keskiviikko 27. tammikuuta 2021

On lunta tulvillaan...

Kyllä se tuli kunnon talvi tännekin. Ihmeellistä toimeliaisuutta tuolla kävellessä on ollut, kun pörrää pieniä ja isompia lumen kasaajia, erilaisia kuormaajia joka puolella.  On niitä kasoja joka puolella vaikka niitä ajetaan kuorma-autoilla lumenkasauspaikollekin.  Milloinkanhan nämä taas sulavat.

Ihmiset kaivelevat lumikinoksista autojaan
Kävellessä on hyvä olla kengissä nastat tai irrotettavat jääpiikit. Jos on hyvin auratut jalkakäytävät, ne on myös liukkaat kuin peili. Aamulla meinasin kellahtaa kaksikin kertaa kauppaan mennessä, ja samassa kohdassa näin kun joku muu kellahti selälleen iltapäivällä.  Katsoin, että hän sai auttajia.
Olen yrittänyt kuitenkin käydä kävelyllä, koska muutakaan aktiviteettia ei oikein ole.
 

Nyt kun ei juuri ole muuta kuvattavaa, niin siellätäällä olevat  nämä lumitaideteokset on ihan mukavia.

Parempi lumituiskukin kuin tää maanantainen raparoisku

Alkaa jo kyllästyttää tämä lumentulo. Olen ihan kiitollinen kun ei itsellä ole pakkoa tehdä lumitöitä enää. 
 Lumesta kukkiin, koska alkaa mun ekat tulppaanit jo olla kuihtumaan päin.

Pari päivää sitten

Tänään alkaa jo kukat karista

En voi mitään kun minusta tämä pikku peperomia prostrata, string of turtles, pienine kilpparilehtineen on vaan niin söpö


Aloitti jopa kukkia

 
Hei vaan taas, pysykää terveinä ja kiitoksia kommenteista!

19 kommenttia:

  1. ...ja raikas talvi sää....
    nyt on talvikin erikoinen,Meillä vähempi lunta kuin aikoihin:)
    On tosiaan ihana erikoinen kukka,minkähänlaisen kukan tekee..jännää nähä?
    ja Aina varmat ilahduttavat:🌷🌷🌷🌷🌷🌷tulppaanit!
    Hyvää loppuviikkoa,Sinulle Emilie! ja yritetään pysyä,terveinä😷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vähän pakastui tänään,eli -6 näyttää olevan.
      Tuo kukka ei tuosta muutu, eli on vaan tuollainen vihreä pötkö, tai onhan tuossa useampikin samassa "latvassa"
      Niin nuo ekat tulppaanit tuosta on kai laitettava kompostiin jo tänään.
      Ilahduttavasti täälläkin näkyi valoa jo ennen klo 9:ää, kun aurinko nousi. Mutta nyt taas meni pilvien taakse. Kiitos Liisa!

      Poista
  2. Teillä on enempi lunta kuin meillä, vai näyttääkö siltä kun ahtaaseen täytyy siellä lumet penkata. Nollassa on keli ollu ja nyt luppailoo pakastuvoo, onneks ei kovia lukemia. Mukavia on tulppaanit maljakossa, tähän vuodenaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain TVstä eilen kuulin, että Tampereelle ois tullut eniten lunta, en tiedä. Mutta lumen sijoituspaikat on ahtaita täälläkin. Kovin usein ei kuulemma ole näin paljon lunta. Aamulehden mukaan nyt olis 34 cm. Aikaisemmin v 1982, 1984 ja 2011. Mutta onhan ollut sitä ennenkin vielä enemmän lumisia talvia.
      Ihan järkyttävät sohjot on kaduilla ollut, kun olen tuolla kävellyt. Autoja joutuvat siirtämään, kun nyt puhdistavat katuja. Onneksi ei tarvitse autoa ite pitää.
      Tulppaanit tuovat kevään tuntua kivasti!

      Poista
  3. Kaupungissa lumenmäärä vielä korostuu entisestään. Maalla sitä mahtuu paremmin!
    Itse nautin lumisuudesta kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet pihat täällä ja nekin on autojen parkkipaikkoina. Iso työmäärä kun pitää kuljettaa lumet kuorma-autoilla ensin välivarastoon ja sitten lumenkaatopaikoille. Lisää työtä, kenelle lisää.
      Viimeiset talvet yksin ok-talossa toi mulle lopullisesti lumikammon. Kyllä se täällä kaupungissa vähän laimenee aikanaan :)

      Poista
  4. Onneksi et kaatunut! Kyllä saa toisin paikoin olla varovainen, minulla on tuo kävelykin jäänyt nyt vähemmälle tuon selän takia, mutta kun se nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan parempi, niin täytyy ottaa itseään niskasta kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerrankin refleksit toimi ja sen jälkeen vaan askelet lyhenee. Nyt en lähde taas ilman jääpiikkejä mihinkään.
      Varovasti kun aloittelee liikkumista, niin saattaa jopa ehkäistä selkäkipuja. Liukkailla on kyllä vaikeaa liikkua!

      Poista
  5. Ilman Icebug-kenkiä en liiku talvella minnekään, paitsi silloin kun olen menossa kauppaan tai vaikka kirjastoon, sillä sisätiloihin en niillä mene. Yritän tehdä joka päivä ainakin puolen tunnin kävelylenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt minäkin niiden ostamista. Tosiaan vain lenkillä voisi pitää. Eikä niillä varmaan portaitakaan uskalla sisällä kulkea. Kuljen yleensä portaat alas ja ylös, jotta saa erilaista liikuntaa. Irrotettavat voi just just alhaalla laittaa jalkaan ja ottaa kauppaan mennessä pois.
      Keljutti tänäänkin kun ei enää kauppakeskuksissa ole penkin penkkiä oven lähellä jotta ne sais kunnolla jalkaan takasin. Vaan pitää pyllistellä siellä jossain nurkassa niitä laittaessa :(((

      Poista
  6. Joillain näyttää puistossa olevan oikein mukavaa ;)
    Lumi on ihan ok, mut loska ei niinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mukavaa. Itekki väänsin lumiukkoja kun oli oma piha. Kiva kun näin eilen lapsen tekevän lumienkeliä puistossa kun oli sopiva koskematon hanki siinä :))

      Poista
  7. Lunta on täälläkin ihan kamalasti mitä on sitten mökillä pitää käydä viikonloppuna tarkastamassa. Minä en ole vielä tulppaaneja mukaani onnistunut nappaamaan 😁 minusta tossa sinun roikkuvassa kukassa on erittäin kauniit lehdet, mikä hurmaava kuvio ❤
    Hyvä kun kuvasit läheltä 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän niitä tulppaaneita on jokapuolella pian.
      Tykkään paljon tuosta kilpikonnapeperomiasta, en ole kunnolla löytänyt suomalaista nimeä. Mulla on toinenkin samantapainen, ilman kilpikonnakuviota, siitä löysin suomalaisen nimen Pennimuori.

      Poista
  8. Lumihan on talveen kuuluvaa ja nyt on todellakin satanut lunta toden teolla,niin sitä on täälläkin puiden oksistot notkuu lumikinoksen alla vaan loska ei kuulu tähän tympeää muuten hyvä tämä talvi ollunna muuten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta oli ennen paljon joka talvi kun asuin Pohjois-Karjalassa, niin ihan tutulta tuntuu. Nyt kolmas talvi täällä kaupungissa, ihan kotoista kahlata lumihangessakin. Vaikka hyvin on kävelytiet aurattu yleensä. Viime talvena täällä tammikuussa voi ajella hyvin pyörällä. Nyt en lähtis pyörällä mihinkään.

      Poista
  9. Parin vähälumisen (viime talvena ei ollut lunta juuri ollenkaan) talven jälkeen tämä tuntuu suorastaan oudolta. Täällä etelässähän lumisetkin talvet ovat enemmän harmaata loskaa. Lumitöitä on tosiaan saanut tehdä urakalla harva se päivä. Onneksi sekin kevään myötä unohtuu.

    VastaaPoista
  10. Hauska lumihahmo penkillä! Tuo kilpparilehtinen on aivan ihana, menee hankintalistalleni. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista