tiistai 3. joulukuuta 2024

Iloinen yllätys

 Tänään olikin yllätys jo heti aamulla

Oli satanut lunta
ja taivaalla näkyi jotain harmaiden pilvien välistä.

Mutta päivällä olikin vielä kirkkampaa

Piti ihan pysähtyä katsomaan tätä ihmettä, kun näkyi sinistä taivasta ja aurinkoa

Ihan huikeaa!

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Joulukuu alkoi

 No niin, vihdoinkin päästiin ohi marraskuusta. Samanlaisena kylläkin alkoi tämä joulukuukin, eli harmaata on auringonnoususta sen laskuun ja sitten muut ajat pimeämpää vielä.

Tämän kuvan otin jo lauantaina, kun sattumalta huomasin, että kaksi tonttua oli hukannut lakkinsa tuonne, vai lienevätkö olleetkin piilossa tuossa puussa.

Vaikka minulla ei ole nyt ollut mitään joulutusintoa (vielä), ehkä sitä tulee tässä vähitellen. Mietin vähän olisinko tehnyt entisestä joulusadustani uuden version, mutta ei tullu jaksavan vielä. Mutta koetan keksiä jotain jouluista näihin tämän kuun postauksiin kuitenkin.

Hienosti tänään vielä pääsi polkupyörällä kauppaankin, kun aina jotain puuttuu, eli nyt luumut.

Ratinan kauppakeskukseen on pystytetty monia kuusia, tässä suurin.
On tehnyt mieli jo luumurahkaa monta päivää. Sellaista oltava ylensä aina vasta jouluna, mutta nyt ajattelin tehdä pikaversion heti nyt enkä jouluaattona.

Päivällä söin makeampaa mansikan kanssa ja nyt tein mustikan ja omenan kanssa,tietysti niitä luumuja sekaan. Eli vispasin kerman ja sen sekaan vaan rahkaa ym. Eipä tarvitse ohjeita. Enkä tykkää liian makeasta.

Ehkä tämä elämä tästä piristyy, saatiin lämpöä pattereihin, huoltomies lopulta kävi ottamassa niistä ilmat pois. Ja olen aloittanut ottaa B-vitamiineja,  heti vaikutti vähän piristävän. 

Hyvää joulukuun alkua sinne missä oletkin!