sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Aurinkoinen sunnuntai

Tervehdys tänään sunnuntai iltana. Meitä hellittiin tänään täällä oikein hienolla ilmalla, 
aurinko paistoi upeasti.
Kävin kävelyllä vaihteeksi keskustassa päin, kiersin Laukontorin, kuvassa Laukonsilta.



Jo siellä pilkottaa tuo uusi valkea teräväkattoinen rakennus, tuollaisia tulee olemaan useampikin kunhan valmistuvat. Kaupungin silhuetti muuttuu.

Oli rauhallista kävellä  klo 11 jälkeen, Keskustorikin oli aika tyhjä.
Joskus kävellessä voisi piipahtaa kauppaankin, mutta jos ei ole maskia mukana, niin ei tule kauppaan mentyä. Se on tietysti hyvä juttu, koska sieltä tulisi kuitenkin ostettua jotain hyvää, eipä tule turhia kaloreita, eikä mene rahaa herkkuihin. Toisaalta ei sitten altistu sille inhalle taudillekaan niin helposti, kun ei tapaa ketään lähietäisyyden lähelläkään.

Minä vaan kävelen ja kierrän ihmiset kaukaa. Eipä täällä ole montaa tuttavaakaan, joita voisi tavata.
Kaikki ulkopuoliset virikkeet ovat nyt jääneet. 
Ensi viikolla on kyllä käytävä kirjastosta 2 varattua kirjaa hakemassa, mutta ensin on luettava näitä entisiä kirjoja loppuun.

Sitten vielä muutama kuva eiliseltä ja perjantailtakin

"Tyhjä penkki"

Tyhjä puu 17.10 20

Sama puu oli viime vuonna tällainen, toki vähän aikaisemmin syksyllä
 
 
 Vielä on upeita lehtiä, mutta kyllähän ne kohta ovat poissa


 
 
Sieniä löysin (näin ) yhtenä päivänä

Jokohan on pakkanen näitä puraissut.  Kielon marjatkin oli jo vähän kurtussa.

Toisella kävelyllä kävin vielä iltapäivällä, vaikka ajattelin lähteä pyöräilemään, mutta laiskuus voitti, ja Hercule Poirot elokuvakin piti katsoa.
Eilen tein Uunifetapastaa ruuaksi,  jostain kumman syystä tuli sellainen ajatus, että pitää tehdä. Vaikka erityisemmin en tykkää pastasta. Nyt pitää uskoa ettei se ole mun lempiruoka. Ainakin on täyttävää.
Perjantaina olin vähän myöhemmin liikkeellä, joten vähän taivas punersi auringonlaskua. Ei vaan tule illemmalla lähdettyä, vaikka voisi saada hienoja kuvia auringonlaskusta. 
Alkaa kaupungille tulla taas enemmän Valoja joka puolella, kun viikon päästä alkaa  Valoviikot.  Ei varmaan sellaista yleistä tapahtumaa tule mikä oli viime vuonna, mutta valoja voi käydä katselemassa milloin vaan kun alkaa illat pimetä.
 
Hyvää viikon alkua teille kaikille!
Moi moi taas!

10 kommenttia:

  1. Tosi kaunis syksyinen päivä!!!
    ihania nuo lehti+sienikuvat:))
    Hyvää uuden viikon alkua!,Sinulle Emilie!😊💚😷

    VastaaPoista
  2. Olisipa kiva joskus tulla käymään siellä tampereella, täältä junamatka n.2 tuntia, tampereella olen pari kertaa käynyt, mutta en ihan kaupungissa asti.
    Syksy riisuutuu värikkäästä asustaan, ja käy nukkumaan.
    Nyt on liikkeellä vatsatautiakin, ei mikään mukava jos sen saa.
    Hyvää alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, piti lähteä kesällä tutustumaan Turkuun ja muuallekin, mutta ei vaan tullut lähdettyä...jostain syystä.
      Jee, kesällähän täällä on ollut ihan kaunista. Viime vuosina on keskusta ollut aikamoisessa myllerryksessä, kaivettu sieltä täältä ratikkatöiden ja muidenkin takia. Joten minusta se kaupunki, johon halusin muuttaa on kadonnut osittain. Mutta kyllä täältä löytyy kivoja paikkoja. Tulevaisuudessa voi vähitellen tämä keskusta alkaa korjaantua, kun suuremmat kaivamiset saadaan tehtyä. Puut kasvavat taas Hämeenkadun varteen. Lehmuksia ja vaahteroitahan täällä on paljon. Hyvin vähän olen vasta tutustunut ympäristöön, kuin vaan pyörinyt tässä keskustassa.

      Poista
  3. Nättejä kuvia. Täällä on vähän lunta/räntää maassa ja kyllä masentaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ainakin nyt harmaata, täälläkin on vähän satanut nyt keskiviikkoaamuna. Räntää ja vettä taas.

      Poista
  4. Mun on vieläkin jotenkin vaikea muistaa, että asut nykyään siellä missä asut.
    Kiva kaupunki kylläkin ja mun mielestä jotenkin sellanen kotoisa.

    Kauniita kuvia ja maisemia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt onkin taas harmaampaa.
      Niin, oli sellainen vaihe/taitoskohta elämässä, että voi tai tuli lähdettyä katsomaan millaista on asua kaupungissa. En ollut kokonaan sellaista kokenut ennen. En oikein tiedä onko tämä lopullinen paikka asua, mutta tuntuu että tulee kuitenkin ikävä tänne, näihin maisemiin jos täältä muuttaa pois. Saa nähä.

      Poista
  5. Ompas tyylikkäitä rakennuksia tekeillä.
    Ajattelin äsken, että siellä kävellessä on sentään aina jotain nähtävää...täällä ei ;D Omat nurkat taitaa vaan olla liian tuttuja ;) Hyvä tekosyy olla lähtemättä lenkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ennen ajattelin että täällä on kadunkulmia, josta voi kääntyä eri suuntiin ja nähdä eri paikkoja. Mutta kuitenkin tulee käveltyä jo liikaa samoja reittejä. Mutta olisi paljon näkemättömiä paikkoja!

      Poista