Ne pääsivät nyt valoisampaan kohtaan 😎🌱

Tämä pieni tomaattirasia on ihan täynnä siemeniä, saa nähä itääkö niistä muita kuin nämä 5 😍

Tänään kävin taas katsomassa olisiko tokmannille tullut narsisseja, eilenkin kävin. Mutta niitä ei näkynyt. Niinpä kävin sitten toisesta kaupasta yhden narsissiruukun. Ehkäpä se saa riittää pääsiäiskukaksi. Ostin mämmiä ja vihanneksia. Pakastimessa on jotain lihaa, eiköhän ne riitä pääsiäisruuiksi. En ostele mitään erikoisia ruokia. Rahkapiirakan aattelen tehdä kuitenkin. Vaikka pitäisi herkuista "paastota" jo polvienkin takia. 

Tässä on mun lähettämät pääsiäiskortit. Ajattelin nyt lähettää muutaman, koska ennen en ole näinkään montaa lähettänyt. Jotenkin on niin surullinen olo kun useampi ystävä on sairastunut, eikä tiedä auttaako hoidot pitemmän päälle. Puhelimitse vaan voi pitää yhteyttä, ei voi mihinkään mennä käymään tms.
Hyvää Pääsiäisviikon jatkoa teille! 
Kiitokset kommenteistanne edelliseen ja Voikaa hyvin!
Moi Moi!


9 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäs viikkoa sinullekin <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos,ja Kumarrus muistamisesta.
    Kaunis Pääsiäiskortti 💛🤗
    sulonen pariskunta:minulla kaikki tiput littanoita koirien suusta pelastettuja.raukkoja:)
    Kyllä teillä on jo keväistä.
    Minä kylvin jos jonnin moista siementä..ei mitään alkuja:(uusi kylvö tehtävä.
    Päivä kerrallaan eteenpäin.
    hyvää Pääsiäistä Sinulle Emilie!💛🌞🤗🐥🐣🐤🐰🐇🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Voi tipuparkoja, maistuukohan ne hyvälle :D
      Mulla valmistui nyt Vaaniva kettu tipujen harmiksi, mutta jospa minä sen vielä kesytän!
      Minä en enää kylvä, enkä osta siemeniä. Niin kuuma parveke, ettei siinä mikään menesty. Mutta tuleehan niitä kukkia ostettua kuitenkin vielä.

      Poista
  3. Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle.💛🐰

    VastaaPoista
  4. En ole kaikista haaveistani huolimatta vielä arvannut keventää ulkovaatetusta, enkä siirtyä kesälenkkareihin. Tiet on kyllä sulat pääosin, mutta jossain lenkkireitin varrella on ollut vielä aika märkää.
    Tänään menen kiropraktikolle, jos vaikka selkään sais jotain toimivuutta. Jokainen päivä on vähän sellasta kituuttamista. Jos ois parikymppisenä ollu kristallipallo ja nähny siitä, mikä kunto on nyt, oisko sitä sitten uskonu paremmin ja alkanu kuntoilemaan ja pitämään itestään huolta? Silloin oli niin kaikkivoipainen kehon suhteen ;D
    Hyvää pääsiäisaikaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut itekki, että olisi pitänyt pitää nuorempana parempaa huolta kunnosta, ja painosta. Kun lapset syntyi, ja oli kaikenlaista talonrakennusta, työkiireitä. Ei ollut niin kuntosalille mahdollisuutta eikä aikaa.
      Eilen kokeilin jonkun ohjeen mukaista liikettä, niin järkytyin kun ei tullut mitään siitä. Yksinkertaisen tuntuinen liike.
      Jalat on kipeät, polvet ja lonkissakin jotain. Kun vaan jotenkin pystyisi liikkumaan, nyt tämä korona aika ei tee hyvää, kun ei voi aloittaa kuntosalia taas.

      Poista
  5. Tähän oli joku laittanut, ihan kyllä asiallisen lainatarjous kommentin. Mistähän lie saanut ajatuksen että minä tarvitsisin lainaa? Toistaiseksi en tarvitse. Mutta tiedän paikan mistä sitä haen, jos tarvitsen.

    VastaaPoista