torstai 28. lokakuuta 2021

Sumua ja harmautta...

 Tervehdys teille kaikille!
Oli harmaa ja sumuinen aamu taas ja piti käydä ihan sitä kuvaamassa rannalla.
 
Eipä näy hiljentynyt Särkänniemikään sumun läpi

torninosturitkin oli sumun peitossa.
jossain kuitenkin rakennettiin kun kolina kuului, mutta kyllähän niitä vielä rakennetaan pitkäänkin..

Kävin hakemassa vähän kahvia, jos vähän paremmin luistaisi.
 
Sumuisen aamun jälkeen kyllä aurinkokin nyt pilkistää, olisi tietysti pitänyt lähteä ulos...
 Menen sitten kun tämän kirjoitan...
 
Eilen kävelyllä koetin etsiä värejä "luonnosta"

 
Huomasin yllättäen, että tämä on 999. postaus, eli seuraava, ehkä vielä lokakuussa on jo 1000.  
Aikaa blogissa on kulunut yli 9 vuotta, eli ensimmäisistä haparoivista ajoista on kulunut ensi keväänä 10 vuotta. Enää ei ole pihaa, eikä puutarhaa jota kuvata tai josta kirjoittaa. Alussa en laittanut tunnisteita, eli en osaa sanoa mistä olen kirjoittanut eniten tms, mutta ei se mitään.
 
Kukat rantapuistossa
 Nyt kirjoittelen vaan ihan aikaa kuluttaakseni ja muuten vaan, tämä lisää paljon sisältöä elämään, jossa ei muuten ole paljoa muuta kuin herätä (jos nukkuukaan), syödä, katsella tv:tä, lukea, kävellä, käydä kaupassa ja illalla yrittää nukkua yöksi (mikä ei ole helppoa) 

Viime sunnuntain maisema Näsijärvelle

Yhtenä päivänä näkyi aamupäiväkävelyllä aurinkokin, ajattelin että on kuin jotain Halloween maisemia..synkkää


Unohdin lisätä niitä kurpitsoita tuohon

Tänäänkin oli vielä tai on aika lämmintä, melkeinpä ilman käsineitä vielä pystyi olemaan tuolla kävelyllä. Vaikka mulla yleensä on hyvin kylmänarat kädetkin. 
 
Sunnuntaina oli paljon kylmempää. Koetin etsiä jäätä tai kuuraa tms, mutta tämän jään vaan löysin .
Oli maassa olevan lampun päälle jäätynyt vesi...

Mylläsin vielä kaktusruukkua, vaikka ei pitäisi tähän aikaan vuodesta enää niitä vaihtaa multiin tms. Mutta eipä näistä "hyvä huku" jos eivät selviä talvesta, ja pimeästä.

Otin pois tuosta arabian kupista nämä 2 roikkoa. Pidin tuota pilarimaista vedessä vähän aikaa, koska se oli niin kuivan oloinen, juuria ei näissä juurikaan näkynyt. Odotan että jospa kasvaisi uusia poikasia tuohon pyöreään, josta leikkasin kesällä pään pois, koska se oli välistä kuivunut edelliskesän auringon polttaessa.

Mulla ei ole erikseen pöytää missä levitellä multia, niinpä vuoraan ruokapöydän vanhalla muoviliinalla.

Kävin kaupassa etsimässä yhtä pientä kaktusta tuohon arabian ruukkuun neljänneksi. Mutta ei ollut yksittäisiä halpoja enää erilaisia mitä mulla ei olisi. Niinpä sitten tarttui tämä mukaan. Siinä oli 6 kpl noita palleroita, mutta kun kotona katsoin sitä, niin näytti että siinä olisikin ollut elukoita...
Ajattelin katsoa juuria, mutta eihän niitä ollut, oli kasteltu piloille. Suurimmasta löytyi n 2 cm pitkä juuri. Koetin puhdistaa nämä mullasta ja myrkytin villakirvojen varalta.  Ja istutin sitten ne uuteen "multaan". Katsotaan kuinka näiden palleroiden käy.  
Viime kesänä onnistui tuon vanhan kaktuspalleron juurrutus hyvin, mutta silloin olikin valoa tarpeeksi...
Enpä tiedä mistä tällainen kaktus innostus taas tulikaan, oikeastaan yhtään uutta kasvia ei mahtuisi enää ikkunan läheisyyteen.

Tässäpä tämänkertaiset jutut...
Heippa vaan ja mukavaa viikolopun odotusta!

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti ei toivotut ötökät saa kyytiä ja saat kaktuksillesi kunnon juuret. Minulla ei ole tainnut koskaan olla kaktuksia. Ehkä niiden piikkisyys kammoksuttaa, en tiedä.

    VastaaPoista
  2. Hauskan näköiset pallerot nuo kaktukset, toivotaan, että pysyvät hengissä.
    Sumua oli täälläkin, yhtenä aamuna aivan harmaa ympäristö.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Minulla oli joskus kaktuksia kaikenlaisia. Muutossa heitin pois. Olivat valtavia ja tietenkin valtavan piikkisiä eli tosi hankalia käsitellä.

    VastaaPoista