perjantai 13. tammikuuta 2023

Tammikuun alkua

 Käynnistyshaasteita on ollut tälle vuodelle taas. Ei tahdo mikään to do-listalla oleva asia käynnistyä, aina voi ajatella että jospa huomenna aloitan. Pitkästä aikaa toki kirjoitin sellaisen listan!

Amarylliksen toisen vanan ensimmäinen kukka avautui, kun ensin vana kasvoi aika pitkäksi. Paristoja olen yrittänyt kuluttaa kynttilöistä, mutta ihmeen hitaasti ne kuluu. Eikä paristoja kuulemma kannata säilytellä.

Olen nyt sentään käynyt edes 4 kertaa kuntosalilla, mitannut painon, käynyt 2 kertaa ulkona syömässä, käynyt 2 kertaa kaupungilla. Siivonnut, kone on pessyt pyykkiä ja sitä on vielä muutamaksi päiväksi. Joulu"vieras" on lähtenyt ja muutamana päivänä olen tehnyt ruokaakin ite.

Ehdittiin kyllä käydä vielä syömässä intialaista ruokaa NandaDevissä. Olihan se hyvää, vaikka vähän mausteista oli.


 

Pakko on kävellä myös, kun muulla ei pääse. Ei se liukkaus vielä mitään, kun on nastakengät, mutta ne sohjoiset, epätasaiset tiet ja polvet kipeytyy. Sitten vielä laajat vesilätäköt, joissa voisi vaikka uida, jos ei olisi koiran pskavettä.

Kun pakastuu, tuossa vois vaikka luistella.

Mutta huomenna aion (taas) vaihtaa kukkahyllyni pois ikkunan edestä, koska kevät on tulossa, eikä ikkunan edessä ole sen valoisampaa. Täytyy laittaa sähkövaloa niille. Tuli muuten sähkölaskukin, eikä se ollut entistä suurempi, vaikka on valoja poltettu ja uunia lämmitetty enemmän. 

Saa nähä saanko huomenna mitään aikaiseksi, vai luenko vaan kirjoja, joita on taas kerääntynyt.
Sekä katselen kun ulkona sataa räntää ja vettä. 
Hyvää tammikuun jatkoa!

5 kommenttia:

  1. Kaunis amaryllis <3 Meidän amaryllis alkoi kukkimaan tänään. Kyllä tuohon hyvä luistinrata tulee, kunhan pakastuu. Tänään käppäilin autolle etanavauhtia. Toivoin, että olisin aamulla ottanut nastakengät mukaan. Onneksi selvisin ilman ilmalentoja :)

    VastaaPoista
  2. Kelit on kävelijälle nyt tosi hankalia. Vettä sataa ja välillä on kamalan liukasta.
    Sinähän olet ehtinyt jo kuntoilla vaikka kuinka! Hyvä sinä! Ei kaikkea tarvi ehtiäkään, saati sitten väkisin aloitella. Kyllä ne sieltä sitten omalla painollaan lähtevät käyntiin :) Kevätkin jo kohta...

    VastaaPoista
  3. Kaunis amaryllis.
    Meillä on jään päällä vettä ja lenkille meneminen on hengenvaarallista. Pari kiloa jäi Joulusta. Pakko päästä liikkumaan.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun amaryllis kukkii joulun jälkeenkin! Miulla kerrottu valakonen vielä on kukassa. Liukasta on tiälläkin ja varovainen on oltava tiellä liikkuessa autolla tai jalan.

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömästihän olet kaikkea ehtinyt. Ota vain iisisti :)

    VastaaPoista