perjantai 7. lokakuuta 2022

🍁🍂🍃

 Viikko jo mennyt hujahtanut kuin itsestään tästäkin kuukaudesta
olen kuvannut kaikki värikkäät pensaat,mitä on tullut vastaan kävelyreitin varrella.
 

 Eilen kävin taas kaupungilla, kun piti käydä labrassa verikokeissa. En ole vielä uskaltanut katsoa tuloksia...Oli pakko mennä bussilla kun vettä satoi vähän lähtiessä ja se sade sitten vaan lisääntyi. Haahuilin sitten siellä eri kaupoissa, en löytänyt mitä etsin, enkä sitten ostanut paljon mitään. 

Kauppahallissa kävin syömässä vaihteeksi, kun en ole siellä käynyt pitkiin aikoihin. 

siellä on aina oma tunnelmansa, rustiikkinen ympäristö ja oli kulkijoita aina, vaikka ei kuvissa nyt näy, menoa ja meininkiä, työmiehiä syömässä, eikä mitään pönötystä. Ruoka oli perinteistä kotiruokaa siinä ja edullisesti.
Kävin kirpputorillakin sitten, kun ei ollut kiire mihinkään. Ihmeen hiljaista ja tyhjiä looseja oli sielläkin. 
Kaupoissa järjesteltiin joulutavaroita esille.

Eilen illalla sitten taas näkyi värikäs auringonlasku, paitsi ei se enää näy tähän kunnolla kun se laskee jonnekkin lounaaseen päin.
 


Kummasti taas tulee kuvattua näitä sieniä, en tiedä mikä lie syynä nyt. Ennen ei kai niitä ole niin paljoa tullut vastaan.


Nämä mustesienet oli jo muuttuneet enemmänkin musteeksi, ei mitenkään kauniita olleet, mutta yhteen oli tullut vaahteranlehtikuvio.

Siinä sitten eri aamuina kuvattuja samoja koivuja, auringossa, sumussa ja vesihöyryn noustessa järvestä kylmän yön jälkeen.  Keltaiset lehdet alkaa tippua puista ja vähän alkaa lisätä alakuloisuutta. Kohta taas ovat värit kaikonneet maisemasta.


Yhtenä päivänä oli ihan pakko vääntää vähän kukkia...tuli idea mainoslehdestä, jossa oli kuvassa mainos noista sinikukkaisista astioista ja samassa lehdessä oli loistava sininen mainos-sivu...Joutavana jotain aina pitää touhuta.
Nyt teen ruokaa ite pitkästä aikaa, kun tuulee niin vähän tuhlaan sähköäkin, uunissa teen broileri kiusausta.
Eiköhän tuo uuniruoka hautune itsestään, niin käyn vielä auringon paistaessa kävelyllä. 

Moi moi ja hyvää lokakuun jatkoa ja viikonloppua!🍁🍂🍃

11 kommenttia:

  1. Nyt on ollutkin paljon ihanaa kuvattavaa. Sade ja tuuli on vienyt ison osan ruskaa mennessään. Nytkö ne jo laittaa joulujuttuja esille! Hyvää kuun jatkoa sullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näytti olevan, useammassa kaupassa oli sellaiset hommat menossa. Ja suklaita on kasoittain myös. Vähän oon miettinyt, että mitenkähän on varaa kalliisiin suklaisiin, kun joka päivä kuulee ruuan kallistumisesta. Sen myös näkee tutuissa tuotteissa.

      Poista
  2. Ruska on antanut tänä syksynä ihan parastaan.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin. On täällä ollut ainakin keltainen ruska.

      Poista
  3. Ihania ruskakuvia. Hienoa, että saimme näin värikkään syksyn. Ehkä kauneutta tankkaamalla jaksaa talven paremmin.
    Hämmästyin eilen kaupassa käydessäni, kuinka joulua jo laitetaan hyllyille.
    Toivottavasti labratulokset ovat hyviä. Värikästä syysviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan alkaa lehdet pudota, mutta maassakin ne ovat kauniita. No labroissa oli pääosin kunnossa, jokunen arvo ei ollut viitteissä.

      Poista
  4. Vähän sama "vika" täällä. Kännykkä on täynnä värikkäitä puita ja pensaita. Tuskin sieltä päätyvät edes mihinkään, mutta jotenkin sitä tulee vaistomaisesti tallennettua tätä syksyn kauneutta, kun sitä vielä riittää.

    Labrassa juoksentelen itsekin. Toivotaan meille molemmille hyvä tuloksia. Se aina helpottaa kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykkä on täynnä, vähän väliä pitää poistaa jotain sieltä, mutta kuvat ei täytä sitä, vaan joku Muu, enkä tiedä mitä ne Muut on. Eilenkin poistin satoja tuplakuvia, eikä Guukkeli vieläkään varmuuskopioi. Pitäisi ostaa lisätilaa, mutta olen itsepäinen enkä osta.
      Pääosin oli labrat viitteissä, jotkut on aina koholla(kolesteroli) mutta ei voi mitään.

      Poista
  5. Hauska tuo vaahterakuvioitu sieni! Kiva, että jaksat kierrellä ulkona kuvaamassa kaunista kotikaupunkiasi - kuvat tuovat iloa. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun kävelee joka päivä pitkin poikin, aina näkee monenlaista.

      Poista
  6. Kauniita kukkia olet tehnyt ja suoraan mallista :)

    VastaaPoista