keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Marraskuuta

 Marraskuun harmausko se jumittaa nyt kaiken. Vaikka kuinka yrittää ja haluaisi askarrella jo jotain, niin pää lyö tyhjää, eikä synny mitään kuin papereiden siirtelyä korkeintaan. Voisi kaavailla joulukorttejakin, ehkä jossain kerätään niitä vanhuksille vietäväksi. En hyvin montaa lähetä näillä postin hinnoilla nykyisin ja meni taas pois eräs ystävä tänä vuonna, jonka kanssa vaihdeltiin kortteja.

Edellisessä postauksessa oli kuvien laittaminen kuten ennenkin, nyt taas piti sallia evästeitä. Kuinkahan kauan tätä saa yleensä jatkaa koko blogiakaan.

Kesällä ajattelin että näinä harmaina päivinä voisi tehdä postauksia kesäisistä museovierailuista. Saa nyt nähdä muistanko niistä mitään enää.

Eilen kävin kirjastossa ja sumuista oli. Ja rauhallista, Hämeenpuistoa kuvasin pohjoiseen. Hämeenpuisto on myös ehdolla Tampereen yhdeksi kauneimmaksi kaduksi.
..ja etelään päin

Tänään kävin ostamassa lisää sukkalankoja ja katsoin aika pelottaviakin kuohuja, kun lasketaan liikoja vesiä yläjuoksulta Näsijärvestä Pyhäjärveen päin.

Viime yönä taas valvotti yksi ja toinen asia, niin sain luettua paksun kirjan loppuun lopultakin. Tyynykin on ollut jotenkin epäsopiva, sitä on pitänyt yöllä vaihtaa ja myntätä monta kertaa, niin kävin ostamassa uuden tyynyn taas vaihteeksi. Olisi ollut edullisia ankanhöyhen tyynyjäkin, mutta en uskaltanut ostaa, jos niistä tulee jotain pölyä, allergiaa tms. 

ONKO kukaan käyttänyt ankanhöyhentyynyjä? Onko kokemusta?

Olen neulonut ihan tavallisia perussukkia lokakuusta alkaen aika monet, jotkut meni kirpparilla kaupaksi. Neulon vieläkin lisää, tavoitteena yhdet viikossa, niin on vuoden kuluttua 52 paria. Hihhih, tuskin on, mutta on mitä on. Noita punaisia koetin tehdä erilailla mutta tuli oudonnäköiset, niin ehkä pidän niitä itse. En jaksa neuloa kuvioita, on niin pimeääkin, että noita voi neuloa melkein pimeässäkin.

Eipä muuta tälläkertaa, voi taas joku juttu unohtua, mitä meinasin kirjoittaa. Moi vaan!


sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Viikon 44 kuvat

 Kyllästytän taas tämän viikon kuvilla, jos satut täällä käymään. 

Kellojen siirto viime sunnuntaina tuntui kyllä ihan hyvältä, vaikka illat pimenee nyt jo hyvin aikaisin. Vastaavasti aamu valkenisi aiemmin, jos valkenisi eli jos olisi aurinkoa näkyvillä.
Mutta viikko toi ensimmäiset lumisateet tännekin ja liukkaudet myös.
Harmautta oli ilmassa, kokeilin ensin kävellä talvikengillä, 
mutta meinasin jossain auratussa kohdassa liukastua, niin piti kaivaa nastakengät jalkaan, niin alkoi askel taas pitää paremmin, vaikka jäykempäähän se kävely on.
Harmautta
Sorsat lepäilivät lumella, mutta on vaikeampi niiden kaivaa syötävää

Nyt vasta värittyneet tuon puun lehdet
 
Marraskuun 1.päivän iltana marssin keskustaan ja kävin ostamassa lisää lankoja ja katselin kaupungin valoja
Sohjoa ja valoja


Katselin myös Tanssivat vedet näytöksen
Kyllähän se Cha cha chaa oli vähän vipinää kinttuun tuova kappale, jonka mukaan niinkuin vesi suihkusi. Kädet kyllä jäätyi kun piti kännykkää n10 minuuttia minkä näytös kesti...
Ostin myös uuden Marraskuun kaktuksen, jonka tungin reppuun kaupassa, ei onneksi tainnut suuttua.
Aika pieni on, mutta jos sen saisi pidettyä hengissä ja kasvatettua
 Muuten viikko jatkui värittömänä tai harmaana
 


Kävelin vaan, mutta ei oikein huvita nastakengillä kävellä reippaasti, ei ainakaan askelia kertynyt helposti. Kävin kuntosalilla ja kävin myös lounaalla syömässä kun ei vaan huvita aina omia pöperöitä syödä. Ite tulee tehtyä vain kasviskeittoja, vokkia pannulla ja sensellaista ja leipää. Ravintoloidenkin ruokia pitäisi seurata useammin,kun sielläkin näyttää vaan kasvispöperöitä olevan enemmän tarjolla.

Meni pari päivää etten kuvannut mitään, neuloin vaan kaikki valoisat ajat, kirjaa luin, mutta se ei nyt niin houkutteleva ole, vaikka pakotan itseni sen lukemaan. Pimeää on vaikka öisin lumi kyllä valaisi enemmän sisälläkin, muutamana yönä valvoinkin tai heräsin klo 5 taas.

Tänään jo kävely sujui vaikka millä kengillä, kun oli lumet hävinneet, niitä oli vain aurattuina kasoissa.

Sorsilla on taas lumeton maa
Tässäpä tämä eka marraskuun viikko meni. Huomenna taas on tarkoitus käydä kuntosalilla ja käydä vaikka useamman kerran viikossa jos vaan huvittaa.

Näyttäisi olevan pienet kukkanuppujen alut tässä mun soihtuköynnöksessä. Ei se ole  kukkinut senjälkeen kun ekana vuonna kun toin sen kotiin. Ei ole tykännyt mun luona olla, tiputtaa lehtiä ja monesti olen katsellut että laitanko roskiin, juurruttanut olen monesti uusia versoja mutta hyvin huonoa on juurtuminenkin. Aamuauringon ansioita on jos kukkii nyt.
Saa nähdä jaksaako kukkia, vai kuivuvatko nupun alut pois.
Moi taas!

PS
Piti sanoa myös Pyhäinpäivästä jotain. Oli sateista, enkä nyt lähtenyt viemään kynttilää hautausmaalle, niinkuin monesti olen tehnyt. Ensinnäkin unohdin ostaa sen perjantaina ja eihän minun mieheni ole täällä hautausmaalla.
 Vien sitten jonakin toisena iltana, vaikka isänpäivänä tai jouluna. 
Muuten kyllä mietin taas 7 v sitten kuollutta miestä ja  tänä keväänä kuollutta ystävää ja pari kesää sitten kuollutta kasvinkumppania. Aina on vähän sellainen fiilis, että olisi pitänyt enemmän olla yhteydessä, käydä siellä. Mutta pari kesää sitten oli korona, tuskin olisin edes päässyt sinne sairaalaan. Viime keväänä minulla oli sellainen olo että pitäisi lähteä (Pohjois-Karjalaan) katsomaan L;aa, mutta laitoin kuitenkin kortin, ei koskaan tiedä milloin ehtii nähdä vai eikö ehdi. 
Mutta tosiaan ei paljon kiinnosta levitellä luurankoja tai hautakiviä Halloweeninä, koska niin monesti on joutunut luopumaan läheisistä.



maanantai 30. lokakuuta 2023

Lokakuu alkaa olla lopussa

 Tämä kuukausi meni taas niin sukkelaan, ettei perässä pysynyt. Enkä ole saanut tehtyä monia asioita mitä olen ajatellut, esim museoissa käynnit ovat jääneet.

Sain tosin käytyä Joensuussa ja  otettua kirpputoripaikan noin kahdeksi viikoksi. Muutamia tavaroita sain tästä ahtaudesta pois. Ja kolmas asia on kuntosalijäsenyys, siinäpä sitä onkin jo saavutuksia, hihhih. 
Kummasti alkoi taas neulominenkin viehättää tässä kuussa, kolmannet sukat on menossa. Ihan hyvä kun en ole paljoa viime vuoden aikana neulonut.

Tänään vielä ei ole lunta

Sais vielä etsittyä pyörälle huoltoa tekevän paikan ja sitten saisi pyöräilyn jättää talveksi ja tuoda sen parvekkeella. Saapi nähä saanko aikaiseksi.

Eilen kävin pyörällä Hatanpään arboretumissa, sekin oli saatu jo melkein talviasentoon. Kukkapenkit oli laiteltu ja muokattu ja aitakepit olivat paikoillaan verkkoaitaa varten.

ehkä viimeinen ruusu

Aurinko paistoi eilen aivan loistavasti, oli huippu ulkoilukeli
Puissa oli vielä lehdet vaikka muuten oli siistit paikat

Lintuja oli kerääntynyt aika paljon rantaan, kaupunki näkyy tuolla taustalla. Oli melkeinpä pelottavan tyyntä, tyyni merkitsee kohoavia sähkön hintoja.
Eilen oli myös huikean kirkas auringonlasku jo iltapäivällä 

Ei pystynyt kuvaamaan tai ei kuvat onnistuneet muuten kuin puiden takaa, oli niin kirkasta.

tänään oli taas utuisen sinistä väriä, joka oikein hiveli silmiä sekin.

Kollaasin kokosin tästäkin kuusta. Tosiaan olen monena iltana bongannut kuun taivaalla, ja itsepintaisesti koetan kännykällä kuvata sitä, vaikka mun kännykkä ei osaa kuvata niin kauas.  Olen vanhaa kameraakin kokeillut välillä. Mutta siitä ei ole tullut siirrettyä kuvia läppärille.

Hei vaan taas!