perjantai 4. marraskuuta 2022

Marraskuun alun harmautta

 Niinpä se eka viikko tästä marraskuusta on kohta mennyt, ihankuin sääkin tietäisi että mikä kuu on menossa, kun on niin harmaata ja pimeää ollut. Tänään taisi ihan vähän aikaa näkyä sinistä taivasta aamupäivällä. 

02.11.2022

Marraskuun kaktus alkoi mulla kukkia, en tiedä auttoiko pimeässä kaapissa pitäminen parvekkeelta sisään oton jälkeen, mutta kukkii kuitenkin.

03.11.2022

Kyllä tekis mieli ostaa joku punainen uusi kaktus, saa ny nähä tarttuuko sellainen kaupassa käydessä mukaan. Usein on niin paljon muuta ostosta, ettei mahdu reppuun. 

Jotkut päivät ovat pitempiä kuin toiset, vaikka kuinka koetan ulkoilla, lukea tms, joku päivä ei tunnu kuluvan mitenkään. Voi olla sekin kun nousen nyt liian aikaisin taas, kun oli kellojen siirto, niin klo 7 onkin klo 6 ja minä alan kahvitella. Kahdesti olen käynyt kuntosalilla tällä viikolla, niin ne päivät jotenkin menee nopeammin.
Kirjastosta sain Lotta-Sofia Saahkon kirjan Kahvia ja karjalanpiirakoita, jossa kerrotaan monen eri karjalaisen naisen tarinaa evakkoajoista.  On ollut nopeaa sen lukeminen, koska on mielenkiintoinen kirja.

Lopultakin sain katsottua mun sankoperunoiden satoa, oliko eli eipä juuri noista ole keitettäväksi. Suurin on noin 2 cm kooltaan. Tyhjän ois saanu pyytämättäkin. Hyvinhän ne varret kuitenkin kasvoi. 

Parveke pitäisikin siivota kasveista ja järjestellä jotenkin, koska kohtahan se polkupyörä on sinne tuotava, jos lunta sataa. Vielä siellä on paprikaa yhdessä ja tomaattia kahdessa sankossa, mutta eihän ne taida kypsyä enää. 
Mutta kyllä vielä yritän käydä keskustassa pyörällä, jos vaan jonakin arkipäivänä olis vähän parempi ilma. Bussilla on mentävä jos pimeällä joskus kävisi katsomassa valoviikkoja, saa nähä ehtiikö näkemään Tanssivat vedet-näytöstä. 
Tällä alueella muuten ei ole mitään sen kummempaa nähtävää.
 

Tässä melkein tämän asuinalueen ainoa väriläiskä 3.marraskuuta. Hahhah

Muina vuosin olen käynyt viemässä hautausmaan muistelupaikalle kynttilän Pyhäinpäivänä, mutta nyt en taida, kun sinne on pitempi matka. Jos vaikka virittelisi parvekeelle jonkun kausivalon.

11 kommenttia:

  1. Kaktus kukkii kauniisti. Säätiedotuksessa kerrottiin, että marraskuu ja joulukuu ovat pilvisimmät kuukaudet. Todellakin on. Ei ole nyt pariin päivään aurinkoa näkynyt, eikä pilvet rqkoilleet - onhan marraskuu :) Kausivalot laitan viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muita kukkivia ei olekaan ollut, paitsi mitä nyt vieläkin parvekkeella kukkii pelargonit, krassi ja kehäkukkia.
      Onhan näihin pimeisiin kuukausiin jo pitänyt tottua :)

      Poista
  2. Mulla on ihan samanlainen kaktus ja sekin alkaa juuri kukkia. Onko tuo evakkokirja ihan tositarinaa? Mummon suku on Laatokan Karjalasta joten on kiinnostava aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oli punainenkin, mutta annoin sen pois jossain vaiheessa. En osannut silloin kukittaa niitä :)
      Niin, tuo kirja pohjautuu kuuden naisen kertomana heidän kokemuksiinsa. Välillä on Lotta-Sofian omia kokemuksia ja mieteitä lyhyesti. Minä ainakin tykkäsin tästä kirjasta, luin sen loppuun tänään. Olin lukenut edellisen; Papan kanssa kahvilla- kirjan ja tykkäsin siitäkin.

      Poista
  3. Niin pitää laitella valoja. Onhan se harmaus kuitenkin parempi kuin ne liukkaat kelit.

    VastaaPoista
  4. Huomasin omissa kaktuksissa isot nuput. Pelkäsin jo, etteivät kuki ollenkaan, kun en vienyt niitä perinteisesti kesällä ulos. Kukkivat sittenkin.
    Läheisiä voi muistaa sytyttämällä kynttilän parvekkeelle. Emme mene tänään hautausmaalle, kun siellä on niin valtava tungos. Sytytin kynttilät pihalyhtyihin.
    Hyvää Pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan hyvin voi polttaa lyhdyssä omalla pihalla ja muistella vainajia. Jotkut alkaa myös muoviroskista hautausmailla nillittää. Huokaus

      Poista
  5. Upea marraskuun kaktus! Voimia sinulle marraskuun harmauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen jokseenkin vhän saanut kukitettua noita kaktuksia. Eipä kyllä koskaan kuki muutkaan kukat :D Viherkasveja vain...

      Poista
  6. Ihania kuvia. Minähän tykkään tästä rauhallisesta harmaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä vaan kun on sokea, eikä osaa avata silmiä harmauden sävyille.

      Poista