perjantai 30. lokakuuta 2020

Pimeällä

Kävin yhtenä iltana, lue rohkenin lähteä yksin pimellä kaupungille. Mutta onhan se joskus mentävä.
Täällä on ollut tämän viikon valonäytös Tanssivat vedet. Sellainen oli viime vuonnakin kun Tampere täytti 240 vuotta. Nyt on vähän lyhyempi, mutta ihan hyvä esitys. Kuvasin kahdesti esityksen, toisen kerran vettä satoi melkein kaatamalla, mutta minä vaan kuvasin 💦 😍

Tässäpä nyt tulee kuvia ja omasta videosta otettuja näyttökuvia.  






Yksi esitys kesti noin 8 minuuttia, katselin kahdesti. Vesisuihkut vaihtelivat ja musiikki soi, 
joka ilta on kuulemma eri musiikki.
Jos kiinnostaa, esityksiä voi katsella Youtubesta nimellä Tanssivat vedet 2020 

Siinä näkyy kuva Koskipuistoon päin, kun ensin katselin tuolta puolen.
Katsojia oli tasaisesti
 
 
 
Frenckellin aukio, kännykkä märkänä

Hämeenpuistossa

Hämeenpuistossa

Tuolla ei ollut enää tungosta, mutta märkää oli. Tulipa vähän vilu tuona iltana.

Eilen Vähän askartelin tyhjistä lasipurkeista lyhtyjä, maalaten hyvin taitellisesti :D kuvia...


Virittelen muitakin valoja parvekkeelle vähitellen. 

Leikin tähän loppuun tällaisen lintukuvan, ei nyt niin karmea,
kun en löytänyt edes kurpitsan kuvia. 

Hyvää lauantaita, Pyhäinpäivää tai Halloweenia, ihan miten vaan!

Mulla ei ole yhtään halloween juttuja! 
Ei ole karkkiakaan yhtään, mutta ei kukaan soittele ovikelloa täällä.

Moi moi!

5 kommenttia:

  1. Kyllä Tampere on hieno kaupunki,Teillä on puistoj/nähtavyyksiä..ILMAN MUUTA Kulttuuripääkaupunki:)))

    Upeat valot,Hyvin oot kuvannu.
    Kiitos!
    Samoin Sinulle Emilie!🤍
    👻 Hitskokin Linnut ,tuli lintupuusta mieleen;)Mutta erittäin upea kuva.
    Kauniit lyhdyt olet tehnyt.nätit "taiteelliset kuvat"

    VastaaPoista
  2. Hienoja valoefektejä! Jyväskylässä on jo monta vuotta pidetty Valon kaupunki-viikonloppuja loka-marraskuussa, mutta koronan takia tapahtuma on tältä vuodelta peruttu.
    Hyvää pyhäinpäivää! Halloweenia en vietä lainkaan.

    VastaaPoista
  3. Kaunista valojen ilottelua. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Oho, ompas siellä komeita valojuttuja. Täällä maalla ei näe tuommosia.

    VastaaPoista
  5. Hienoja valoteoksia! Kiitos, että jaoit näkymiä meillekin.
    Eipä ole Halloween-juttuja täälläkään. Koronan vuoksi on myös parempi, ettei mitään karkkikepponen-kiertueita kulje ovella.
    Hyvää pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista