perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kukkia ja käsitöitä

Vuosi sitten kirjoitin Minna Cantin ja Tasa-arvon päivänä tällaista (linkki

Nyt juuri on menossa Anna-Liisa elokuva Yle Tv 1. Aika traagista on ollut.

Nyt on paljon enemmän lunta maassa ja liukkauttakin. Mutta tänään paistaa aurinko.  Olokin on paljon lamaantuneempi, tuntuu ettei jaksa enää kirjoittaa tai oikein mitään.

Tänään sain kuitenkin uusia kukkia, kaupassa oli sellainen hyvä tarjous, että piti ostaa 25 keltaista (muitakin värejä oli) tulppaania. 

Siinäpä on myös mun ainoat pääsiäiskoristeet  :D.  Onhan tässä aikaa vielä niitä hankkia ennen pääsiäistä

Olen nyt lukenut kirjoja ja värkkäillyt näitä virkkauksia. 


Täytyis vaan hankkia puuvillalankoja, kun villalanka alkaa aivastuttaa

Nämä Helmililjan kukat vaan ovat niin suloisia, ja tuoksuvatkin huumaavasti

 
Kun ei ole muutakaan kuvattavaa juurikaan, niin näitä olen kuvannut joka päivä.

Eilenkin oli huikea aurinkoinen ilma, tänään en ole vielä ehtinyt kävelylle, mutta kun tämän saan valmiiksi niin on lähdettävä.

Kävin "pitkästä aikaa" tuolla toisella puolella koskea. :) Vielä on lunta sielläkin.


Hotelli Ilves on kiinni ja remontissa vielä pitkään.  

Kun kaupungilla kävelee niin sieluun koskee, kun kaikki kahvilat ja ruokapaikat ovat kiinni. Paitsi noutaa voisi ruokia monestakin. Olisi niin tarpeen joku vaihtelu syömisessäkin.

Sinistä on tuolla tosi paljon, uusittu Hämeensilta.

Liikkeellä ei ole ihmisiä tungokseen asti ja jos jossain on kävelijöitä "mustanaan" voi aina kiertää sen paikan, joten ketään ei tapaa läheltä. Ulkona kävellessä en ole pitänyt maskia, kun vain jos menen lähikauppaan. Huomaa että kyllä se vaan ahdistaa kävellessä. Mutta kaupassa ei niinkään, kun ei kävele reippaasti. 
En voi kuvitellakaan meneväni kauppaan ilman maskia, kuten vuosi sitten keväällä menin ja muutkin, koska silloin ei ollut maskeja.

Sähkövalo muuttaa värin lilahtavaksi :)

Paljon kiitoksia käynnistä ja kommenteista! 
Koetetaan taas pysytellä terveinä ja kunnossa!
Hyvää Kevään lähestymistä ja viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Kauniita kevään kukkijoita olet jo ostanut. Kauniin keltaiset tulput ja helmililjat on vaan niin ihania. Minäkään en taida tänä vuonna paljon pääsiäistä koristella. Kivoja juttuja olet virkannut. Me emme ole myöskään käyttäneet maskia kävelyllä kun juurikaan ei ketään tapaa. Tampere on aina yhtä kaunis.

    VastaaPoista
  2. Hauskoja käsitöitä 😊
    Ajatella että yli vuosi ollaan jo sinnitelty.

    VastaaPoista
  3. Kevättä rinnassa:)iloa ja hyvää mieltä tuovat kukat 🌷🌞🤍
    ihania pikkuisia virkkauksia.Minusta nuo kaikki ovat sulosia .
    Lumi saa kyytiä ,kun aurinko ilmestyy taivaan kannelle,
    Minusta näin Sinun blogia seuranneena Tampere on just oikea "kulttuurikaupunki"Kaunis.( Oulussa ei osata:(,ei ole puistoja kasvillisuutta,eikä osata säilyttää vanhaa:((,Kannatan ja äänestän Tamperetta kulttuuri kaupungiksi! 🏆
    Pysytään terveinä! 😷
    Mukavaa kevään ..odotusta.Sinulle Emilie 🌷🌞🤍🤗

    VastaaPoista
  4. Hei ja kiitos kuvista. Keltaiset tulppaanit ovat kuin aurinko. Tällaista aikaa me nyt eletään, toivottavasti vuoden kuluttua olemme jo paremmalla puolella tämän pandemian suhteen. Tavalla tai toisella se vaikuttaa meidän kaikkien elämään ja olemiseen. Onneksi on kevät ja kesä tulossa, saadaan nauttia valoisuudesta ja lämpöisistä ilmoista, toivottavasti! Hyvää kevään jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Keltaiset tulppaanit ovat niin keväisiä. Kunpa kevät etenisi ulkonakin.

    VastaaPoista
  6. Pitää minunkin ostaa viimeistään pääsiäisenä jotain kukkia.
    Maskit ovat ilahduttavan yleisiä.

    VastaaPoista
  7. Kevättä kohti nyt männään, plussalla on jo keli tiälläkin! Keltaiset tulppaanit on kauniit keväällä. Kyllä tuo maski ei oo mikkään mukava pittee, ihan siäliks käyp ne jotka joutuu koko päivän pitämään! Toivottavasti piästäs vielä joskus erroon noista.
    Keväisiä päiviä sinne siulle!

    VastaaPoista
  8. Kauniita ovat nuo keltaiset tulppaanit! Minäkin ostin rescue-kimpun. 50% myytävänä oli sidottuja kimppuja. Ollut nyt vajaan viikon ja suurin osa kukista vielä ihan priimaa. Ruusut ja yksi gerbera lakastunut. Ne kun ottaa pois, niinkään johan on taas nätti!

    Me ollaan tuleva viikko lomalla. Olin suunnitellut aiemmin, että käymme parissa mielenkiintoisessa paikassa syömässä. No, ei nyt sitten käydä! Muuten ei taida poikkeustila lomaan vaikuttaa. Kotona oltais oltu joka tapauksessa.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ihanuuksia olet virkannut, ja upeita nuo keltaiset tulppaanit. Mielestäni kevät alkaa siitä kun tuppaanit tulevat kauppoihin.

    VastaaPoista
  10. Sipulikukista on paljon iloa, eivätkä edes maksa paljoa.
    Ajattelin jonain päivänä tilata oman kylän ravintolasta ruokaa noudettavaksi. Olisi vaihtelua ja samalla tulisi tuettua muuten vaikeuksissa olevaa yrittäjää.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista