sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Tammikuun viimeinen

 Tervehdys taas! Viikonloppu on mennyt ja koko tammikuu. En ole muistanut tehdä tammikuusta kollaasiakaan, on niin lumisia kaikki kuvat, että tulee tylsä kollaasi. 

Kävelyllä olen käynyt  joka päivä melkein tunnin. En saa menemään kovin paljon aikaa vaikka kierrän puoli keskustaa. Kunhan nyt jonkunverran virkistyksekseni kävelen. Pyhäjärvi täällä vielä lainehtii itä reunaltaan, koska vesi virtaa. 


Kukaan ei varmaan enää riemusta kilju kun lunta tulee lisää, kyllä jo riittäisi.  

Kapeat polut on enää kävelypaikoilla. Ei meinaa pystyä ohittamaan ketään. Kadunvarrellakin on kävelytiet puolittuneet, eli lunta on jokapuolella. 

En tiedä kenen pitäisi aurata, sanotaan että kiinteistön omistajan pitäisi huolehtia tontin edusta. Ihan selvästi on jonkun tontin kohdalla raja, missä on aurattu ja toinen ei ole liikuttanutkaan. 

Kävin Pyynikintorilla katsomassa eilen uusia ratikkapysäkkejä, vielä taitaa niiden laitto olla kesken.  Ensimmäisiä ratikan koematkustajia on kuulemma ollut jo kyydissä. 

Pysäkkikatokset ova tamperelaisen kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija Jaakko Himasen suunnittelemia ja nimeltään Tuulensilmät. Muilla pysäkeillä on kuulemma erilaisia, eli tämä on ainoa tällainen. Nämä ovat vielä kesken, tulee lisää autonlaseja ja valoja yms tähän. Ainakin tällä kelillä erottuvat lumen seasta :)

Kuin helminauhaa on lampun alla

Tammikuu on jo taputeltu kohta. 

Jonakin päivänä on aika tuntunut pitkältä, mutta kyllä muuten on mennyt nopeasti, vaikka mitään en ole saanut aikaiseksi. Vaatehyllyt ja ruoka-kaapit odottavat vielä järjestelyä. 

Olen sentään leiponut kaksi kertaa korvapuusteja nyt loppukuusta, mikä on aika outoa. Alkukuulla silloin tein ne lanttukakkarat. 

Kirjoja olen kyllä melko ahkerasti lukenut, kymmenes kirja on ihan lopuillaan. Käsitöitä ei paljoa ole tullut, pari ihan pientä liinaa virkkasin langanlopuista. Eilen ostin pari kerää lisää puuvillalankaa. Käytän pieniä liinoja kukkaruukkujen alla, koska pyörittelen niitä, enkä siedä että tulee raamuja hyllyyn, vaikka eihän se ole mitenkään arvokas.

Oikein hyvää helmikuun alkua teille,  
pysytään terveinä ja kiitokset käynnistä ja kommenteista!



12 kommenttia:

  1. Kinttupolkuiksi..meillä sanotaan:)noin kapeita jalkakäytäviä.
    Taide se on silmille ilo!
    Onko nuo jääpuikot tuossa lampussa?vai jotain nauhaa,Aivan ihanan tunnelmallinen lamppu
    Niinpä niin lunta tulee lisää,puolen vuoden päästä voi olla vuosikymmenien "helle aalto",On ilmasto/luonto muuttunut???
    Mukavaa alkavaa helmikuuta!Sinulle Emilie.🌷🌞🤍
    -pysytään terveinä ! 😷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinttupolkuja on nyt ollut. Ihan on luonnon luomaa nauhaa katuvalossa, näyttää niin jännältä :)
      Toivottavasti ei tuu helleaaltoa kesällä, mut minkäs näille sääilmiöille voi :)
      Heleätä helmikuuta!

      Poista
  2. Kiva, että taidetta käytetään ihan tuollaisiin arkisiin ratikkapysäkkeihin. Tuollaisella saadaan kaupungin yleisilmettä kohotettua kummasti.

    Itse muistan kyllä, kuinka Tampereen keskusta oli aina ihan tukossa talvisin. Mutta siihen aikaan lumet vielä kuskattiin pois ja kipattiin Ratinan suvantoon ja Näsijärveenkin. Toisaalta on hyvä, ettei näin tehdä. Koska varmasti lumen mukana meni roskaa vesistöön.
    Luin netistä siitä, että runsasluminen talvi on saanut taajama-asukkaissa aikaan lumiraivoa, kun lumet eivät mahdu ihmisten tonteille ja niitä on jopa heitelty naapurien puolille. Ai että, kyllä tämä talviasuminen maaseudulla ja isolla tontilla on vaan helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä kun lumet mahtuu tontille ja vieläpä on traktori jolla niitä työnnellä. Eihän siellä mitää muuten tuliskaan.
      Varmaan on vanhemmat ihmiset tottuneet runsaisiin lumimääriin täälläkin. Tämä on mulle vasta kolmas talvi täällä. Viimetalvi oli vähäluminen ja ekana talvena ihmettelin kun naapurit ihmetteli lumimäärää, joka ei minusta ollut suuri. Nyt on tämä moninkertaistunut määrä siitä talvesta.
      On varmaan niin pienet pihan kaupunkitaloissa, ettei lumet mahu mihinkään, eikä niitä mahdu kunnolla millään kuskaamaan. Niin näkyy tämänkin kerostalon piha olevan.

      Poista
  3. Jos aika käy pitkäksi, niin tervetuloa lumitöihin muistelemaan miltä ne tuntuvat :D

    Nuo ratikkapysäkit on minusta upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kiitos vaan. Kyllä sitä vois taas vähän lapioida.
      Mutta oikeasti kyllä sain lumesta tarpeekseni v -17-18 talvena. Pelkäsin ja itkien kiipeilin 2 metristen lumikinosten päälle, ikkuiden kohtaan tekemään rakoa, ettei jäälohkareet särkis ikkunaa, kun katolta tippuivat. Enpä kaipaa sitä enää.

      Poista
  4. Mukavaa, että kaupunkien arkisissa rakenteissa käytetään taidetta ja väriä.
    Tammikuun yleisväri on selvästi ollut luminen. Voi siitä kollaasista silti tulla kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutisissa on kyselty ihmisiltä ja eihän mikään ole kaikkien mieleen.
      kaipa näihin väreihin silmä tottuu, eikä toisaalta kaikille nämäkään värit edes näy, jos ei sitä pysäkkiä edes käytä.

      Poista
  5. Samoin sinulle kaunista ja valoisaa, heleää, helmikuuta <3

    VastaaPoista
  6. On värikästä taidetta, ei oikein miun mieleen. Ihmeissään ovat isot kaupungit tuon lumen kanssa. Pitäs olla kunnon läjityspaikat. Ei hyvä jotta Helsinkikin mereen kippovaa. Syyttäät vielä meitä muajusseja Itämeren pilloomisesta! Hyvä kun oot käyny kävelyllä, virkistäähän se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on erikoinen väri, poikkeaa ympäristöstä ja erottuu ainakin.
      Helsingissä onkin vielä vaikeampaa tämän lumen kanssa. Missä nyt olen liikkunut täällä, niin on kuitenkin joku paikka mihin kippaavat lumet. Onhan niitä kadunvarren parkkipaikoilla, autopaikoilla, jokapaikassa isoja kasoja.
      Viime yönä joku tuntui pörräävän kadulla lumia, enkä saanut nukkua taas. Aamulla katselin, jotta mistähän lumet katosivat, mutt en saanut selvää. En tiedä kuulinko vaan korvien hurinaa. Yleensä öisin ei liikenne häiritse :)
      Niin on pakko kävellä, kun ei muutakaan liikuntaa tule nyt harrastettua. Nyt on ollut kaunista talvista keliä kävellä.

      Poista