keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Aurinkoa ja sadetta vuoropäivin

 Kävin taas läpi vanhoja kuvia ja siirsin niitä pois kännykästä, koska tila on taas täynnä.  Huomasin että vuosi sitten oli mun marraskuun kaktus jo ollut hienosti kukassa tähän aikaan.

14.10.21 kuvattu
Silloin pidin tätä kasvia ensin parvekkeella, kuten nytkin ja senjälkeen pidin sitä useita viikkoja pimeässä saunassa.  Nyt se on vieläkin parvekkeella, eikä ole pimeää paikkaa johon viedä sitä. Vai pitäisiköhän tyhjentää tilaa jostain komerosta tai viedä varastoon...Pitää tutkia asiaa. Olisihan se kivaa jos kukkisi nytkin.

Vesilinnut ovat jo vähentyneet, tässä voi olla viimeiset
Taas on kännykässä kuvia liikaa tai jotain, koska kuvien varmuuskopiointi on pysäytetty. Enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Onko teillä sellaisia haasteita ollut? Olen vaan sitä mieltä että en osta lisätilaa, koska en ole ennenkään ostanut sellaista. Mieluummin ostan jonkun muistikojeen vaikka, kunhan ensin poistan tuplakuvia joita on tullut otettua ennen tosi paljon. 

Kun asuin entisessä paikassa keskustassa oli paljon enemmän tapahtumia ja kaikenlaista muutakin kuvattavaa, nyt on supistunut liikkumisen piiri huomattavasti. Koska tässä ympäristössä ei  ole mitään tapahtumia. Vain kirjastossa ja kaupassa käyntiä, tai kävelyä ympäriinsä. Varmaan olette huomanneet että kuvaan vaan puita 😀

Tämänkin vaahteran lehdet ovat jo pudonneet

Tässä on paljon koivuja ja niissä ovat lehdet vielä pysyneet, vaikka on niitä erilaisilla laitteilla jo poistettukin. Paljon työllistää puiden lehtien poisto syksyllä!

Nyt kun on ollut hienoja aurinkoisia päiviä (joka toinen päivä) niin olen kävellyt näidenkin sammaloituneiden kivien ja kantojen lähettyvillä.
 



Tämä näytti hienolta kun ohuet heinät liikkuivat tuulessa, silloin oli lauantai ja tuulinen päivä. Kuvaan ei tietenkään saa niitä tallennettua.

Eilenhän satoi koko päivän, illalla alkoi jo pimentyä, niin näkyipä taas outo valoilmiö. Auringonlasku ei enää näy kunnolla mutta taivas hohtaa kauas. 

Pisaroita parvekelaseissa.

 Oli hyvä kun sain pestyä parvekelasit lauantaina, vaikuttaa paljon valoisammalta. Vielä olis sisäikkunoita pestävä. Pitäisi vaan ottaa "itseä niskasta kiinni" ja pestä.

Eipä tässä muuta taas tällä kertaa. Pitää vaan ihmetellä tätä maailman menoa välillä, ei jaksa oikein kaikkia uutisia seurata. 

Moi Moi!

11 kommenttia:

  1. Kyllä nuo puut ovat kauniita. Minäkin ihastelen tästä ikkunoistani rinnettä, jossa on keltaisia koivuja havupuiden seassa. Keväällä kun muutin tähän, seurasin samoja koivuja kun silmut puhkesivat hiirenkorviksi.

    Vaihdoin uuden puhelin juuri viime viikolla. Kuvatila riippuu paljon puhelimen merkistä ja käyttöjärjestelmästä Minulla on Samsung, Android-käyttöjärjestelmällä. Tilaa riittää. Mutta siivoan kyllä ahkerasti nykyään ylimääräisiä kuvia poiskin. Enkä kuvaakaan enää paljon. Tuntuu siltä, että joka vuosi samat kuvat, niin olen vähentänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on uusi paikka niin uusin silmin aina katselee ympäristöä, sitten niihin tottuu. Mullakin on tässä koivurivistö, vanhoja riippakoivuja, vielä näyttävät kivoilta. Hienoa kun näkyy puita ikkunastakin.
      Mullakin on Android, on varmaan ollut 2-3 vuotta. Videot vie paljon tilaa lisäksi. Guukle tallennus muuttui viime vuonna, joten se tila (15 gt) tuli nyt täyteen. Eikä se näytä tyhjenevän, vaikka eilen tuli poistettua lähes kaikki kuvat (vahingossa?) Minä kun en ymmärrä tätä kieltä mitä kännyköissä käytetään. Valvoin yönkin kun otti aivoon. Noo, onhan ne vanhemmat kuvat siellä guuklessa ja osa kaikista on muistitikuilla, pitää vaan pärjätä ilman niitä.

      Poista
  2. Komeita kuvia. Just tätä, sataa ja paistaa vuorotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään onneksi vielä on poutaa, vaikka pilviä kulkee paljon.

      Poista
  3. Kauniisti kukkiva kaktus ja upea kuvakollaasi.

    VastaaPoista
  4. Kultasia koivuja on sielläkin nähtävänä, aurinko sopivasti kun sattuu, kultaa se maisemat. Sammaleiset kannot ja kivet on myös hienot. Kaunis on tuo siun marraskuunkaktus, miulla olivat ulukona koko kesän ja nyt nuppuja pukkovaa. En oo pimmiissä millonkaan pitäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeää kyllä on tietysti jo muutenkin, en muista mistä luin että kukkii paremmin kun on ensin viileässä ja sitten pimeässä. Pikkunuppuja oli nytkin, mutta saa nähä kukkiiko tänä vuonna. Nyt oli jo niin hienoja syyskaktuksia kaupassa, taidan hankkia vielä punaisen...

      Poista
  5. Puukuvasi ovat kauniita. En ole niihin kyllästynyt.
    Hienoa, että olet saanut ikkunat jo pestyä. Se urakka itseäni vielä odottaa, kunhan tulee sateeton päivä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin! Mulla näitä ikkunoita on niin vähän, kyllä niissä oli ennen ok-talossa ollessa tekemistä.

      Poista
  6. Ikkunanpesu kirkastaa elämää kummasti :)
    Tuo kaunis ruska alkaa olla jo mustunut. Melkein kaikki lehdet jo ainakin täällä tipahdelleet. Nurmi vielä vihertää.

    VastaaPoista