tiistai 17. kesäkuuta 2025

Juhannusviikkoa

 Jotenkin on vaan taas aika hurahtanut ja onkin juhannusviikko. 

Katselin viimevuotisisa kuviani, niin oli kesä aikaisempi viime vuonna. Ihmettelin kun mulla kukki kesäkurpitsa ja tomaatit ja tuoksuherneetkin. Nyt olen ollut lannistuneempi, enkä ole kasvattanut niitä. Paitsi tomaatit kasvaa, mutta ei kukkia näy. Viime vuonna tässä Arboretumissa kukki pionit jo kesäkuun 15 pvä, nyt eilen olivat vielä nupulla. Jossain pihoilla olen ruusuja nähnyt, mutta ei ole tullut kuvattua.

Tämä on kuvattu 15.6. Uusi väriläiskä, kun kaikki kirsikka ja koristeomenapuut ovat jo pudottaneet kukkansa.

(Kaupunki)Luonnossa on ollut nyt paljon tuoksuja, jotka eivät ole kylläkään ihan miellyttäviä. 

Täeä unkarinsyreeninä tunnettua, kaunista, mutta niin voimakkaantuoksuista pensasta kasvaa paljon joka puolella, eri väreissä, en ole tämän "fani" ollenkaan

Samoin koiranputkea on isoja alueita ja tuoksu on pyörryttävä
 
Tämä päivänkakkara ja joku apilasekoitus on varmaan kylvetty uuden puiston alueelle. Nämä ovat kyllä silmänilona.

 

Tätä prennaa kyllä mietin pääni puhki, kun ei tullut nimi mieleen vaikka kuinka on tuttu kasvi. Kysyin Chatgptltäkin, ja se tarjosi kyllä latinnankielisen nimen, mutta suomenkielisiä ehdotti esim. käenkaali, tai käärmeenpistoyrtti, mutta Bistorta officinalis taisi olla oikein. Joka oli Isokonnantatar. Kai siinä on jossain nimilappu tässäkin, mutta en mene tuohon puskaan sitä etsimään, kun on niin tiheä.

Viime viikolla kävin taas Vapriikissakin, kun oli pieni tarjous Museokortissa, niin kun sen uusin, kävin myös uusimmassa näyttelyssä siellä, Supersankarit-antiikista nykypäivään- avautui.

 

Kyllähän se on varmaan jollekin erittäin mielenkiintoinen näyttely, mutta ei ihan minun harrastusmaailmaan osu, vaikka oli paljon muutakin kuin näitä figuureita

 Tätä luin pisimpään :))) varmaankin. Oli sivu vanhaa sanomalehti Karjalaista v:lta 1945, tuon Phantom sarjakuvan takia

Mielenkiintoisia ilmoituksia ja Siikasalmen kotitalouskoulun ilmoitus. Silloin on maksanut 5 kkn Kotitalouskoulu 3500 MK, ja kun se alkaa 5. toukokuuta, siihen varmaan kuuluu paljon puutarhatöiden opetusta. Oli myös paikkoja kotiapulaisille ja karjanhoitajiksi lukuisa määrä. Kotiapulaisena sitä minäkin aloitin työurani, vaikka vasta 1970-luvulla, eikä siitä ole mitään dokumenttejä enää jäljellä.

Kysyin chatilta paljonko on tuo markkamäärä nykyeuroissa, niin vastasi että 1700-2300 euroa, siinä oli kaava miten tuo luku oli saatu. Vaikuttaa uskomattomalta kyllä. Kuka maksaisi Nyt talouskoulun 5 kkn kurssista 1700 euroa, vaikka kyllähän siihen kuuluikin asunto, opetus, tarvikkeet ja ruoka. No joo, kai joku voi maksaa. Pitäisi miettiä tarkemmin tätä asiaa.  

Käväisin samalla eläinmuseon puolella kun en ole käynyt aikoihin, uskalsin tuohon Elukkavaakaan mennä. Luulin että tulee vastaukseksi joku elefantti...mutta tuloksena olikin Merikotka...jee kiva.

Katselin tässä härkälintua, kun en oikein ole tunnistanut sitä tuolla järvellä...ja tämä kuikka olikin sitten valtavan suurikokoinen. Ei näytä luonnossa ihan noin isolta.  Mielenkiintoista..

Vielä tähän laitan kesäkuun kirjat joita luen vieläkin, osan olen jo lukenut... 

Juhannus tulossa, eikä ole mitään juhannussuunnitelmia. Kuntosalilla pitäisi alkaa käydä, kun sain edullisesti muutaman kuukauden. On mulle uusi sali ja kerran kävin, tuskin jatkan kesän jälkeen tätä kuitenkaan.

Hyvää kesäistä viikkoa!
 

maanantai 9. kesäkuuta 2025

Kesä alkaa olla

 Kesäkuun eka viikko taas mennä hurahti,vaikka piti täälläkin käydä taas aikaisemmin. Kävin kyllä kirjoista kirjoittelemassa, kun niitäkin on tullut luettua. 

Kun ei ole omaa pihaa niin pitää vaan nauttia muiden kätten töistä puutarhassa, ja kyllä tässä Arboretumissa on havaittavissa toimeliaisuutta nyt. Ahkeria työntekijöitä.

Verijapaninvaahtera

 

Luulin että hevoskastanja ehti kukkia, mutta ehdin kuvata. Tuo sammalleimu on vaan niin kiva, hankkisin itelle, jos olis maata. Rönsytiarellaa mulla oli ennen omalla pihalla, ja kyllä se vaan on niin söpö.                                                       

Valkoisia kukkia

Pihlajat kukkii ja tuoksuu, vaikka tuoksu ei ole niin hieno, tavallinen pihlaja alkaa olla jo ohitse

Revontuliatsaleat kukkii monessa värissä ja isommat Marjatanalppiruusut kukkii myös.

Tänään tuli käytyä ajelemassa keskustassa pyörällä ja kuvasin tämän ehkä uusimman liikenneympyrässä olevan taideteoksen ohikulkiessa. Sen asentaminen oli vielä vähän kesken näköjään.

Vähän välillä alkaa vaikuttaa ilmakin lämpenevän taas, vaikka minä olen viluinen, että en vähillä vaatteilla tarkene.  

Hyvää kesän jatkoa! 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Kesäkuu alkoi

 Pitää aloittaa kirjoittelu tänne heti, kun tuli viime kuussa vain kerran viikossa käytyä. Hehheh, saa nähdä miten tämä kesä sujuu.

Toukokuu päättyi hurjan jäätävänoloiseen keliin, kovasti tuuli ja vielä tänäänkin tuulee. Tuuli on hyvä, koska sähkö on edullista, mutta vähän sais lämmetä ilma. Tänään aurinko paistaa, jolloin tuulensuojassa alkaa lämmetä.

alppiruusut näkyy aloittelevan kukintaa pikkuhiljaa

Kääpiökurjenmiekka
 

Joka päivä kävellessä löytyy uusia tai unohdettuja ihanuuksia.

Tarharuusukvitteni
 

Senverran tormistuin taas, kun kohta loppuu Museokortin voimassaolo, niin kävin Näsilinnan näyttelyssä. 

 

Rooman oopperan upeita pukuja on 39 kpl esillä museossa, ja niiden lisäksi joka huoneessa soi sen oopperan musiikkia ja taustojen lavastukset ovat myös niihin sopivia. Peileistä näkee pukujen taustat myös. On kerrottu myös kuka missäkin puvussa on esiintynyt Teatro Dell´Opera di Roman näyttämöllä. Itsellä ei ollut mitään ennakkotietoa tai käsitystä tästä näyttelystä ja tietysti häikäistyin heti kun menin sinne, ikinä en ole nähnyt tällaista ja musiikki vielä. En ole koskaan käynyt oopperassa missään. 




Kuvissa ei näy pukujen yksityiskohdat niin kuin oikeasti ovat. Ihmetytti kuinka nämä näyttävät niin painavilta ja kuumilta, joten kuinka niissä jaksaa esiintyä lavalla ja laulaa.
 

Tämä ooppera olikin tuttu elokuvasta Pretty Woman
 
 Kannattaa käydä uudelleen täällä, saa nähdä ehtiikö, kun kohta päättyy Museokortin voimassaolo, tai ostaa lisää aikaa siihen.
 
Jospa se tämä kesä tästä lämpiää, ja liikaakin. Hyvin kuumasta en niin välittäisikään. 
🌸🌹🌱🌺🌻🌼Hyvää kesäkuun alkua kaikille! 🌺🌻🌼🌷🌸🌹🌱