maanantai 4. tammikuuta 2021

Vuoden Vaihde

 Kyllä se vaan on joku käännekohta elämässä aina kun uusi vuosi alkaa. Siivota entinen vuosi, vaihtaa tiedot uuteen kalenteriin ja aloittaa jotain uutta.  Ehkä jotain käynnistysvaikeuksiakin on.

Kunhan jouluvieras lähtee, niin siivousta. Tuntuu että kaapit tursuaa kaikenlaista, vaatteita (niitä on vaan rytätty kaappiin, en ole uusia ostanut) Jotain pitää poistaa vaatteistakin, mitä ei ole käyttänyt aikoihin. Ruoka kaapit tursuaa jotain nekin, mitä ei ole käyttänyt, ainakin pitää siivota ja järjestellä. Niin muutkin hyllyt. Mulla on tapana jemmata esitteitä yms, paikoista joissa olen halunnut käydä, ja nehän on jo menneet vanhoiksi. 

Luntakin on saatu tänne ja vähän lisää, joten on ollut vähän valoisampaa.  Lapset tms  ovat joskus tehneet lumesta  taideteoksia puistoihin :)


Leiponut olen vielä toisen rommisuklaakakun ja se on myös hävinnyt kaapista eli syöty. Sitten leivoin myös lanttu-kakkaroita, kun erehdyin ostamaan lanttusurvosta ennen joulua.

 Ovat  muuten ihan hyviä, Joltain blogikaverilla oli blogissa ohje niistä. Mutta samalla tyylillä kuin perunakakkaroita olen tehnyt aikaisemmin.


Päivällä
Illalla
Harmaita päiviä, ei juuri valoisuus poikkea illallakaan.
Harvemmin liikun illalla missään ulkona, mutta tässä satuin kulkemaan illallakin



Viinikan kirkon torni loistaa

Vielä piti ottaa kuva Keskustorin joulukuusesta, kun satuin kulkemaan ohi.

Joulukoristeita olen jotain raivannut, kumma kun niihin kyllästyy niin helposti. Jouluakin tuli odotettua ja valmisteltua niin pitkään, jotta nyt tuntuu tyhjältä kun se on ohi.
 Eikä oikein tiedä mitä uskaltaisi ajatella tästä vuodesta tai haaveilla. Ajattelen kyllä tekeväni taas uudet tavoitteet tälle vuodelle, kunhan rauhoitun tai jotain tulee mieleen.Vähän isommasta ja saunallisesta asunnosta kyllä olen haaveillut tässä kevään korvilla.
Alkaa olla tympäännyt ainakin tähän koronaan, ei oikein kiinnosta enää. Kunhan pidän itse huolen etten mene tungoksiin ja pidän maskia, käsienpesu on kai jo mennyt selkäytimeen asti, jos ei ole ennen ollut. 
Alkaisi olla jo aika päästä tästä piinasta ohi.

Joulukuu oli aika harmaa ja auringoton. Olisi ihana jos se aurinko jostain löytyy.

Kiitokset kommenteista viime vuotisiin postauksiin 

Hyvää tammikuun jatkoa teille!

Nämä Yhdeksän kukkaa aloittaa tämän vuoden :))




11 kommenttia:

  1. Ihana amaryllis kyllä on!
    Kuulostaa ihan hyvältä vuoden aloitukselta. Välillä on tosiaan ihan aiheellista käydä kaappeja ja laatikoita läpi. Ihmeellisesti tulee jemmattua tavaraa -jos joskus tartee- tyyliin :)
    Hyvää vuoden jatkoa ja iloisia päiviä elämääsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lopulta oon tyytyväinen kun ostin tuon amarylliksen sipulin. Aion kyllä koettaa säilyttää sen.
      Ainahan niitä tarvitsee, ainakin sitten kun tarvitsisi ja onkin hävittänyt se.
      Kiitos, kyllä jotain iloakin olisi hyvä olla välillä.

      Poista
  2. Upea amaryllis! Minäkin ostin niitä alesta lisää, mutta ei ne ihan noin upeita ole. Minullakin on käynnistysvaikeuksia. Siivoamista riittäis vaikka kuinka. Mun työhuone on kuin pommin jäljiltä. Ennen joulua tyhjensin jo paljon kankaita, monta pussillista vein kirppikselle ja parille tuttavalle, jotka ompelee. Minä se vasta hamstraankin. Kankaita, lankoja, askartelutarvikkeita. Olen yrittänyt kerätä niitä samaan paikkaan, että löytäisin ne sitten tarvittaessa.
    Jotenkin pelottaa ja masentaa tämä talvi ja kevät. Jos tää koronahelvetti ei lopukkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin kaupassa, ihmetellen kun oli 5 e joulun jälkeen amaryllikset ja tais ennen joulua olla n.13 e hinta. Eipä tullut ostettua, vaikka ajattelin niin.
      Nyt oli tullut uusia viherkaseja taas siihen kauppaan, voi että ois tehnyt mieli.
      Sehän se onkin, kun ei sitten löydä, vaikka tietää että on niitä mitä etsii jossain.
      Kai tää korona joskus loppuu, eihän tämä voi näin jatkua, jos vielä kiristetään rajoituksia.

      Poista
  3. Hyvää alkanutta vuotta sinulle! Minuakin tympäisee tämä yhä jatkuva korona-aika. Tykkäisin kaupoissakin vähän kierrellä, mutta sekään ei entiseen tapaan huvita. Kivoja kuvia sulla tässä taas, mutta jotenkin huomioin erityisesti tuon ekan kuvan; koska se kai on jotenkin sen oloista mitä täälläkin katselen, eli kauniita oiksia ym. vastaavia yksityiskohtia, kun kaupungin kauniit asiat puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne, hyvää vuoden jatkoa!
      Nuo lehmuksen siemenet toivat mieleen sen tuoksun, joka niistä tulee kesällä kun ne kukki. AAh. Samoja kukkia kesällä kuvasin, tai ainakin yritin kuvata. Eipä ole nyt paljon kuvattavaa, tai sitten ei vaan näe.

      Poista
  4. Hieno amarylliksen kukat vähän erikoisemman värinen. Leiponut minäkin jotain olen. Minä taisin laittaa sen lanttukakkaroiden ohjeen. Minä voitelen ne vielä voisulalla. Joulukoristelut on minulla vielä ja korjaan ne vasta viikonlopun jälkeen. Siivousta piisaa ja teenkin sitä tasaisesti mitä tarvitaan.

    VastaaPoista
  5. Amarylliksesi on todellinen kaunotar.
    Siivosin viikonloppuna ja suurimman osan joulusta pois. Vain valosarjoja jäi niin ulos kuin sisällekin. Luminen maisema toi kauneudellaan uutta ihasteltavaa ja valoakin mukavasti.

    VastaaPoista
  6. Ihana ryllis!
    Tein ennätyksen ja siivosin jo tontut pois. Useen menöö pitkälle tammikuuhun.
    Hyvää vuaren jatkua!

    VastaaPoista
  7. Ihana amaryllis ,upean värinen.🌷
    nam.mikä herkkukakku 😋😋
    Kyllä lumi tekee valoisaksi luonnon!
    KYllä me tästäkin selvitään!!Uskokaa siskot!!💗🤗👩‍🦳👵😊
    Valoa päiviisi.Emilie 💗🌷😊🤗

    VastaaPoista
  8. Mua nauratti tää kakkujuttu "... se on myös hävinnyt kaapista eli syöty" :D.

    Ja niin samoja ajatuksia kuin itselläkin. On se vuoden vaihtuminen kuitenkin aina jonkunmoinen mahdollisuus ja käänne. Kunnes siitä taas tulee vanha ja sitä on ihan kuin ei mitään muuta ois koskaan ollutkaan.

    korona sais mun puolesta kans jo lähteä. Ja kuusikin saa varmaan huomenna lähtöpassit, vaikka ihan nätti edelleen onkin ja tykkään niistä kynttilöistä.

    Täällä oli tänään päivä pidentynyt jo 21 minuuttia ja sen huomaa. Jess!!

    Valoa kohti mennään Emilie :)

    VastaaPoista