perjantai 24. syyskuuta 2021

Tämän viikon aikana

Aloituskuva on tämän aamuinen, kumma kun ei vaan saa kuvaan sitä samaa väriä, mitä on tuolla oikeassa puussa. Mutta tämä lehmus oli huikean keltainen, toisin kuin naapurinsa.

Sitten tuleekin tässä kaikenlaista kuvaa, mitä olen tällä viikolla ottanut taas...

aloitetaan vaikka kirjoista, joita kävin eilen kirjastosta :)
 

Sesse kertoi Ilo elää-blogissa tuosta Kirsti Ellilän kirjasta Lepra, niin sainkin sen heti kirjastosta, samalla toisenkin kirjan samalta kirjoittajalta.  tuo Hercule Poirot tuossa myös tuli mukaan, koska olen ehkä saattanut katsoa lukemattomia elokuvia,  joissa on tämä David Suchet näytellyt.  Olen nyt katsonut myös muita Agatha Christien elokuvia, mitä on taas alettu näyttää Tv:ssä. Sitten tuo kissakirja pyysi myös päästä mukaan...hyvin vähän olen lukenut eläimistä kertovia kirjoja, muutaman kyllä. Siinä on vähäksi aikaa lukemista, ja vielä yksi ennen lainattukin on.

Kuului olleen myös Viherkasvi viikkokin, aika vähän siitä oli juttua jossain uutisissa. Olen ajatellut jo tehdä katsauksen omiin kasveihini tänne, jäi sitten myöhemmäksi. 
Tässä nyt muutama kuva kasveista.
 

Tämä Laikkuvehka, vanhin mun kasveista ehkä, teki uuden lehden tässä (ja mun sukat näkyy). Tykkään tästä tosi paljon.


Epipremnum pinnatun, kultaköynnös

 Tykkään tästä kultaköynnoksestäkin, tai niitä on toinenkin. Ihmeesti on lehtiin tehnyt vaaleitakin värejä, vaikka ei niin valoisassa ole ollut. Muuton aikaan murtui lehtiä, mutta on kasvanut kesän aikana varmaan metrin.

Kuten näkyy, on pitänyt laittaa jo sähkövaloa kukille, ihan tavallisia led-lamppuja. En ole vielä löytänyt oikeita kasvivaloja. Viime vuonna ostin yhden, mutta se oli aivan liian punaista valoa, ei voi pitää asuinhuoneessa.

Pennimuori, Peperomia rotundifolia
Tämäkin pennimuori on kasvanut tosi hyvin tänä kesänä. 

Pennimuorin pistokas on tässä



Vaaleankirjavalehtinen Epipremnum pinnatum, kultaköynnös, jonka ostin toukokuussa. Tässä pistokkaat siitä ja herttalyhty (Ceropegia woodii)ja Peperomia prostrata, lampun valossa.
 
Tuon kilpikonnakuvioisen Peperomian nimeä en tiedä suomeksi, jossain luki että pennimuori, mutta en tiedä. Tämä vaalea kuvioinen kultaköynnös ei ole kesän aikana juurikaan kasvanut, mutta tokihan minä otin siitä heti pistokkaat juurtumaan, koska se alkoi ruskettaa lehtiään. Nyt niiden ruskettuminen on vähentynyt, joten en ole varma pitääkö se olla enemmän vai vähemmän valossa. Nämä valkeakirjavat kasvit ovat joskus vähän hankalampia kasvattaa, mutta ah niin kauniita.
 

Tämän marraskuun kaktuksen nuput. Pidin tätä parvekkeella kesällä, ja nyt muutaman viikon laitoin sen pimeään, Saunaan. Sunnuntaina kun kastelin niin huomasin nuo pallukat versojen päissä, niin otin pois pimeästä. Tosi nopeasti tuli nuo nuput, jos ne nyt on nuppuja, toivottavasti kestävät ja kukkisi nyt syksyllä. 
Tämä teksti jäi nyt reunaan, en tiedä miksi!
 
Vielä kukkii parvekkeella pelargoniakin, ehkä tämä on Prinssi Nikolai

Tosiaan kukkia kuvaan myöhemmin paremmin vielä syksyn aikana.

Tampereella oli tällä viikolla jonkinlainen kansanvaellus joen rannalla kun koski tyhjennettiin ja siellä tehtiin huoltotöitä ja raivattiin viskeltyjä pyöriä ja sähköpotkulautoja ja kait muutakin roinaa sieltä löytyi.

tyhjentynyt koskiuoma, levä tuoksui..

vesi virtaa taas

Oli kansanvaellus rannoilla tuota katsomassa...kuvaajia oli paljon ja uutisiinkin tapahtuma pääsi. Outoa...

Tulipa pitkä postaus, ehti ja akkukin loppua läppäristä. Kiitos vaan bloggeri kun olit tallentanut mun sepustuksen :)))) ettei kaikki kadonneet...

vielä vähän ruskaa ja...pilviä

Hyvää viikonloppua teille kaikille, ihme jos jaksoitte tänne asti katsella tätä.
Aurinkoa viikonloppuun!

17 kommenttia:

  1. Kiva viherkasvi tuo pennimuori :) Tykkään myös kultaköynnöksestä, joita itsellänikin on useampi. Ne taitaa olla kaikki tuota perinteistä vanhaa, mitä on aina ollut. Niitä on helppo lisätä ja välillä joutuu uudistamaankin.
    Kerran yksi kasvi kiersi metrikaupalla pitkin olohuoneen seinää, useana oksana, mutta sitten se vaan yhtäkkiä alkoi kuolemaan. Ei auttanut mikään. Saihan siitä latvapistokkaita useita.
    Kauniita ruskan sävyjä puissa, tuuli vei täällä pihlajista lehdet toissapäivänä.
    On se jännä miksi pyöriä pitää heitellä veteen! Onkohan ne varastettuja, jotka sitten viskataan pois, kun tarve loppuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten mullakin kerääntyy näitä köynnostävia viherkasveja, vaikka ei ole mihin ripustaa. Ei voi laittaa kattoon koukkuja tai seiniin mitään. Olen miettinyt vaikka mitä telineitä tähänkin, mutta ei oikein mahdu.
      Voihan ne olle pyörät varastettuja, eipähän tiedä mitä tulee mieleen niiden heittäjällä. Luulis että vakuutuskaan ei korvaa, tai en tiedä.

      Poista
  2. Hyvinvoivia kukkia sinulla! Olen lukenut myös tuon Pohjakosketus kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eihän ne kaikki ole, mutta koetan pitää ne hengissä.

      Poista
  3. Kasveäista tuo pennimuori on tosi hauskan näköinen, sellaisen haluaisin. Sitten ehkö pitäisi vastapaiboksi hankkia rahapuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä olen koettanut kasvattaa rahapuuta, sitä mehikasvia Crassula...mutta eipä mulla se ole koskaan menestynyt, vaikka sanotaan että on helppo ja kasvaa hyvin.
      Sitten ostin sen jota Amerikassa sanotaan Moneytree;ksi, eli Pachira Aquatica Kastanajasutipuu. Se oli kaunis, mutta kesän tullen se vaan tiputti kaikki lehtensä. Vuoden se kesti mun ilona :)))

      Poista
  4. Pitääkin mennä taas ensi viikolla kirjastoon. Olen lukenut tänä syksynä enemmän kirjoja kuin vuosiin. Tätä se työttömyys tekee! =D

    Ihanaa aina katsella kuvia synnyikaupungistani. Ei ole taas tullut käytyä keskustassa pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lukeminen kannattaa :) Joskus ei meinaa millään löytää kiinnostavia kirjoja ja joskus niitä on liikaakin, ettei meinaa ehtiä lukemaan.
      Kyllä tämäkin kaupunki muuttuu, sinunkin kotikorttelisi paikalle on jo uusi talo noussut, niistä ensimmäinen, aika korkeaksi jo. Mietin aina kun kävelen, että oiskohan hyvä asua siinäkin, olis Näsinpuisto vieressä ja kaupat.

      Poista
  5. "Ihme" on tapahtunut ja pääsin ihan helposti loppuun asti ;D
    Oudon näköinen varmasti tuo koski, kun se olikin kuiva. Olisi mielenkiintoista nähdä kaikki se romu, mitä sieltä löytyi. Mitenkähän tarkasti se on perattu.
    Kiva kun kasvisi selvisivät muutosta ja kukoistavat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Ainahan sinne jotain jää, oli kyllä pankkikortteja ym pientäkin löydetty. Lehdessä oli kuvia.
      Kiitos vaan, en tiedä kukoistuksesta, kunhan ovat hengissä ja ois kiva jos joku kukkisikin. Vaikka ei ole kukkivia montakaan. SainPauliat eivät innostu kukkimaan, nyt jos tuo marraskuun kakstus kukkisi, niin ois kiva.

      Poista
  6. Sulla on ihanat kasvit! Meilläkin näkyy vaaleita nuppuja sellaisessa liekö marraskuun kaktus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti kukkivat. En tiedä miten ne saa pienet kaktuksen taimet siellä puutarhalla niin täyteen kukkaa, kuin ovat ostaessa. Mutta onhan se viherkasvinakin ihan kiva.

      Poista
  7. Olet kyllä viherpeukalo. En tiennyt viherviikosta, mutta ostin vahingossa jonkin nukkumaijan, jossa on kirjavat lehdet (menevät yöksi suppuun)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Se on nukkumaijoissa kiva, kun lehdet liikkuu. Ne tietää illalla mennä suppuun ja vaikka verhot ois ikkunassa, niin aamulla laskeutuvat takasin. Saa ihmetellä niiden "tietoa" uudesta päivästä :D

      Poista
  8. Hurjannäköistä tuo kosken pohja. Kukkasi ovat hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika jännä oli ekan kerran joskus nähdä pohja, minusta siinä on yllättävän vähän vettä jossain kohti. Siellä sitten kaikenlaista kivikkoa ja jotain vanhoja puurakenteitakin näyttäs olevan. Nyt sitten vihreää levää oli jossain kohtaa, joku kulkija sanoi että haisee pahalle. Oli ihmiset kiinnostuneita katselemaan.

      Poista