torstai 19. elokuuta 2021

Museokierrosta Helsingissä

 Tervehdys taas täältä sateisesta ja harmaasta kaupungista. Pääsi vierähtämään toista viikkoa edellisestä postauksesta. Taas tämänkin alkaminen tuntuu vaikeammalta, joten pitää ottaa itseä niskasta kiinni...

Vähän väriä tähän alkuun
Viime viikolla oli erilainen viikko, kun repäistiin "lasten" kanssa ja käytiin Helsingissä. Olkoon K.... tilanne vaikka mikä, joskus on vaan uskallettava. Kesällä oli hyviä hotellitarjouksia, niin tuli varattua useampi yö hotelleihin Helsinkiin. Edellisestä käynnistä on jo kaksi vuotta.
 
Sain tähän postaukseen vasta kahdesta päivästä jotain kuvia. On aivan liian helppo räpsiä liikaa kuvia kännykällä, ja voi kuinka hidasta niiden siirtäminen onkaan läppäriin ja hankalaa valita kuvia ja vielä kun muokkaan niitä pienempään muotoon. Vaikka en itsekään hirveesti tykkää kollaaseista, tähän nyt kuitenkin taas laitan yhdestä käyntipaikasta kollaasin kerrallaan, koska ei tule muuten mitään. oli varmaan 500 kännykkäkuvaa mistä piti valita.
Sisätiloissa lähes kaikilla oli maskit, ja varsinaisesti en "tavannut" ketään vieraita ihmisiä. Hisseissäkin sai kulkea yleensä ihan vaan oman perheenjäsenen kanssa. Aamiaisilla oli hyvin tilaa, eikä ollut pakko rynnätä muiden kannsa ruokaa ottamaan ihan samaan aikaan.
 
Rautatientorilla tuli kuljettua usein, koska oltiin siinä Radisson Blue Plazassa kaksi ensimmäistä yötä.
 

 Ensimmäiseksi käytiin Kaisaniemen kasvihuoneella ja -puistossa. Viimeksi sinne Kasvihuoneelle tavattiin kaksi kertaa, mutta se oli kiinni, kolmas kerta toden sanoi ja päästiin nyt sisään.
Otin tosi paljon kuvia sisältäkin, ihastelin enimmäkseen Youtube-videoista tuttuja viherkasveja, jotka täällä olivat monet tosi isoja, Tähän pääsi nyt vain tuo ihana kuva (oik ylänurkassa) Suppukirjotähtiö sieltä sisältä. Olihan siellä ne hienot isot Lumpeet altaassa ja vaikka mitä kaktuksia yms...
Kasvihuone oli huputettu, eli oli remonttia nytkin meneillään. Pitää katsella kuvia, niitä riittää vielä moneen postaukseen, jos syksyllä kuvaus ei suju täällä.

Syömässä käytiin täällä Cavernassa. Oli muuten tosi monipuolinen buffet, tuskin tuli kaikkea maisteltuakaan, oli niin paljon erilaista valikoimaa ja "jännä" luolamainen ympäristö. Hyvät jälkiruuatkin...oli hyvin suosittu paikka. Varmasti menen uudelleen, jos milloin pääsee käymään Helsingissä.

Eka iltana ehdittiin käydä vielä Kansallismuseossa pikaisesti, Olihan siellä laiteltu jotain uudistuksia, uutta oli Sami Parkkisen valokuvanäyttely Isä ja poika. Tuo haarniskakuva esitteli mihin vaivaan oli ennen kuoltu. Hyvin paljon ei enää jaksanut perehtyä, vaan kuljimme siellä vaan nopeasti läpi, koska silloin kaksi vuotta sitten oli katseltu sekin paikka tarkkan.
Kumma kun sitä vaan menee samoihin paikoihin, joissa on ennenkin käynyt :)) 
 

Seuraavana päivänä Amos Rex oli kyllä huikea elämys, jota mikään kuva ei pysty esittämään. Kun astuin tuohin kaarevakattoisen tilaan, kuului musiikki (Kaija Saariaho), se teki ihan huikean vaikutuksen. 

Todellakin se vei mukanaan, kuten esite kertoo... "Astuessaan Blickiin katsoja jättää ulkoisen maailman taakseen ja tulee kaikista ennakkokäsityksistä vapaaseen tilaan...Minulla ei ollut siitä mitään tietoa tai ennakkokäsitystä, vaan siellä sitten kuljin ja "leijuin". 

Värillisiä palikoita sitten valitsin ja asettelin intuitioni mukaan, sinne jonkin väriseen laatikkoon (se oli keltainen) eli "taidetta" sai tehdä itsekin.

Toisessa tilassa oli Sigurd Frosteruksen taidekokoelman näyttely, joka oli ennen nähty, mutta nuo ylläolevan kollaasin alareunassa olevat taulut jotenkin eniten puhuttelevat, toinen on Seineä kuvaava Pariisista ja toinen Venetsiasta Dagny Furuhjelmin maalaana v.1901.

 

Studio Rexissä oli vielä esillä kolmen taitelijan näyttely, joka tuli käytyä nopeasti, oli rajoitettu kävijämäärää kerrallaaan, joten en ollut pitkään tuolla.

HAM Helsingin taidemuseossa sitten samana päivänä
 
 Siellä oli Tove Janssonin näyttely ja yläkerrassa Katharina Grossen näyttely, jossa oli valtavia maalattuja kankaita katosta ripustettuja iso iso tila täynnä. 

Taiteilijakoti Lallukassa tehtyjä tauluja ja muuta taidetta oli myös esillä. Tämä "tutun"  Juhani Harrin työ tuli nyt tähän kuvaan, hänen näyttelynsä näin täällä Sara Hildenin taidemuseossa joku aika sitten.

Samana päivänä käytiin vielä Luomus Eläintieteellisessä museossa, joka oli kyllä monesti katsottu paikka, mutta on kyllä mielenkiintoista nähtävää. 

Kolmannen kerroksen sali on hieno nähtävyys, mulle ainakin

Tulee aina mieleen, että eipä ollut omassa lapsuudessa, kouluaikaan tällaisia mahdollisuuksia käydä tutkimassa eläimiä ja kaikkea tällaista tällaisissa paikoissa. Olin jo 13 v. kun kävin ensimmäistä kertaa Helsingissä, mukana oli tuttu rouva, Linnnamäki jäi mieleen silloin, en muista käytiinkö muualla missään.

Olisin halunnut käydä Ateneumissa, mutta se näytti hyvin mahdottomalta. Oli niin hirveät jonot joka päivä sinne, olisi pitänyt aika varata ajoissa etukäteen....

Piti tyytyä katselemaan ulkoapäin...

Sinä päivänä oli saunassa käynti ja syömässä käytiin lähellä olevassa Nepalilaisessa ravintolassa. Oli hyvää...

Illemmalla käytiin kävelyllä Senaatintorilla..

Tuomiokirkolla käytiin kaksi vuotta sitten kun siellä oli 2000 laulajaa portailla, nyt oli vähän rauhallisempaa menoa. Mutta aurinko oli laskemassa ja värjäsi taivasta, niin kaunista.
 

Senaatintorilla oli myös ripustettu taideteos ja ääniteos oli myös, pimeää ei tosin jaksettu odottaa vielä. 

Kuvia tuli otettua täältäkin paljon, on vaan todella kaunis tuo Tuomiokirkko jokapuolelta, tulipa nyt nähtyä myös Säätytalo, jotenkin olen miettinyt että siinä lähellä se varmaan on...

Tässä kaksi ensimmäistä päivää Helsingissä viime viikolla. Oli hyvä käydä arkena siellä, oli vähemmän ihmisiä liikkeellä, kai rauhallisempaa, kun koulutkin oli alkamassa. Hyvin paljon jäi näkemättä ja kokematta. mutta jotenkin tuli kyllä liikuttua nyt enemmän tuolla, kun oltiin kuitenkin pitempi aika.

Siinä se ehti syksympi tulla jo Tampereellakin, kaikki on hiljentynyt ja fiilis oli odottava, sadetta? syksyä? jotain tässäkin kuvassa...

Jatkan sitten toiset kaksi päivää myöhemmin...

7 kommenttia:

  1. Kiitos kiertoajelusta. Eipä tule paljon Helsinkiin tutustuttua. Pitäisi joskus lähteä turistina liikkeelle.

    VastaaPoista
  2. Vau! Sulla on ollut upea kierros läheisten kanssa🙂 Hyvä kun uskaltauduit lähtemään virkistyskierrokselle, vaikka se ei ihan helppoa olekaan sen k:n takia! Mieluusti sitä vain linnoittautuisi kotiin, kun tilanne taas roihahti, niin kaupoissakiertelykään tuo samaa iloa kuin normaalina aikana.

    VastaaPoista
  3. Helsinki on hieno paikka. Kiva katsella nähtävyyksiä "toisen" silmin. Löytyy ihan uusia näkökulmia. Teillä oli antoisa ja monipuolinen reissu. Kiva, jos kuvia löytyy syksyn mittaan lisääkin.

    VastaaPoista
  4. Meillä ei paljon Helsingissä tule käytyä, muuta kuin asian päälle, esim.isännän lääkärireissuja..seuraava on syyskuussa...

    VastaaPoista
  5. Hyvä esittely Helsingistä! Amos Rex on vielä minulla kokematta ja moni muukin noista paikoista. Ei ole oikein tullut käytyä Helsingin keskustassa moneen vuoteen. Caverna kuulosti myös hyvältä ravintolalta, joten pistän nimen muistiin. Kiitos tästä kierroksesta!

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat hesasta, ei ole tullut pitkään aikaan käytyä hesassa,
    ehkä ei vähään aikaan tule mentyäkään, uusi asuin aluemme viehättää niin paljon että itä-suomeenkaan en tiedä mennäänkö.

    VastaaPoista
  7. Sinulla on ollut oikein elämysmatka. Tosi monessa museossa ja näyttelyssä kävittekin! Liikuntaa tulee enemmän ihan huomaamatta, kun ei tarvi lähteä pelkän liikkumisen takia kulkemaan.

    VastaaPoista