Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Hyvää palmusunnuntaita!

Hyvää palmusunnuntaita kaikille!
Viikko meni jotenkin muissa ajatuksissa, 
ei tullut ostettua kukkia tai mitään herkkuja palmusunnuntaiksi.
Joka päivä tällä viikolla "juoksin" jossain, lääkärissä, hoitajalla, kaupassa, kirjastossa ja hoitajalla.
Onneksi ei hyvin aikaseen tarvinnut olla menossa.
Oli pieni leikkaus tiistaina ja sitten haavan hoidossa piti käydä, kun ei kotona ollut siihen tekijää, eikä itsekään voinut hoidella. Toivottavasti ensi viikolla ei tarvitsisi monesti käydä.

Kylvin ruohoksi kissanohraa jo pari viikkoa sitten, tipuja en löytänyt, olen kai ne jo hävittänyt.
Pikkulintu saa käydä tipuksi.

Koivun oksat alkoivat lopulta versoa lehtiä

Eilen koulin tomaatin taimet, ovat Tigerellaa. Eikä minulla nyt ole eikä kai tulekaan muita taimia, kuin kaksi kesäleimua jotka pussinlopusta itivät. Ehkä laitan pari kesäkurpitsan siementä multiin.

Talven hanget ovat minut lannistaneet kokonaan, näyttää siltä etteivät ala ollenkaan sulamaan. Tälläviikollakin tuli joka päivä lisää lunta, paitsi perjantaina.
aamulla kuvattu, päivän paistoi aivan loistavasti
Ja sitten muistakaahan siirrellä kelloja taas. Ensi yö on sitten lyhempi, aamu tulee nopeammin. 
Mulla onkin ollut tapana heräillä liian aikaseen, joten hyvä niin. Mutta aamuvuoroon aikaseen menijöillä on taas enemmän hankaluutta.
Mukavaa pääsiäisen odotusta!


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

On lunta tulvillaan..

Eileisen aurinkoisen ja aika mukavan päivän jälkeen pitää taas kärvistellä lumisateen kanssa.

Melkein valoisaa on kyllä kello 17 vielä, vaikka ei aurinko paistakaan.

Eilen aamulla kuvattu räystäs

Oli vähän pakkasta eikä oikeesti tippunut vesi räystäältä

Pitääköhän lähteä vielä toisen kerran kolaamaan lumia pihalta. Vai sulaisiko ne paikoilleen. 
Että olen jo väsynyt  näihin lumitöihin.

Laitoin kaikki vanhat tomaatinsiemenet multaan. Oli toiset 3 vuotta- ja toiset 4 vuotta sitten menneet vanhoiksi. Näyttävät kaikki itäneen :)

Keltainen Yellow pearshaped ja
punainen Moneymaker
Jos saan kasvatettua nämä niin mulle riittävät
Venyväthän nuo pitkiksi.
Lieköhän kylvöt ja kasvatukset tässä nyt 😀😁 saapa nähdä.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kukkia ja perhonen

Lähdinpä aamulla ulos, ajatuksena niittää taas pieni ala nurmikkoa. Mutta eii, alkoi sataa taas. Senverran vähän alussa jotta sain otettua muutaman kuvan. Samahan se on nyt samantien kirjoitella tännekin ja lueskella teidän mukavia blogikirjoituksia.

Ensin laitan taas näitä kukkakuvia

Keijunkukat parhaimmillaan
Takapihan portaiden vieressä olen huomannut jonkin liljan nousevan, enkä tiennyt mikä se on. Jee, se olikin minulta puuttuva ruskolilja eli keisarinkruunu. Olen joskus napannut jostain pihasta tämän itusilmun ja laittanut sen tähän. Onneksi en ole kitkenyt tästä kohti innokkaasti :)
 Noista itusilmuistahan kestää monta vuotta ennenkuin tää kukkii. Nyt saan levitellä tätä lisää.

Tässä on kolmea väriä sormustinkukkia. Valkea, lila ja punertava. Jossain on vähän vielä tummempia

Eilen huomasin ensimmäisen itsekylväytyneen unikon avautuneen.
Odotan innolla lisää. Olen unikoihin hurahtanut :)

Ruusuni mun, valamonruusu. Vanhan juhannusruusun lisäksi mulla on vain tämä ja kurtturuusu
Ruusuihin en ole vielä erityisemmin hurahtanut :)

Vein auringonsuojaksi vanhan muovituolin.
Satuipa menemään kameran kanssa kuvaamaan läheisiä kukkia ja tämä lämmitteli tuolin käsinojalla. Muutaman kuvan kerkisin ottaa. Mielestäni tämä on herukkaperhonen. Jos jollain on parempaa tietoa, korjaathan nimen.

Nämä niittyhumala alue on jätetty niittämättä
 Nythän nämä kukkivat parhaillaan.

Mesiangervot kukkivat. Tämä on luonnonkasveista yksi suosikkini.

Lopultakin sain valettua muutaman raparperilehtilaatan tähän polun jatkeeksi.
Nyt se on toistaiseksi valmis :) Mut eihän sitä tiedä koska taas pitää jatkaa. Kolme oikeanpuolista laattaa olen tänä kesänä jatkanut. Nuo mullan päällä olevat laatat ovat vain säilytyksessä tuossa, istutan siihen syksymmällä jotain kasveja, esim lehtolaukkaa.

Sitten kasvimaalle päin vaihteeksi. Hyvä kasvi hyönteisten syöttämiseen on kukkiva palsternakka.
Tällä ylijäämä-alueella kasvaa palsternakan lisäksi jalopähkämöä, verikurjenpolvea ja helminukkajäkkärää. Tässä on vähän valoisampi paikka jossa kasvavat melko hyvin.
Helminukkjäkkärä on tosi sitkeä ja leviävä kasvi, mutta kivat valkeat kukat tulevat myöhemmin noihin latvoihin.

Kasvihuoneessa salaatti kasvaa hyvin. Laitoin tähän ostetut ruukkusalaatit keväällä ja tästä ollaan syöty salaattia pitkään (3-5- henkeä). Eikä ole etanat syöneet, niinkuin kasvimaan puolella.
 Tomaatit ovat kukkimisvaiheessa vasta. Voipi olla ettei tule liikaa tomaatteja tänä kesänä :)
Ensimmäiset kehäkukat avautuvat kasvimaalla. Itsestään nämäkin ovat kylväytyneet. Kannattaa syksyllä kylvää siemenet valmiiksi ja merkitä ne hyvin, jottei keväällä siitä kohtaa kaivella. Vähän aikaisemmin näkyy tulevan kukat sitten.

Heipparallaa taas. Toivottavasti ilmat lämpiää edes vähän + 12 oli taas tänä aamuna mittarissa.
Ja kiitokset kaikille kommetoijille edellisiin postauksiin!

torstai 18. syyskuuta 2014

Torstai on toivoa täynnä :)

Niin kai...ainakin minä oon tänään vähän energisempi, jotta "kerkiän" kirjottelemaan :) Torstai on toivoa täynnä, ainakin tulevasta viikonlopusta. Huomen illalla sitten on jo muuta touhua, kai.
Oikein paljon kiitoksia kannustavista kommenteistanne edellisiin kirjoituksiin.

Aika ihana! "Cedric Morris"

Fillarista puhkesi kumi, joten nyt pitää loppuviikko kulkea bussilla, voihan se energisyys johtua siitäkin, koska ei tule liikaa rasitusta työmatkasta. Vaan on pölysessä bussissakin tällaisella hienolla ilmalla aika ikävä istua.


 "joku" on löytänyt jo kypsät siemenet auringonkukasta :)
Kyllä näyttää linnut jo käyvän syömässä

Kylläpä olikin jo vilpoisia öitä tällä viikolla. Vain + 3 astetta oli klo 8 lämmintä parina aamuna. Kasvihuoneessa olisi tomatteja vielä vaikka millä mitalla.
Ulkoa otettiin jo ihan raa'atkin tomaatit pois, mutta kasvihuoneessa olen vielä niiden antanut olla ja laitoin yöksi kynttilöitä sinne palamaan, jotta vähän lämmittäisi.
Eikä ole vielä ulkoakaan mikään paleltunut.


On Yritetty näitä syödäkin vaikka miten, tässä yksi versio salaatista.


Ruusupavussa on tällaiset palot. Koskahan nämä olisivat kypsiä?
Jotta ensi vuonna itäisivät.

"Yritin" jopa viime viikonloppuna aloittaa käsitöitä, mutta eiii oikein luonnistanut :)
Kokeilin noilla aksryylilangoilla aloittaa isoäidin-neliöitä, ei tuu hyviä. 
Pitää jättää nämä mukin alusiksi ja jatkaa sitä viime talvena tekemääni tummaa isoäidinneliö peittoa, sitten kun taas käsitöitä tekee mieli tehdä.


Tänään vielä näin ihanat puna-hatut kukkivat. 
Mutta perhoset ja mehiläiset ym pörriäiset ovat hävinneet jo.


 Viimeisiä ruusunnuppuja :) äitienpäiväruususta


Viikonlopuksi ennustetaan viilenevää tai kylmenevää peräti. Paljon olisi puuhia vielä pihallakin, ruukkujen tyhjennykset ja kasvimaan raivausta, puhumattakaan kukkapenkeistä. Ja pudonneita lehtiäkin on jo piha täynnä. Vielä niitä on puissakin.
Enkä ole vielä ostanut yhtään sipuliakaan.
Toivoa on kyllä, viikonpäästä pitäisi alkaa viikon loma. 
Viikon kun jaksaa, niin sitten...

Mukavaa viikon loppupuolta teille kaikille, jotka täällä piipahdatte!

torstai 8. elokuuta 2013

Sateen jälkeen ja tunnustukset

Yöllä satoi aika paljonkin. Maa olikin jo pitkään kaivannut sadetta. Luvassa on tänään sitä lisääkin.


Eilen, vielä auringon paistaessa kuvailin näitä liljojani. On niistä yksi hieman erilainen, siitä puuttuu keltainen väri keskeltä. Olen aivan lääpälläni näihin, minulla ei ole koskaan ollut näin isoja ja tuoksuvia liljoja.

Syyshortensiakin on nyt kauneimmillaan. Raaskin leikata sitä keväällä vain vähän, mutta kyllä se kasvatti ihan uusiakin versoja, joten olisi voinut leikata ja muotoilla sitä enemmänkin.

Kasvimaalle mennessä tuoksuherneet kiipeävät kaaressa, toisellapuolella krassit eivät näy kiipeilevän. Olisi pitänyt sitoa niitä jo alkukesällä. Nyt ei voi enää, koska katkeilevat liian hauraina, jos niitä liikuttaa.
Käytävillehän minä laitoin oksahaketta. Tästä kaaren alta kaivoin pintakerroksen pois, ja sitten vasta laitoin hakkeen. Tässä näkyy kasvavan vähiten rikkaruohoja. Toisiin paikkoihin laitoin sanomalehden hakkeen alle. Se ei ole kokonaan tuhonnut rikkaruohoja, vaan minulla on vielä isompi urakka käytävien heinien poistamisessa. Huoh, miksiköhän mulle ei silloin tullut mieleen laittaa edes jotain katekangasta hakkeen alle?

Tomaatit alkoivat kypsyä, kun jätin niiden kastelun muutamaksi päiväksi. Ja olihan tässä monta tosi lämmintä ja aurinkoista päivää. Kiitos vinkistä!

 Näissä pienissä Goji-marjoista jääneissä laatikoissa kasvatin paprikoita ja salaattia. 

Sipulit nostin jo viikonloppuna ylös, koska kaatuilivat niin pahasti ja johan nuo olivat tarpeeksi isojakin. Penkissä kasvaneet samettikukat jäivät kukkimaan ja kylvin kauraa penkkiin, jotta maa ei jää paljaaksi. Nopeasti ne itivätkin, vaikka oli kuivaa.

Laitoin tänä kesänä basilokoja kasvamaan ruukkuihin. On niitä myös kasvihuoneessakin. Tästä on niitä leikelty jo monta kertaa, joten hyvin kasvoivat. Nostin ruukut kylmällä ilmalla sisälle terasille. Älkää katsoko tuota vesiallasta, siitä on otettu kasteluvettä kukille, eikä ole putsattu kuin keväällä. Ihan karmean näköinen!


Palaan nyt tähän tunnustukseen, jonka sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää blogista.
Paljon Kiitoksia vielä kerran!

Tässä sen säännöt:
Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi
Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Se nyt vaan on niin että, Between Rikkaruohoelämää on ollut minun blogin alkuajoista mukana seuraamassa ja kommentoimassa juttujani, joten hän saa tämän takaisin. Mielenkiintoinen ja vinkkejä ja ideoita antava blogi. Juuson touhuja on myös hykerryttävän mukava seurata :)

Sitten kaksi blogia jotka kertovat kivasti hyötykasvien kasvatuksesta
Vaalean vihreää
Savea ja papuja

Ritvan elämää- blogissa on myös kauniita kukkasia ja mukavia matkakuvia.

Konnadonnan  kotona ja puutarhassa, hieno puutarhablogi, kivoja vinkkejä ja kauniita kuvia.

Sanotaan niinkuin tv:n puutarhaohjelmissa; tässä kaikki tällä kertaa ;D 
Mukavia elokuisia päiviä kaikille!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kasvimaan kuulumisia

Laitan tähän pikaisesti, mitä kuuluu kasvimaalle ja vähänkasvihuoneeseenkin ;)

Tämä sinisiipihän se oli pääasiallinen asia tänäaamuna. Tämä istuskeli kasvihuoneessa ja juoksujalkaa kävin kameran ja kukan, johon sitten sen houkuttelin istumaan.
Tarkempaa lajimääritystä en kerennyt (taaskaan) etsimään . Näkyy olevan monta eri nimistä sinisiipeä olemassa.

Ensimmäinen tomaatin raakile.


Kasvihuonekurkut 

Kesäkurpitsa on tämänkokoinen, toinen on vähän pienempi. Nyt en istuttanut kuin kaksi kurpitsantainta ja koristekurpitsat lisäksi.


 Sankoperunat ovat tämänkokoisia, kolme perunaa sankossaan ja kolme sankollista niitä on kasvamassa..

Vahapapu

Ensimmäisenä istutetut sipulit ovat tämänkokoisia. Istuttelin samettikukkia sinnetänne, kun en muuannekaan niitä keksinyt laittaa.

Nyt ensimmäistä kertaa kokeilin nostaa tulppanien sipuleita ylös kuivumaan. Vanhoja sipuleita, jotka eivät kaikki edes kukkineetkaan kaivoin. Tuli vaan mieleen oisko sittenkin pitänyt istuttaa pienet sipulit hyvään maahan kasvamaan?