perjantai 2. lokakuuta 2020

Harmaa aamu, aurinkoinen päivä

 Tervehdys taas!

Olen meinannut monena aamuna lähteä kauppaan, mutta on jotenkin nyt niin vastenmielistä...ei ainakaan huvikseen viiti lähteä. Etenkin kun pitää tuhlata naamamaski siihen. Mulla on jo keväällä ostetuja maskeja, eikä ne silloin ihan halpoja olleet. Nyt pitäisi ostaa lisää, kun ovat halvenneet jo.

Tänään on käytävä kirjastossa, kun tuli ilmoitus varatusta kirjasta, joka on tullut...Pitää kyllä sanoa, ettei ole mun lukeminen nyt sujunut, en tiedä mihin aika oikein menee, tai sitten ei ole tarpeeksi kiinnostavaa kirjaa menossa. Jätin jo yhden kirjan puoleenväliin "lepäämään" kun ei vaan kiinnostanut.

Mutta tähän päivään nyt.

Läksin jo aamulla vaihteeksi pyörälenkille, kun kohta viikko aikaa edellisestä pyöräilystä.
Aamu oli sumuinen ja harmaa, joten olisi pitänyt odottaa vähän aikaa ennen lähtöä, niin olisi tullut aurinkoisia kuvia. 
Ei ole Näsinneula vinossa, vaan mun kamera
Näkyy kuvassa selvästi kamerassa oleva, tai linssissä, harmaa läikkä. Joka on viime vuosina suurentunut.
Viime kuukausina onkin tullut kuvattua enemmän kännykällä, eikä kameralla monestikaan. Kameran kuvaan tulee tuo päivämäärä, jota ei kännykkäkuvaan tule näkyviin.


Ranta-Tampellan rakennukset lisääntyy Näsijärven tuolla puolen

Rauhanniemestä

Pyöräilin Näsijärven rantaa pitkin Rauhanniemeen


Keltaisia haavanlehtiä

Eipä ollut muita ihmisiä tuolla, mutta varmasti sinne uimaan menee porukkaa myöhemmin.


Lokeilla on lepo ja puhdistautumisaika tuossa kaiteella, taustalla rakenteilla olevaa taloa Ranta-Tampellan kaupunginosasta toisella puolen lahtea.

Oli pakko vielä kuvata näitä kauniita villiviinejä 

En pysty tämänkään ohi kulkemaan kuvaamatta tätä (en toki aina julkaise niitä kuvia)

Kauppaneuvos Tirkkosen v. 1909 lahjoittamilla varoilla on rakennettu tämä Näsikallion suihkulähde, jossa on Emil Wikströmin veistämät kolme erillistä pronssiveistosta. Suihkulähteen on suunnitellut  täällä hyvin tunnettu arkkitehti Birger Federley ja se on valmistunut v. 1913. Tästä etelään päin sijaitsee Hämeenpuisto, joka on leveä käytävä lähes Pyhäjärven rantaan  eli Eteläpuistoon asti. Ei ole kunnolla tullut mitattua kuinka pitkä se on, mutta hyvin usein tulee käveltyä (ja pyöräiltyä) tätä lehmusten ja vaahteroiden reunustamaa  puistokatua, jonka reunoilla on yksisuuntaiset kadut autoille. 
 
No niin, nyt pitää syödä jotain ja lähteä käymään kirjastosta jo pitkään varattuna oleva kirja. Mulla on vielä lukemattomia kirjoja 5 ja puoli.Voi olla, että en saa kaikkia luettua. Onneksi niiden laina-aikaa saa lisättyä netissä.

Hyvää viikonlopun odotusta, terveyttä ja mukavaa lokakuun alkua teille kaikille!

10 kommenttia:

  1. Vähän niinkuin samoilla mennään, kun täälläkin ensin näytti harmaalta, mutta lopulta kivan aurinkoinen päivä oli. Nyt alkaakin aurinko kohta painua lähivaaran taaksen näillä main. Ja mitä maskeihin tulee, niin minä tänään ihka ensimmäista kertaa käytin sitä, en ollut edes kertaakaan sovittanut sitä ennen, kun inhotti ajatuskin niistä. Kyllä se ärsyttävä olikin. Heti alkoi rillitkin huurustumaan, kumilenkkejä solmin pienemmäksi kun jäi muuten löysäksi ja hengittäminen maski päässä tuntui työläältä. Kurjalta tuntuu ajatus, että jotkut joutuu tunteja pitämään sitä päässään, niinkuin vaikka kaupan myyjät.. Me ollaan nyt ostoksissa pyritty siihen, että vain kerran viikossa tarvitsisi käydä. Hyvää, aurinkoista lokakuuta, ja terveyttä sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Kyllä valoisa aika nyt lyhenee, ihan kamalalta tuntuu.
    Mulla on tullut pidettyä maskeja, jo töissä ollessa joskus piti pitää, mutta silloin ei hyvin pitkiä aikoja tarvinnut. Mutta nyt kun kävin Joensuussa junalla, niin n. 2 x 6 tuntia sai "harjoitella", eli mennen tullen. Alussa rillit huurtui kyllä, en tiedä miten sen saisi pois. Ei jaksais käydä mitään ainetta silmälasiliikkeestä ostamassa. Ihmeen hyvin meni, vaihdoin välillä kun oli pakko jotain syödä.
    Pitää harventaa kaupassakäyntivälejä, pitää ostaa kerralla niin paljon minkä vaan jaksaa kantaa.

    VastaaPoista
  3. Hoitajat ne joutuu pitämään maskeja koko päivän, ja vielä visiirikin on silmien edessä, kuulema tosi tukalaa on, minä en ole laittanut, en ole ostanutkaan, en ehkä laitakkaan, olen kuullut lääkäriltä että suumaski on lähes turha, koska virus voi mennä silmienkin kautta.
    enimmäkseen kotona tulee oltua, kaupastahan saisi tilattua tavarat koti ovelle, mutta toistaiseks ollaan käyty x viikossa kaupassa.
    Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia:)
    Kyllä kauppareissut..tehdään ihan pakon edessä....
    Ja maskia olen käyttänyt maaliskuusta lähtien "kesä-helteilläkin "-kaupasa 😮
    ja visiirikin löytyy!😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷
    Onneksi maskit halventunut €€€€minä maksoin 20 € = 10maskista ,nyt saa10€ saman pompsin:)
    yksi rouva tuli kaupan ovella vastaan maski kasvoilla!Ja sanoi:"vain rohkeat pitää maskia",lisäsin ja jotka eivät halua koronaa ...
    Silmälasit päässä,tahtoo mennä huurteiseksi,lasit.
    Suomeenkin vain "maski-pakko"-sakon uhalla 😀,,sanoo Liisa ,jolle lääkäri sanoi pidä maskia,se ei ole turha-kapistus:))
    ärh!!!😷😷😷😷😷😷😷😷😷😷
    Oikein ihanaa viikonloppua!Sinulle Emilie 😀🧡

    VastaaPoista
  5. Kaunsista syksyy on Tampereellakin. Maskin kanssa miekin kävin eilen Joensuussa. Ei oo mukava pittee, vaan parempi jos taudeilta suojovaa. Mukavia lukuhetkiä ja lokakuuta!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia Tampereelta, olisi ihana päästä taas pitkästä aikaa käymään siellä Tampereen suunnalla ♥

    VastaaPoista
  7. Minunkin piti eilen illalla kun mentiin, kaupunkiin hakea kirja varauksesta, mutta hakea kirja kirjastosta, mutta se olikin jo kiinni. Onneksi ei kuitenkaan sen takia ajettu kaupunkiin asti.

    VastaaPoista
  8. Olikos tuon suihkulähteen takana olevassa metsikössä jotain pieniä taideteospatsaita, vai muistanko väärin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä on Näsinpuisto jossa Tiitiäisen satupuisto ja niitä Haitula patsaita.

      Poista