tiistai 27. joulukuuta 2022

Joulu meni

 Noo, mitenkä se teidän joulu sujui...

Ostin tämmöisen keksipurkin jo paljon ennen joulua, ihan tuon purkin takia. Siinä on tuo ihan vanhojen unelmien mukainen joulukuva. Tänään vasta muistin tuon purkin ja maistelin keksejä... vastaavat olivat lapsuudessa tosi hyviä ja harvinaisia herkkuja. Nyt ei juuri enää maistuneet samalta :))

Muuten joulu meni ihan rauhallisesti...vaikka en ollut tyytyväinen ensin leipomuksiini, mutta riittänevät sitten pitempään, mutta tulihan ne hailakat piirakat syötyä. Tapaninpäivänä leivoin niitä lisää ja nyt osasin jo paistaa paremmin ne. Väänsin grillivastuksen päälle, niin meinasivat ihan palaa piirakat päältä. Erilainen rommisuklaakaakku sensijaan ei maistu...

Asunnon ahtaus aiheuttaa kaikessa tekemisessä harmaita hiuksia, mutta kun yksin on suurimman osan vuotta, eikä silloin tarvitse tehdä mitään mitä ei mahdu, eli ei juuri mitään. Nämä yksiökopit on suunniteltu vaan pitsanlämmittäjälle tai ruokalähetin odotteluun.


Joulupäivänä oli pitkästä aikaa aurinko näkyvissä, vaikka ei se paljon tuon ylempänä näy. On vielä kerrostaloja edessä. Järven päällä oli usvaa tai sumua, oli aivan huikea näkymä, vaikka kuviin ei se tule. Jään pinnalla oli polkuja, ehkä jänis tai joku muu oli kuljeksinut.

Parvekelasissa oli jääkukkia, koska sinne meni lämpöä kun ruokia piti pitää parvekkeeella.

Joulukortteja on tullut kaksi tähän mennessä (samalta henkilöltä :), monta muutakin kirjettä on jäänyt tulematta. En sitten yhtään luota enää postin tulemiseen, onneksi laskut sentään saa suoraan pankin sivulle.
Korttien postitus voi vähentyä entisestään.

Tässä on melkein kaikki tekemäni joulukortit, ylläolevat menivät vanhuksille keräykseen. 
 
Joulun kukka amaryllis on kyllä hienosti kukkinut.
4 kukkaa on samassa kasassa, 2 nuppua on vielä siinä ja toinen vana on vielä nousemassa.

Tänä aamuna huomasin että pelargoninikin vielä avaa kukkaa, en ole raskinut leikata siitä versoja vielä.
Ja tuo "Unelma" asparagus tms, jonka versoja kuvassa näkyy, on kyllä ihme kasvi, kasvaa vaan lasipurkissa vaikka en uskonut sen selviävän.


Hyvää loppuvuotta!

13 kommenttia:

  1. Täällä meni joulu harvinaisen kivuttomasti ja kevyesti, kun kaikki mitä syötiin, ostettiin yhden pysähdyksen taktiikalla kaupasta ilman mitään ostoslistaa. Päätettiin, että niillä pärjäillään mitä koriin sillä reissulla päätyy ja siinä se. Hyvin riitti, eikä jäänyt hävikkiä.
    Olen ihan onnellinen, että joulu on nyt ohi (poikien käynnin toki olisin toivonut jatkuvan pidempään) ja elämään mahtuu taas muutakin.
    Kuusi oli sisällä aatonaatosta eiliseen, jolloin nostin sen terassille. Valaiskoot siellä hetken ja kun kyllästyttää, riisun valot (ja todennäköisesti unohdan kuusen sinne kesään asti :)).

    SInä olet siellä ahkeroinut kaikenlaista kokemistasi ahtaushaitoista huolimatta.
    Hatunnosto siitä ja mukavia, toivottavasti kauniita loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin on vähemmän stressintuntua (vaikka ei mitään stressiä joulusta) kun joulu on ohi!

      Poista
  2. Rauhallisissa merkeissä on joulu mennyt. Lasten perheet käyneet.
    Harmi kun asuntosi on niin pieni. Isommassa viihtyisi ehkä paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, täytyy nyt miettiä muuttaako taas vai ei, asunnon pienuus on ollut tiedossa, mutta muuten en älynnyt tämän alueen "harmautta"

      Poista
  3. Voi miten ihania joulukortteja olet tehnyt. Minä kun harrastan postcrossingia niin olisivat varmaan tykättyjä maailmalla. Vielä ovat kortit kulkeneet ja olen saanut laittaa noin 30 maahan ja saanut myös aika monesta maasta. Blogikirjoittelu onkin jäänyt tai on tauolla tämän uuden harrastuksen takia.
    Vuosi on lopuillaan ja talvikuukaisia vielä monta. Onneksi valoa kohti mennään. 🙋‍♀️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin nuo maat ja olen saanut 44:stä eri maasta ja lähettänyt 36:een eri maahan. 😊

      Poista
    2. Hienoa tuo harrastus! Pitää yllä kielitaitoakin ym. Siinä voisi olla uusi idea itellekin.

      Poista
  4. Ihania lumikuvia. Nuo jääkukat on huippu. Minulle ei jääkukkia kasva, mikä on kait lämmön pysymisen kannalta hyvä.

    VastaaPoista
  5. Pitipä vielä noista kekseistä... Olen minäkin joskus ostanut ihan vain rasian takia. Keksit maistuu sahajauholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän niin kyllä :D . En tiedä tuleeko syötyä...Samoin oli ihan huono lopputulos ostopiparitaikinalla... piparit ovat kivikovia että pitää liottaa kahvissa, ja maku on jotain outoa, varmaan jotain teollisuusvoita niissä.

      Poista
  6. Ihana vanhan ajan keksipurkki. Tuon minäkin olisin halunnut pelkän purkin vuoksi. Paljon olet saanut joulukortteja.
    Minulla meni usko Postiin kokonaan. Lähetin paketin 9.12 ja se lähetettiin minulle takaisin 23.12, mutta en sitä ole vielä saanut takaisin. Uskomatonta, että olen maksanut tähän mennessä 12,80 e palvelusta, jota en saanut. Lunastushinta tietenkin on sama ja uusi lähetys sitten erikseen. Mietinkin, lähetänkö enää postissa ja rahoitanko Postia lisää vielä vähän. Hihhhiii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuttua tuo postin toiminta. Joku kirje piti tulla mullekkin, ei oo näkynyt. Tuli sentään kolmas joulukortti Joensuusta eilen.
      Ei tarvii PoSTIN ihmetellä kuka kumma mitään lähettää enää jos eivät tule perille.
      Karjalaisessa oli "Päivän Vainio", joka onkin ihan totta :))

      Poista
  7. Jotenkin ei nyt ollut sellaista joulufiilistä ja tuntui etten onnistunut leipomuksissa tai ruuanlaitoissakaan, kääk

    VastaaPoista