sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Sunnuntaina

 Tervehdys taas tänne hiljentyneeseen blogimaailmaan! Kiitoksia teille jotka käytte ja jaksatte kirjoittaakin blogiinne vielä. Enpä itekään ole kovin ahkerana ollut, vasta toinen kirjoitus tässä kuussa. 

maanantai 8.3. tulppaanit
On vaan ollut jotenkin saamaton vaihe, jolloin ei huvita oikein mikään, vaikka ei nyt ihan niin huonoa ole kuin viime viikolla. Nyt olen sentään päässyt ulos kävelemään, vaikka alkaa  lenkkeilypaikat jo käydä liian samoiksi, pitäisi päästä laajentamaan taas reviiriään.  Mieluummin pyöräilemään. Vaan vielä on fillari tuolla lumihangessa ja jäähän uponneena. Eipä uskalla liikutella. (ei ole säilytystilaa tässä pyörälle)

Tuntui olevan aika pitkä aika kun olen käynyt kävelyllä Pyynikin mäntymetsässä, joten perjantaina läksin sinne. Kuvasin polkua, vaikka ei hirveän kuvauksellista ollutkaan.

Mustikanvarvut pilkottivat hangesta, joten metsässä ei ollut hirveän paljon lunta.

Perjantaina ja eilenkin vielä kastelin kukkiani. Ihmeesti ovat selvinneet talvesta ja alkaa uutta kasvua näkyä kaktuksissa ja muutamassa muussakin. Joillekin pitää vaihtaa multia ja isompaan ruukkuun, mutta  ei ole enää monta sillä listalla. 

Orkideat vaihdoin pienempiin läpinäkyviin astioihin, koska ne ovat aika surkeassa kunnossa. Katoin youtuub-videon jossa sanottiin teessä liottamisen elvyttävän niitä ja innostavan kukintaan. Kävimpä sitten mustaa teetä ostamassa ja liottelin. Eipä ihme kun lupsottivat, koska juuria niissä ei juurikaan ollut, joten katselen niitä jonkun aikaa ja laitan sitten kompostiin jos eivät piristy.

12.3. 21. Peperomia Rotundifolia
Tämä on yksi minusta hyvin talven kestänyt kasvi

Varmaan piristyisi taas jos alkaisi aurinkoa näkyä enemmän, eilen aamulla paloivat vielä koristeena olevat lamput Hämeenpuistossa. Ai että nämä syksyllä ilahduttavatkin enemmän. 


Lauantai-aamuisin  on hyvä käydä kaupassa ennen 9:ää, eipä muita ole kuin työntekijöitä kaupassa. 

13.3. tuttu maisema Näsijärvelle, nuo tummat pisteet ovat ihmisiä.

Tällä viikolla lopultakin aloin kokeilla virkata amigurumia. Ensin villalangasta, mutta jotenkin taas alkoi villalanka ärsyttää, aivastuttaa yms. Sitten kokeilin puuvillalankaa, ja kun oli yksi tällainen rumanvihreä kerä, niin joutaa tehä vaikka mitä. En tiedä miksi olen ostanut näin ruman langan. 
Ehkä joskus virkkaan sen pupunkin mitä aloitin villalangasta. 
Tämä vihreä lanka sopi hyvin tähän sammakkooon.

13.3. esikuva(kirjassa) ja tulos

Vielä pitää keksiä silmät tai käydä "silmäkaupassa" ostamassa silmiä. 
Tämä mun sakusammakko on noin 12 cm korkea.

Tässäpä alkaa olla tamän sunnuntai aamun löpinät taas tälläkertaa.
Toivottavasti alkaa tulla vähän pirteämpi olo ja intoa kuvata jotain ja kirjoitella tännekin useammin. 
 
Pysytään terveenä ja selvitään tästäkin ajasta!




11 kommenttia:

  1. Hieno sammakko, just oikeassa värissäkin :) Tykkään amigurumeista,vaikka en saakaan niitä itse tehtyä jostain syystä. Tilasin yhden kirjankin, josko sitten lähtis uusille virkkausurille :)

    VastaaPoista
  2. Mä luin tositarinan sodasta erään tytön päiväkirjan muodossa, se oli aika kovaa luettavaa toisin paikoin, niin ajattelin, että onneksi meillä kuitenkin on rauha. Kestetään tämä aika <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä se elämä tässä rupeaa vielä hymyilemään.

    VastaaPoista
  4. Suomalainen kevät on varsinaista keikkumista. Räntä- ja vesisade sulattavat hyvin lunta ja jäätä. Kyllä se aurinkoinen kevätkin sieltä tulee.
    Hieno sammakko. Olet taitava virkkaaja.

    VastaaPoista
  5. Kyllä me jaksetaan vielä pinnistää ja ihana kevätkin kukkineen on kohta nurkan takana. Mukavan näköinen Saku sammakko😊

    VastaaPoista
  6. Aika paljon teilläkin on vielä lunta. Kevättä tässä jo odotellaan, mutta onneksi se sieltä kyllä tulee, vaikka vaihtelevia kelit ovat olleet. Pyöräilykautta minäkin odotan. Hienosti osasit tehdä tuon sammakon. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kaunis tulpaanikimppu, taitaa olla vanhassa arabian kannussa, voiko teillä vielä olla aika paljon lunta, hitaasti tuo kevät etenee tosiaankin.

    VastaaPoista
  8. Ihanasti valo lisääntyy, vaikka me täällä Pohjois-Karjalassa hukutaan vielä lumeen. Kaunis tulppanikimppu tuo iloa.

    VastaaPoista
  9. Kyllä se vielä kevääksi muuttuu. Meillä on runsaasti lunta vielä ja pakkasiakin pitelöö. Kohta piäsiiseenkin suahaan valamistautuu. Kauniit tulppaanit.

    VastaaPoista
  10. Kauniin väriset tulppaanit.🌷🌷🌷🌷
    Yhdessä toisiamme tsemppaamalla,tästäkin selvitään.🤗🧡👍
    vaikkakin on teatterin nälkä,taidanäyttelyiden nälkä,kaipaus piipahtaa kahvilassa,,,mutta
    Valoa ja kesää kohti mennään.🧡🤗🌞
    Sinun viherkasvit ovat terhakoita.
    Hyvää loppuviikkoa...Sinulle Emilie!🌷🧡🤗

    VastaaPoista
  11. jk.Sammakko se ennustaa hyvää kesää ! 🐸🐸🌞
    helmililjat,,varma kevään merkki

    VastaaPoista